Hyppää sisältöön

Resilientti yhteiskunta

Tutkimusohjelma vastaa systeemi- ja monikriisien tuomiin haasteisiin aikana, jolloin yhteiskunnat elävät liminaalisessa välitilassa – kynnyskohdassa, jossa vanhat toimintamallit eivät enää toimi mutta uudet eivät ole vielä täysin muotoutuneet. Tutkimusohjelma kehittää yhteiskunnan kriisinkestävyyttä, yhteisöresilienssiä sekä palautumiskykyä monialaisesta ja osallistavasta näkökulmasta. Ohjelmassa haetaan ratkaisuja, joilla voidaan vahvistaa erityisesti yhteisöjen keskinäistä luottamusta ja tulevaisuususkoa.  

Ohjelman lähestymistapa korostaa prosilienssiä – ennakoivaa, rohkeaa, luovaa ja aktiivista varautumista muutoksiin, jossa toiminnalliset käytännöt rakentavat emotionaalista resilienssiä ja kykyä kohdata esimerkiksi ilmastotunteita. 

Tutkimusohjelma tunnistaa kulttuurin ja taiteen keskeisenä osana yhteiskunnan resilienssiä ja henkistä huoltovarmuutta – ei vain lisäarvona vaan ensisijaisena infrastruktuurina, joka luo pohjaa demokratialle, yhteisöllisyydelle ja henkiselle varautumiselle. Sekä kulttuuri-instituutiot että muut yhteisöt toimivat demokratian tiloina, jotka aktivoituvat erityisesti kriisien aikana ja vahvistavat yhteiskunnallista sidoskudosta arjessa. 

Tutustu tarkemmin tutkimusohjelman lähtökohtiin.

Hankkeet

Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta (TKI) on ohjelman keskeinen osa. Hankkeiden kautta tutkitaan ja kehitetään taideperustaisia ja toiminnallisia menetelmiä yhteisöresilienssin, henkisen huoltovarmuuden ja ennakoivan kriisinkestävyyden vahvistamiseksi. Työtä tehdään yhteistyössä kumppaneiden kanssa.

Julkaisujamme

Tutustu Resilientti yhteiskunta -tutkimusohjelman valikoituihin julkaisuihin.

  • Kuuva, S. (2020). Liike, kehollisuus ja empatia Andalusian Semana Santa -kulkueissa. Teoksessa T. Lähdesmäki, H. Pirinen & A. Waenerberg (toim.), Kulttuuriperinnön muuttuvat merkitykset: Heikki Hangan juhlakirja (s. 170–183). Taidehistorian seura.
  • Muhonen, J. (2020, 27. toukokuuta). Resilienssi – kulttuurituottajan paras ystävä [artikkeli]. Humak.

  • Lindholm, A. (2017). Lähellä lähiössä: Miten luoda yhteisöllistä osallisuutta eriytyneissä lähiöissä? Väläyksiä Humakista. Humanistinen ammattikorkeakoulu.

Resilientti yhteiskunta -tutkimusohjelman johtavaan tutkijaan Nina Luostariseen.

Nina Luostarinen

Nina Luostarinen

Johtava tutkija Helsingin kampus
0400349375