SocNet98-verkosto antaa vahvaa tukea Humakin nuorisotyön koulutuksen kansainväliseen oppimiseen

  • Kirjoittaja: Sari Höylä, lehtori, Humakin SocNet98-koordinaattori, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 09.10.2023

Humak kuuluu eurooppalaiseen korkeakoulujen verkostoon, joka järjestää opiskelijoilleen vuosittain kansainvälisiä opintoviikkoja eri puolilla Eurooppaa. Tämä blogi tutustuttaa lukijat SocNet98-verkoston historiaan ja toimintaan.

Mikä on SocNet98

SocNet98-verkosto on perustettu mahdollistamaan eri maiden korkeakoulujen opiskelijoiden sekä pedagogisen henkilöstön kansainvälistä yhteistyötä Euroopassa. Perustajajäsenten taustalla olevat korkeakoulut – nykyisiltä nimiltään Hanze University of Applied Sciences Groningenista, Alankomaista sekä Ernst-Abbe-University of Applied Sciences Jenasta, Saksasta – kutsuivat yhteistyöhön mukaan muita korkeakouluja 1998. Rahoituksena kansainväliseen toimintaan korkeakoulut käyttivät tuolloin EU:n Socrates-ohjelmaa, josta verkosto sai nimensä. Socrates Network of European University Schools of Social Work oli alkuperäinen nimi, joka on lyhentynyt SocNet98-verkostoksi.

Verkoston jäsenkorkeakoulujen osalta pyritään pitämään kiinni periaatteesta, että samasta maasta ei olisi useampia korkeakouluja. Verkoston alkuperäinen toiminta-ajatus oli koota Euroopan laajuinen yhteistyöverkosto, siksi jäsenkorkeakoulujen toivotaan edustavan mahdollisimman montaa eri maata. Verkoston jäsenissä on vuosien aikana tapahtunut muutoksia – kaikkiaan verkoston jäseniä on kahdenkymmenenviiden toimintavuoden aikana ollut lähes kolmekymmentä, nykyään jäsenkorkeakouluja on viisitoista. Pääasiassa jäsenkorkeakoulut ovat ammattikorkeakouluja vastaavia.

Valokuva, jossa SocNet98-verkoston koordinaattorit seisovat Constantine the Philosopher University´n portailla. Kuvassa 17 henkilöä.
SocNet98-koordinaattoreiden kokous lokakuussa 2022 Nitrassa. Kuva: Stano Chovanec.

Verkoston toiminta

SocNet98-verkoston tärkein vuosittainen koitos on kolmen tai neljän kansainvälisen viikon toteuttaminen samanaikaisesti eri korkeakouluissa.  Muut jäsenkorkeakoulut lähettävät näille kansainvälisille viikoille – International University Week (IUW) – opiskelijoitaan sekä pedagogista henkilöstöään.  Pedagogista henkilöstöä tarvitaan opetuksen järjestämiseen – Toiminnalliset menetelmät ovat usein avain onnistuneeseen opetussessioon työpajoissa eli workshopeissa. Joissain tapauksissa myös opiskelijat ovat osallistuneet opetuksen järjestämiseen vertaisilleen.

Jokaisella jäsenkorkeakoululla on oma SocNet98-koordinaattori, ja koordinaattorit tapaavat kerran vuodessa kootakseen keväällä järjestetyistä IUW:eistä palautteet, joiden perusteella seurataan viikkojen toteutuksen sekä sisältöjen laatua. Kokouksessa sovitaan myös tulevista teemoista ja toteuttajatahoista. Toteuttamisvastuu kansainvälisten viikkojen osalta kiertää – jokaisen korkeakoulun tulee olla valmis IUW:n järjestämiseen noin kolmen tai neljän vuoden välein.

Toiminnan rahoitus

SocNet98-verkostoon kuuluvilla ei ole jäsenmaksua, mutta velvoitteena on toimia verkostossa aktiivisesti.  Vuosien mittaan verkoston jäsenissä on tapahtunut vaihdoksia – ja yleensä syy siihen on jäsenen aktiivisuuden lopahtaminen. Eli International University Week`in toteutus ei olekaan korkeakoululle mahdollista, eikä koordinaattoreiden kokouksen isännöinti tai korkeakoulun henkilöstö eivätkä opiskelijat osallistu tarjolla oleviin kansainvälisiin viikkoihin useampana vuonna peräkkäin.

