Uudistuvat yhteisöt
Tutkimusohjelma kehittää yhteisöjen sosiaalista kestävyyttä, uudistumiskykyä ja osallisuutta nopeasti muuttuvissa toimintaympäristöissä. Tutkimuksen ytimessä ovat moninaiset yhteisöt – työyhteisöistä järjestöihin, vapaaehtoistoiminnasta digitaalisiin yhteisöihin, nuorten toimijuuksista ikääntyvien voimaantumiseen edistäen yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa.
Tämän tutkimusohjelman tieteellinen lähestymistapa yhdistää osallistavan toimintatutkimuksen (PAR), kriittisen pedagogiikan ja transformatiivisen arvioinnin menetelmät empiiriseen yhteisötutkimukseen. Tuotamme sekä metodologisia että teoreettisia kontribuutioita yhteisöjen uudistumisen, osallisuuden ja sosiaalisen kestävyyden tutkimukseen.
Ohjelman erityisosaaminen kattaa nuorisotyön, yhdenvertaisuuden edistämisen sekä ihmisoikeus- ja perusoikeusperustaisen lähestymistavan yhteisöjen kehittämiseen. Ohjelma tunnistaa kulttuurin ja taiteen voiman yhteisöjen muutoskyvyssä ja työskentelee myös haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien kanssa – mukaan lukien syrjäytymisriskiä kohtaavat nuoret, työttömät, yksinäiset ja mielenterveyshaasteita kohtaavat.
Tutustu tarkemmin tutkimusohjelman lähtökohtiin.
Hankkeet
Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta (TKI) on ohjelman keskeinen osa. Hankkeiden kautta ohjelmassa kehitetään ja tutkitaan kokemuksellisia lähestymistapoja, osallisuutta ja hyvinvointia yhteistyössä kumppaneiden kanssa.
Julkaisumme
Tutustu Uudistuvat yhteisöt -ohjelmamme valikoituihin julkaisuihin.
- Sinisalo-Juha, E. (2025). Yhdenvertaisuuden edistäminen on nuorisotyöntekijän peruskauraa – ainakin pitäisi olla. Nuorisotyö-lehti 80:3.
- Sinisalo-Juha, E. (2024). Nuorisotyöntekijä ihmisoikeuskasvattajana. Nuorisotutkimusseuran julkaisuja 247, Tiede.
- Sinisalo-Juha. E. (2024). Global education – Can it be found in everyday youth work? University of Helsinki: Global Education Research in Finland (GERIF)
- Sinisalo-Juha, E. (2024). Nuorisotyöntekijä ihmisoikeuskasvattajana. Lektio. Nuorisotutkimusseura. Nuorisotutkimus 42:4, s. 33-37.
- Silva, A., Rui Branco, R., Keuru, K. & Röksä, J. (Eds.). (2023). Podcasts – Ideas for Youth Work
- Tormulainen, A. ja Middeke, H. (2023). Miten nuorilla menee 2023 – Hyvinvoiva pohjoiskarjalainen nuori -selvityshankkeen raportti. Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisuja, 169.
- Tuominen S., Tormulainen A. & Kosonen, M.-L. (2023). Joustavasti ja kokeillen. Selvitys nuorisotyötä tekevien järjestöjen digitalisaatiosta. Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisuja, 157.
- Kolehmainen, M. (Toim.). (2023). Digistelyä, elämää ja osallisuutta. Digitaalinen yhteisöllinen ohjausmalli työpajatoimintaan. Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisuja, 167.
- Tormulainen A. & Kauppinen E. (2022). Liikkuen läsnä, hetkessä teille. Tutkimusraportti liikkuvasta nuorisotyöstä. Nuorisotutkimusseuran julkaisuja 240, Humanistinen ammattikorkeakoulun julkaisuja 146.
- Sinisalo-Juha, E. (2022). Mitä jokaisen nuorisotyöntekijän pitäisi tietää ihmisoikeuksista? Ihmisoikeusliitto, blogi-sarja.
- Malm, K. (2021). ”Parempi vaihtoehto kuin 80-luvun Suomi”? Nuorisotyön tekijät, paikat ja ympäristöt vuonna 2030. Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisuja, 119.
- Rauas, M. (2021).Riittämättömyyden tunteesta maailmanparantajaksi – työhyvinvointi nuorisotyössä. Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisuja, 127.
- Seal, M. (Edit.). (2020). Teaching Youth Work in Higher Education — Tensions, Connections, Continuities and Contradictions. University of Tartu.
- Sinisalo-Juha, E. (2019) ”Nuorisotyö on auttanut mua ottamaan vastuuta itestä ja mun teoista”. Nuorisotyö-lehti 2(2), 30–31.
