Yhteisöpedagogi (AMK) on toiminnallisen ja kehittävän työn asiantuntija

Kuvassa lyhyt hiuksinen mies (Ossi Ollikainen), jolla on partaa ja hymyilee. Taustalla on ihmisiä.

Ossi Ollikainen valmistui yhteisöpedagogi (AMK) -tutkinnosta, silloisesta Humakin pohjoisimmasta kampuksesta, Torniosta vuonna 2008.  Opinnoissa ja työuralla on ollut liittymäkohtia niin kansainvälisyyteen, nuorisotoimeen kuin ammattiyhdistystyöhön. Nykyisin Ossi toimii aluetoimitsijana Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:ssä.

Ossi Ollikainen päätyi hakemaan yhteisöpedagogi (AMK) -opintoihin, koska hän oli aina ollut kiinnostunut kansainvälisyydestä.

Jo 16-vuotiaana hän oli ollut ensimmäisessä kansainvälisessä vaihdossa. Nuorisovaltuustot ja oppilaskuntien hallitukset tulivat Ossille tutuiksi jo nuorena.

Ossilla on ollut aina kova halu päästä vaikuttaamaan ympäröiviin asioihin.

Kiinnostuksen kohteet löytyivät Humakin yhteisöpedagogin opinnoista

”Kun tein lukion jälkeen työmarkkinatuella töitä kansainvälisessä nuorisokeskus Villa Elbassa, kysyin nuorisokeskuksen kansainvälisten asioiden koordinaattorilta, miten voi opiskella kansainvälisyyttä. Hän kertoi minulle Humakista.

Ossi meni Humakin verkkosivuille ja löysi yhteisöpedagogi (AMK)-tutkinnon.

”Hymyilytti jo silloin, että kaikki omat kiinnostukseni kohteet olivat osana tutkintoa ja päätin välittömästi laittaa sinä keväänä paperit sisään.”

Riemu oli suuri, kun kirje hyväksynnästä opiskelijaksi saapui, silloin vielä maapostitse.

Opintojen antama työkalupakki on käytössä nykyisessä työssä

Ossi pääsi tekemään osan opinnoistaan ulkomailla, niin Erasmus-vaihdoissa, kuin erilaisissa kansainvälisissä projekteissa. Niistä saadut taidot ovat kantaneet häntä hyvin myös työelämässä.

Myös kansalaistoiminnan ja nuorisotyön opintojen monipuolisuudesta on ollut paljon apua. ”Pääsin rakentamaan itselleni työkalupakin, josta on ollut hyötyä jokaisessa työssäni.”

”Projektimainen oppiminen on ollut yksi avaintekijä omassa työelämässäni”, Ossi kertoo. Hän on päässyt tekemään paljon kehittämistyötä kaikissa työpaikoissani. ”Siihen opintoni antoivat hyvät valmiudet.”

Tiimityöskentelyn oppiminen on myös ollut suuri vahvuus. Sen avulla Ossi on saanut enemmän irti niin itsestään, kuin pystynyt tuomaan näkyviin erilaisten osaajien taidot.

Hyvinkäälle jäi jälki Ossista uran edettyä ammattiliittoon

”Aloitin työurani Hyvinkään Nuorisopalveluissa, joissa vastasin kansainvälisistä asioista ja nuorten osallisuudesta.” Ossi pääsi rakentamaan Hyvinkäälle kansainvälisen nuorisotyön mallia, jota siellä hyödynnetään vieläkin.

Ossi kertoo päässeensä työssään kehittämään nuorten osallisuusrakenteita kunnassa. Niistä syntyi nuorisoparlamentti Hyvinkäälle. “Eli nykyinen nuorisovaltuusto, jolla on kunnassamme edustus miltei jokaisessa lautakunnassa sekä valtuustossa”, hän kertoo.

”Kun pääsin toteuttamaan lukuisia kansainvälisiä hankkeita ja olemaan mukana entisen CIMO:n, nykyinen Opetushallituksen Nuorisoyksikön asiantuntijaverkosto, vahvistin omaa kansainvälistä osaamistani.”

Tämä taas johti siihen, että Ossi siirtyi Hyvinkään kaupungilta työskentelemään CIMO:n Youth in Action-ohjelmaan eli nykyinen OPH Erasmus+-ohjelma, ohjelma-asiantuntijaksi. Tässä työssä Ossin opinnot ja konkreettinen kokemus kansainvälisen nuorisotyön kentältä tulivat hyvään käyttöön.

”Olen kuulunut ammattiliittoon jo opintojeni aikana. Päästyäni työelämään, minut valittiin Hyvinkään JHL:n varapuheenjohtajaksi ja myöhemmin puheenjohtajaksi. Samaan aikaan kävin myös pitämässä oppilaitoksissa työmarkkinaluentoja, joissa työelämätaidot ja lait tulivat entistä tutummiksi”.

CIMO:sta Ossi Ollikainen siirtyi ammattiliitto JHL:n aluetoimitsijaksi. Siellä hän on päässyt tekemään järjestöllistä kehittämistyötä yhdistysten kanssa, tulkitsemaan työehtosopimuksia ja tekemään paljon koulutustyötä.

Opintojen jälkeiset ammattiliiton kurssit ja työlainsäädäntö-opinnot ovat olleet työssä hyväksi avuksi.

”Nykyisessä työssäni huomaan, että ne kurssit ja taidot, joita sain Humakissa, ovat tulleet todella käyttöön.”

Yhteisöpedagogi-koulutus valmentaa kehittävään työotteeseen

Ossi Ollikaisen vinkki opiskelusuuntaansa pohtivalle on, että jos sinua kiinnostavat tulevassa ammatissasi kehittävä työote, työskentely järjestöissä, kunnassa tai valtiolla asiantuntijatehtävässä, tartu yhteisöpedagogi (AMK) opintoihin.

Koulutus tarjoaa tilaisuuden monelle mielenkiintoiselle ja kehittävää vaikutusta luovalle työuralle. Kaikkiin näihin alueisiin Ossinkin omat opintonsa lopulta johtivat.

Yhteisöpedagogi (AMK) onkin Ossin mukaan toiminnallisen ja kehittävän työn asiantuntija, joka pystyy ajattelemaan laatikon ulkopuolelta, ja joka pystyy vahvaan osallistamiseen kaikissa työtehtävissään.

Teksti: Ossi Ollikainen, toim. Marika Stam.
Henkilökuvat: Emilia Reponen, Ossi Nuori2020 -tapahtumassa.