Kaikilta jäsenkorkeakouluilta edellytetään jokaisen korkeakoulun kanssa solmitut kahdenväliset Erasmus-sopimukset.

Erasmus+ -ohjelma mahdollistaa Blended Intensive Programme (BIP) -rahoituksen anomisen kansainvälisen viikon järjestelyihin.  Rahan IUW:n järjestämiseen hakee järjestävä korkeakoulu – ja muut korkeakoulut lähettävät opiskelijoitaan mahdollisesti Erasmus+ lyhytkestoisen liikkuvuuden tuella ja pedagogista henkilöstöään Erasmus+ lehtorinvaihto- tai henkilöstöliikkuvuusapurahalla.  Kaikki SocNet98 -verkoston jäsenkorkeakoulut eivät kuitenkaan ole halukkaita hakemaan BIP-rahoitusta.  Osa korkeakouluista tukee opiskelijoittensa ja henkilöstönsä liikkumista omilla budjettivaroillaan.

Valokuva Constantine the Philosopher University´n rakennuksesta, jonka seinässä näkyy yliopiston nimi Univerzita Konstantina Filozofa. Rakennuksessa liehuvat myös Slovakian ja EU:n liput.
Koordinaattoreiden vuoden 2022 kokous pidettiin Slovakiassa, Nitrassa Constantine the Philosopher University´ssä. Kuva: Sari Höylä.

Opiskelijat

International University Week kokoaa opiskelijoita useista eri korkeakouluista, useista eri maista. Jokaiselle IUW:lle on sovittu yhteinen teema opintoviikon punaiseksi langaksi. Sisällöt ovat yleensä erittäin sopivia yhteisöpedagogin opintoihin – vaikka keski-eurooppalaiset kumppanimme puhuvatkin social workista, Sozial Arbeit´ista.  Aktiivinen osallistuminen IUW:lle ennakkotapaamisineen merkitsee opiskelijalle kolmen opintopisteen suoritusta (3 ECTS).

Humak SocNet98 -verkostossa

Humak kutsuttiin verkostoon mukaan Suomen edustajana – ja nimenomaan nuorisotyön korkeakouluttajana. Koordinaattoreiden kokouksessa 2012 hyväksyttiin uusi jäsen, joka osallistui ensimmäisen kerran IUW:lle 2013. Siitä lähtien Humak on vuosittain lähettänyt opiskelijoita sekä pedagogista henkilöstöä IUW:eille, ainoastaan vuonna 2020 jouduttiin kaikki IUW:t perumaan COVID-19-pandemian takia. Vuonna 2023 kolmessa eri korkeakoulussa toteutetuille IUW:lle osallistui 20 Humakin opiskelijaa ja 7 pedagogisen henkilöstön edustajaa.

Humak on järjestänyt IUW:n Helsingissä vuonna 2017 teemalla Diversity in Contemporary Society – tuolloin osallistujien kiinnostus suhteellisen tuoretta SocNet98 -jäsenkorkeakoulua kohtaan oli huima, osallistujia oli yli 100. Toisen kerran Humak järjesti IUW:n koronavuonna 2021, tällöin etälähetystä toteutettiin Turusta teemalla Courage and Innovation in Social Work and Youth Work. Koordinaattoreiden kokouksen Humak järjesti Helsingissä 2018.  Suunnitelman mukaan Humak järjestää seuraavan IUW:n 2026.

Keväällä 2024 seuraavat korkeakoulut järjestävät IUW:t: College of Polytechnics Jihlava (Jihlava, CZ), UCL University College (Odense, DK) ja University College Leuven-Limburg (Leuven, BE).

Lähteet:

Prof.Dr.iur.Thomas Trenczek, 2018. Viitattu 26.09.2023 https://www.socnet98.eu/wp-content/uploads/2022/03/SocNet98-Anniverary-Reflections.pdf

SocNet98 -verkoston nettisivut. Viitattu 26.09.2023, https://www.socnet98.eu/about-us/activities/

Courage and Innovation in Social Work and Youth Work. Viitattu 28.09.2023 https://socnet98-seminar.humak.fi/,
https://www.humak.fi/blogit/kansainvalista-oppimista-ja-osaamisen-jakamista/

SocNet98 – koordinaattoreiden kokoukset vuodesta 2013-2022 sekä koordinaattoreiden väliset sähköpostit 28.09.2023 saakka. Ei julkisia.