- Sinisalo-Juha, E.(2019).Nuorisotakuutalo. Haavoittuvimmassa asemassa olevien alle 29-vuotiaiden ponnahduslauta elämään. Research report. Tampere: Valo-Valmennusyhdistys ry.
- Sinisalo-Juha, E. (2019). Nuorisotakuutalo tarjoaa aikalisää nuorelle aikuiselle. Kansalaisyhteiskunnan verkkolehti 2/2019.
- Kuczynska, O., Goncalves, S & Guerri, L. (Eds.). (2019). Developing Youth Work Innovation eHandbook. Humak University of Applied Sciences Publications, 56.
- Rauas, M. (2019). Pieniä tekoja, suuria asioita. Nuorisotyön eettinen näkökulma. Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisuja, 99.
- Ord, J., Carletti, M., Cooper, S., Dansac, C., Morciano, D., Siurala, L. & Taru, M. (Eds.). (2018). The Impact of Youth Work in Europe: A Study of Five European Countries. Humak University of Applied Sciences Publications, 56.
- Sinisalo-Juha, E., Mehtonen, T. & Saaranen-Kauppinen, A. (Toim.). (2018).
Walkabout – nuorisotyön nuorisotyöntekijälähtöinen kehittäminen. - Sinisalo-Juha, E. (2018). Ongelmainen NEET-nuoruus vai hyödyttävä moratorium? Teoksessa Pantsar, T. (toim.) Ohjauksen ja tuen tarpeessa olevat nuoret. Näkökulmia ja toimintatapoja. Suomen Kansanopistoyhdistys, 34–39.
- Helve, H., Côté, J.E., Svynarenko, A., Sinisalo-Juha, E., Mizokami, S., Roberts S.E. & Nakama R. (2017.) Identity Horizons Among Finnish Postsecondary Students: A Comparative Analysis. International Journal of Identity, 17:3, 191–206.
- Höylä, S. (Toim.). (2017). Paikalla! – valmiina vaikuttamaan. Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisuja, 41.
- Anttonen, E. (2015). Sukupuolisensitiivisyys kansalaistoiminnassa ja nuorisotyössä. Itä-Suomen lääninhallitus ja Humak.
- Humakin nuorisotyön kehittämisryhmä. (2014). Navigointia nuorisotyön osaamiseen. Humakin nuorisotyön kehittämisryhmän ajatelmia. Humanistinen ammattikorkeakoulu. Verkko Sarja F 31.
- Karjalainen, J. & Pesonen, R. (2014). Nuorten nivelvaiheenohjaus Lapissa. Humanistinen ammattikorkeakoulu. Verkko Sarja B. Projektiraportit ja selvitykset 37.
- Korkalainen, T., Timonen P. & Tuuttila, L. ( 2014). MOOCiin menevä nuorisotyö. Humanistinen ammattikorkeakoulu, Sarja B, 40.
- Kolehmainen, M & Lahtinen, P. (2014). Nuorisotyötä koulussa. Yhteisen toimintakulttuurin kehittäminen. Humanistinen ammattikorkeakoulu, sarja B, 33.
- Höylä, S. (2012). Youth Work in Finland. Series E. HUMAK Publications 4.
- Sinisalo-Juha, E. & Timonen, P. (2012). Definition and Theory of Web-based Youth Work. Series E, HUMAK publications 7.
- Hernelahti, J. & Pitkänen, S. (2023). The Inspiration and Ideas for Digital Cultural Youth Work. Humak University of Applied Sciences Publications, 168.
- Kolehmainen, M. (Toim.). (2019). Mitä saisi olla? Kulttuuria Miesten vuorolla. Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisuja, 91.
- Kolehmainen, M. (2019). Sallittu nuorille miehille. Taide- ja kulttuurilähtöisiä toimintakokeiluja. Nuorisotyö-lehti 2(2), 15–17.
- Krappe, J., Parkkinen, T. & Sinisalo-Juha, E. (Eds.) ((2013). Tavarat taskuissa. Nuoretn ryhmäohjauksen taidelähtöisiä menetelmiä. MIMO-projekti 2010-2013. Turun ammattikorkeakoulu, Oppimateriaaleja 83. Humanistinen ammattikorkeakoulu, katsauksia ja aineistoja, F19.
- Krappe, J., Parkkinen, T. & Tonteri, A. (Edes.) (2012). Moving in! : art-based approaches to work with the youth : MIMO project 2010-2013. Tuku University of Applied Sciences, Reports 127.
- Kaunismaa, P. & Rasinkangas, E. (Toim.) (2024). Nuoret järjestöissä – kasvu, osallisuus ja oppiminen. Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisuja, 178.
- Lind, K. (Toim.). (2024). Nuorisoalan järjestöjen tulevaisuus vuonna 2040: Tuloksia ja skenaarioita nuorisoalan järjestöjen e-Delfoi-paneelista. Osaamiskeskus Kentauri.
