Hyppää sisältöön

Tekoälyapuri toimii projektin johtamisen tukena

Tekoäly on rantautunut osaksi järjestöarjen rutiineja nopeammin kuin monikaan osasi odottaa. Akson ry:ssä on käyty läpi sekä tekoälyn tarjoamia mahdollisuuksia että sen riskejä ja opittu sovittamaan teknologia osaksi hanketyötä ihmisen johdolla.

Järjestödigi 2024 -selvityksen mukaan tekoälyn käyttö on järjestöissä vielä pitkälti kokeilukulttuurin tasolla ja vain 2,5 prosenttia järjestöistä on laatinut tekoälyn käyttöä ohjaavat linjaukset (Vuohelainen & Seppälä, 2025, s. 32). Selkäydinvammaiset Akson ry:ssä tähän on vastattu käytännöllisesti: hallitustyöskentelyyn on laadittu selkeät periaatteet muun muassa henkilötietoja sisältävien tiedostojen käsittelyyn.

Osallistuminen Humakin ja Laurean yhteiseen SaavutaÄly-hankkeeseen on auttanut kirkastamaan entisestään, missä roolissa tekoäly on Aksonin arjessa. Tekoälystä on ollut hyötyä etenkin raportoinnissa, kulujen seurannassa ja saavutettavuusnäkökulmien arvioinnissa. Samalla on täytynyt havahtua myös tekoälyn tuomiin haasteisiin, kuten vaikkapa tietosuojariskeihin. Aksonissa on myös otettu rohkeasti käyttöön erilaisia agentteja, joista tässä blogikirjoituksessa pureudutaan tarkemmin Kotva-hankkeen projektipäällikön Veera Henrikssonin rakentamaan projektinhallinta-agenttiin.

Viisi henkilöä poseeraa kokoustilassa. Yksi heistä pitää kädessä SaavutaÄly-hankkeen esitettä. Pöydällä on kannettava tietokone.
Humakin Suvi Tuominen (kuvassa vasemmalla) sekä Aksonin Veera Henriksson, Sara Väisänen, Alicia Perho ja Maarika Halonen kokoontuivat yhteiseen tapaamiseen kehittämiskumppanuuden puitteissa.

Agentti auttaa hahmottamaan strategista kokonaiskuvaa hektisessä arjessa

Veera on huomannut työssään projektipäällikkönä vertaistuen kehityshanke Kotvassa, että laajan kokonaiskuvan ylläpitäminen käy haastavaksi, kun hanketyön arki on kiivaimmillaan. Kehityshankkeen parasta antia ovat ideointi ja yllättävätkin kokeilut. Silti projektipäällikön on pidettävä mielessä hankkeen strategiset päämäärät ja ohjattava toimintaa sovittujen tavoitteiden suuntaan.

Veera tiesi tekoälyn tarjoavan kokonaiskuvan hahmottamiseen erilaisia välineitä: esimerkiksi Microsoft Copilot Studion valmiit analysointi- ja tutkija-agentit on suunniteltu juuri tällaisen työn tueksi. SaavutaÄly-hankkeen tarjoamien sparrausten innoittamana Veera päätyi kuitenkin rakentamaan oman projektinhallinta-agentin.

Aksonissa käytetään Microsoftin verkkoympäristöjä, joten Copilotin valinta tekoälysovellukseksi oli luontevaa. Microsoftin ekosysteemissä agentit eivät toimi pelkästään chat-liittymissä, vaan suoraan tutuissa työkaluissa kuten Wordissa ja SharePointissa ilman ohjelmien välistä siirtymistä (Seghers, 2026). Agenttia rakentaessaan Veera pääsi valitsemaan, mihin hankkeelle keskeisiin SharePoint-ympäristöihin uudella agentilla olisi pääsy.

Lisäksi agentille syötettiin hankehakemus, johon hankkeen viisi strategista tavoitetta on kirjattu, sekä rahoittajalle STEAlle lähetetty tuloksellisuusraportti, jossa edellisen vuoden toiminta on kuvattu kattavasti.

Vuosikello antaa agentille ajantasaisen kuvan hankkeen edistymisestä

Visuaaliset elementit ovat Veeralle tärkeä tapa seurata hankkeen etenemistä. Kotva-hankkeessa käytetään Miro-alustaan rakennettua vuosikelloa, jossa jokainen kuukausi on jäsennelty omaksi osiokseen. Yksittäisten päivien kohdalle kirjataan kategorisoituja sisältöjä: operatiivisia, kuten verkkokoulutustapaamiset, tai viestinnällisiä, kuten somepostausten aikataulut. Vuosikellon avulla arvioidaan kuukausittain yhdessä työparin ja esihenkilön kanssa, miten strategiset painopisteet toteutuvat. Vuosikellon saa syötettyä tekoälyagentille PDF-muodossa.

Veera Henriksson pyysi agenttia analysoimaan hankkeen ensimmäistä kvartaalia vuodelta 2026 heijastaen toimintoja sekä hankkeen alussa määrättyihin tavoitteisiin että toimintavuonna 2025 saavutettuihin tuloksiin. Koska agentilla on käytössään vuosikellon lisäksi kattava taustatietopohja, se kykeni tuottamaan hyvää havainnointia siitä, kuinka hanke on edistynyt. Sen lisäksi se tarjosi omatoimisesti konkreettisia ehdotuksia tulevan toiminnan suuntaamiseksi sekä strategisella että operatiivisella tasolla.