- Rasinkangas, E. (toim.) (2024). Nuorisoalan järjestökentän tilannekuva 2020–2024:
Osaamiskeskus Kentaurin asiantuntijakirjoituksia. Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisuja, 177. - Sinisalo-Juha, E. (2024). Neljä harrastusta, neljä eri näkökulmaa nuoruuteen. Nuorisotyö-lehti 79:2, s.6-9.
- Autiomäki, N. & Rasinkangas, E. (2023). Järjestin helpottaa nuorisoalan järjestöjen tiedontuotantoa ja tuo näkyväksi järjestöjen vaikuttavuuden. Nuorisotyö-lehti, 78:3, s.41-45.
- Sinisalo-Juha, E. (2023). Yhdessä vai yksin – osallisuus ja yksinäisyys nuorten harrastus- ja järjestötoiminnassa. Teoksessa Kekki, M.-T.; Kovalainen, P. & Ollikainen, A. (toim.) Nuorten osallisuuden edistäminen – Nuorisoalan osaamiskeskusten näkökulmia ja työkaluja. Osallisuuden osaamiskeskus, 34-42.
- Teklai Abera, R. & Sinisalo-Juha, E. (2023). Nuori harrastaa – mitä nuori itse siitä kertoo? Blogi-kirjoitus. Osaamiskeskus Kentauri.
- Rasinkangas, E. & Sinisalo-Juha, E. (Toim.) (2023).Yksin, yhdessä, yhteisössä – järjestö- ja harrastustoiminta nuorten voimavarana.Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisuja, 158.
- Kaunismaa, P. (Toim.) (2022). Harrastus- ja järjestötoiminnan merkitys nuorten elämässä.Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisuja, 142.
- Roine, M. & Sinisalo-Juha, E. (Toim.). (2021). Järjestöt toimintakyvyn edistäjinä. Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisuja, 121.
- Tormulainen, A. (Toim.) (2021). Kompassi Osaamiskeskus Kentaurin matkaan. Käsitteitä ja suuntia nuorisoalan järjestöjen tutkimukseen, tilannekuvaan ja vaikuttavuuteen.Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisuja, 122.
- Riikonen S. & Nyman T. (Toim.). (2015). Moninainen ja kehittyvä järjestötoiminta Elinvoimaisuutta ja uudistavaa ajattelua toimintaympäristön muutoksessa. Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisuja, 10, Helsinki 2015.
- Sinisalo-Juha, E. (2021). From Euroscepticism to Euro-Curiosity Stories told by the most vulnerable about the significance of the EU in their lives. Research report. Europe for Citizens -programme. Valo-Valmennusyhdistys.
- Röksä, J. (13.3.2019). Transformative Evaluation Process of The Youth Work in Practice. Humak University of Applied Sciences. [Animation]
- Siurala, L., Sinisalo-Juha, E., Heikkilä, K., Mikkonen, H., Sundberg, L. & Vahteri, N. (2019).
Tarinallisen arvioinnin opaskirja. Nuorten kertomuksia nuorisotyön merkityksellisyydestä.Humanistinen ammattikorkeakoulun julkaisuja, 72.
- Yhdenvertaisuuden nuorisoalan osaamiskeskus. Materiaalit ja menetelmät.
- SAAKO OPPIA -hankkeen verkkosivut saavutettavuudesta.
- Turja H.-K. (Toim.). (2023). Saavutettavat polut. Näkökulmia saavutettavaan koulutukseen ja ohjaukseen. Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisuja 163.
- Röksä, J. (2018). EU:n saavutettavuusdirektiivi – mitä siitä pitäisi tietää? Humanistinen ammattikorkeakoulu, Artikkeli-julkaisusarja.
- Matikainen, J. & Nisso, A. Riikonen, S. (Toim.). (2025). Reseptejä yhteisölähtöiseen kotoutumiseen. Humanistinen ammattikorkeakoulu. Julkaisuja, 189.
- Ruutiainen, P. & Valkendorff, T. (2020). Porukalla pääosaan – et voi tietää rajojasi jollet ylitä niitä. Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisuja, 92.
- Valkendorff, T., Ruutiainen, P. & Louhensalo, A. (Toim.). (2019). Odotan aurinkoa. Selkokielisiä tarinoita Suomeen tutustumisesta. Humanistisen ammattikorkeakoulun julkaisuja 89.
- Valkendorff, T. & Ruutiainen, P. (Toim.). (2019). Kouluna koko kaupunki. Opas aikuisten maahanmuuttajien perusopetuksen toteuttamiseen. Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisuja, 93.
- Kiuru, H., Kuusisto, H., Laulajainen, J. & Vuori, J. (Toim.). (2018).Sata omenapuuta : Hyvät käytännöt nuorten kotoutumiseen. Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisuja, 40.
- Eskel, M. & Anttonen, E. (Toim.). (2019). KUVAKO – kuvakommunikaatio arjen tukena vastaanottokeskuksissa. Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisuja, 88.
- Turja, H.-K. (2019). Taskusanasto. Kaupan ala. Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisuja, 77.
- Turja, H.-K. (2019). Taskusanasto. Siivousala. Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisuja, 78.
- Eskel, M. & Anttonen, E. (Toim.). (2018). KUVAKO – kuvakommunikaatio arjen tukena vastaanottokeskuksissa. Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisuja, 88.
- Kolehmainen, M. & Kuivakangas, J. (Toim.). (2018). Sitä samaa(ko)? Päihdekasvatuksen soundcheck. Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisuja, 53.
- Normann, M. & Odell, H. & Tapio, M. & Vuohelainen, E. (2018). Nuorisoalan ehkäisevä päihdetyö. Hyppää kyytiin! Humanistinen ammattikorkeakoulu, Julkaisuja 60.
- Odell, H. & Tapio, M. (2018). Ehkäisevän päihdetyön ajatelmia nuoria kohtaaville ammattilaisille. Humanistinen ammattikorkeakoulu, julkaisuja 55.
- Lundbom, P. & Vuohelainen E. (Toim.). (2016). Ehkäisevä päihdetyö ammattikorkeakoulussa – Miksi ja miten? Humanistisen ammattikorkeakoulun julkaisuja, 73. Helsinki 2016.
- Pylkkänen, S. & Viitanen R. (Toim.). (2014). Ehkäisevä työ pedagogisesti. Humanistinen ammattikorkeakoulu, sarja F. Katsauksia ja aineistoja 30, 2014.
- Tapio, M. & Kuula, T. (Toim.) (2013). Selkenevää, myötätuulta : ehkäisevä päihde- ja mielenterveystyö nuorisoalalla. Humanistinen ammattikorkeakoulu. Sarja C. Oppimateriaaleja 37.
- Tuominen S. & Dookie G. (Toim.). (2025). Järjestöjen tekoälytarpeita ja -visioita. SaavutaÄly-hankkeen verkostotapaamisten tuloksia. Humanistinen ammattikorkeakoulu. Julkaisuja 190.
- Dookie, G., Hernelahti, J. & Tuominen S. (31.10.2023). [Podcast-jakso]. Oppilaitosnuorisotyö tukee nuorten hyvinvointia! DIGISTI-hanke, Humanistinen ammattikorkeakoulu.
- Dookie, G., Hernelahti, J. & Tuominen S. (31.10.2023). [Podcast-jakso]. Tulevaisuuden nuorisotyö on hybridiä! DIGISTI-hanke, Humanistinen ammattikorkeakoulu.
- Hernelahti, J., Parviainen, O. & Tuominen S. (31.10.2023). [Podcast-jakso]. Miksi digipelaaminen kannattaa ottaa vakavasti nuorisotyössä? DIGISTI-hanke, Humanistinen ammattikorkeakoulu.
- Kolehmainen, M. (Toim.). (2023). Digistelyä, elämää ja osallisuutta. Digitaalinen yhteisöllinen ohjausmalli työpajatoimintaan. Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisuja, 167.
- Väyrynen, O.& Nieminen, S. & Partanen, S. (2025) Digi on kaikille ja kaikkialla! Humanistinen ammattikorkeakoulu, blogi-teksti.
- Timonen, P. (2025). Valmennuspedagoginen malli reaaliaikaiseen yhteisölliseen verkko-opiskeluun : opetuksellinen kehittämistutkimus ammattikorkeakoulukontekstissa. Lapin Yliopisto.
- Nieminen, S. (2021). Osallisuudesta intoa alumnitoimintaan. Arene blogi-sarja.
- Koivisto, J.-M. & Lurila, M. & Maijala, V. & Nieminen, S. & Ojala, K. & Tamminen, P. & Tolonen, T. (Toim.). (2020). Interprofessional work in development communities Toolbox. SoTePeda 24/7.
- Timonen, P. & Mäkelä, H. & Lukkarinen S. (Toim.). (2019). Kampuksella digittää: Poimintoja verkko-oppimisen kehittämisestä. Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisuja, 80.
- Määttä, J. & Sirkkilä, H. & Hoffrén, J. & Lämsä, T. & Nyman T. (2015). Opettaja valmentajana Humakissa – työelämälähtöistä, ryhmäperustaista pedagogiikkaa kehittämässä. Humanistinen ammattikorkeakoulu.
Ota yhteyttä
Uudistuvat yhteisöt -tutkimusohjelman johtaviin tutkijoihin.
Eeva Sinisalo-Juha
Johtava tutkija Helsingin kampus