Käytännössä agentti toimiikin eräänlaisena taustamentorina, joka tuntee hankkeen historian ja tavoitteet.

Ihmisen kädenjälki ratkaisee

Tekoäly on läsnä Aksonin arjessa yhä enenevissä määrin. Kuitenkin jo varhaisessa vaiheessa Aksonissa on huomattu, kuinka tärkeää on erottaa tekoälyn avustava ja sparraileva käyttö siitä, että tekoäly laatisi alusta loppuun asti sisältöjä. Ihmisen mieli on nopea huomaamaan koneen luoman sisällön. Oma reaktiomme huomatessamme vain tekoälyn luomaa sisältöä on se, että jätämme sisällön lähes alitajuisesti vähemmälle huomiolle.

Vaikka tekoälyn luomassa tekstissä, kuvissa tai muussa sisällössä ei sinällään ole mitään vikaa, on todella vaikea jättää vastaanottajaan pysyvää muistijälkeä ilman ihmisen kädenjälkeä. Tekoäly voi simuloida tunnepohjaista kirjoitustyyliä, mutta koska se ei koe tunteita, aidosti koskettava viestintä vaatii ihmistä (Lehti, 2025). SaavutaÄly-hankkeen verkostotapaamisissa tehty havainto vahvistaa tätä omalla tavallaan: ihmisten välinen kohtaaminen on järjestötyön ydin, jota teknologia ei korvaa (Tuominen, 2025).

Tekoäly tarjoaa kyllä tehokkuutta, mutta syvyys syntyy ihmisen ajattelusta ja kokemuksesta. Tekoälyn luomista mahdollisuuksista huolimatta tärkeintä on se, että ihmisen oma kädenjälki näkyy vastaanottajalle. Tämä on keskeinen lähtökohta, josta myös Aksonissa lähdetään liikkeelle.

Lähteet

Lehti, A. (2025). Tekoäly ja ihminen – viestinnän uusi tasapaino. Tekoälyfoorumi. https://www.tekoalyfoorumi.fi/post/artikkeli-teko%C3%A4ly-ja-ihminen-viestinn%C3%A4n-uusi-tasapaino

Seghers, J. (2026). Enthusiast to expert: Build AI agents in Microsoft 365 Copilot Chat [esitys]. BETT 2026 -messut, Lontoo, 23.1.2026.

Tuominen, S. (2025). Säilyykö järjestötyön ydin, jos työssä käytetään paljon tekoälyä? Humanistinen ammattikorkeakoulu. https://www.humak.fi/blogit/sailyyko-jarjestotyon-ydin-jos-tyossa-kaytetaan-paljon-tekoalya/

Vuohelainen, H. & Seppälä, P. (2025). Tekoäly. Teoksessa Tieke, Viestintä-Piritta & Vitec Avoine. Järjestödigi 2024. www.jarjestodigi.fi

Kirjoittajat:

Veera Henriksson, FM, projektipäällikkö, Kotva-hanke, Akson ry

Nurturing Growth in Every Context

An inclusive narrative unfolds in a setting where education is not merely about information, but about human connection and mutual growth. This space centers on shared values, nurturing environments, and the opportunity for every learner to contribute uniquely. The focus lies on creating dynamic learning experiences that honor individual perspectives while weaving them into a communal tapestry of insight and collaboration. At the heart of this setting is a belief that development spans the individual and the collective. Whether rooted in structured learning or emergent dialogic spaces, the emphasis remains on fostering competencies that serve broader social well-being. Learning here is both purposeful and transformative—designed not only to inform but also to inspire responsible and creative participation in community and culture.

Subheading

This environment promotes communicative access and understanding, reinforcing the idea that every voice matters. It provides platforms for diverse modes of expression and interpretation, ensuring that learning is equitable and accessible. By foregrounding participation, the space becomes one where meaning is co-created, and where barriers to understanding are consciously dismantled through inclusive practices. Embracing both tradition and innovation, the setting offers opportunities across various formats—be it collaborative projects, reflective workshops, or digitally supported spaces. There’s a blend of movement and method, of structured pathways and explorative journeys, all oriented towards fostering growth. The design balances flexibility with guidance, allowing for meaningful engagement whether live or virtual, individual or collective.

Guiding Future-Focused Journeys

This environment promotes communicative access and understanding, reinforcing the idea that every voice matters. It provides platforms for diverse modes of expression and interpretation, ensuring that learning is equitable and accessible. By foregrounding participation, the space becomes one where meaning is co-created, and where barriers to understanding are consciously dismantled through inclusive practices. Embracing both tradition and innovation, the setting offers opportunities across various formats—be it collaborative projects, reflective workshops, or digitally supported spaces. There’s a blend of movement and method, of structured pathways and explorative journeys, all oriented towards fostering growth. The design balances flexibility with guidance, allowing for meaningful engagement whether live or virtual, individual or collective.

“Embracing both tradition and innovation, the setting offers opportunities across various formats—be it collaborative projects, reflective workshops, or digitally supported spaces. There’s a blend of movement and method, of structured pathways and explorative journeys, all oriented towards fostering growth.”

Laura Päiviö Häkämies, Lecturer Helsinki Campus (2025)