Vastoinkäymiset ovat arkipäivää jokaiselle kulttuurituottajalle. Milloin myrsky kaataa tapahtumateltat yön aikana, milloin esiintyjä sairastuu juuri ennen festivaalia, milloin sulake palaa kesken keikan. Pikkujuttuja. Säädön määrä on vakio, tietää kulttuurituottaja. Sopeudutaan, siedetään, venytään ja hoidetaan. Tänä keväänä ei kuitenkaan tullut myrskyä, tuli koronakriisi, poikkeustila. Poikkeustilan vuoksi myös resilienssistä, eli mukautumiskyvystä (Tampereen yliopisto 2020) tai muutosjoustavuudesta (Työ- ja elinkeinoministeriö 2020), on puhuttu erityisen paljon, myös kulttuurialan kontekstissa. Miten resilienssi kytkeytyy kulttuurituottajiin ja mikä merkitys sillä on alalle?

 

Resilienssin merkitys tuottajalle

Kulttuurituottajan ominaisuuksista puhutaan paljon. Toki tuottajat ovat kaikki omia yksilöitään – ja niin pitääkin. Mutta mistä ominaisuuksista on kuitenkin selvästi hyötyä tällä epävakaalla alalla? Omien havaintojeni perusteella ainakin muutama ominaisuus yhdistää menestyneitä kulttuurituottajia; yrittäjähenkinen asenne työhön, luovuus ja vastuullisuus. Monilla menestyneillä tuottajilla on aito into innovoida luovasti uutta sekä kehittää organisaation toimintaa ja omaa osaamistaan – yrittäjämäisesti. Vastuullisuus puolestaan näkyy niin eettisenä ja oikeudenmukaisena toimintana kuin terveenä tunnollisuutena.

Tämä kevät on osoittanut, että resilienssin voi pysyvästi lisätä ominaisuuksien listaan. Nämä ominaisuudet myös tukevat oivallisesti toisiaan; esimerkiksi terveyttä uhkaavan kriisin keskellä korostuu vastuullinen tuottajuus, mutta samalla myös kyky luoda uutta – eli selviytyä yrittäjämäisesti. Resilienssi toimii taustalla eteenpäin puskevana voimavarana, mahdollistajana ja työntövoimana sekä venyy kuin kuminauha. Vahvan resilienssin omaavilla kuminauha ei katkea.

Resilienssin merkitystä ei suotta korosteta. Se tulee jatkossakin olemaan tuottajan työssä tärkeä sidosaine, joka pitää epävarman ja epävakaan kulttuurialan työntekijän kurssin suorassa. Toki resilienssi ei tänä keväänä merkinnyt vain selviytymistä koronamyrskyssä, vaan myrskyn jälkeisessä ajassa toimimista. Sitran Timo Hämäläinen ja Katri Vataja (2020) kuvaavat artikkelissaan osuvasti, että resilienssin tarkoittaessa paitsi kriisin keskellä toimimista, olennaista siinä on myös sietokyvyn ja palautumisen ohella ennakoiva sopeutuminen toimintaympäristön muutoksiin. Tässä olemmekin kulttuurituottajan työnkuvan ytimessä.

Kuvassa punahiuksinen nainen hymyilee ja istuu lipunmyyntipisteen vieressä.
Jyväskylän Kesä –festivaali oli yksi harvoja Suomessa järjestettyjä tapahtumia kesä-heinäkuussa. Koronarajoitukset ja hygieniavaatimukset näkyivät selkeästi Kesän Puistojuhlissa. Kuva: Helena Vepsäläinen

Nopeaa reagointia ja uudelleenorganisoitumista

Muutama osuva esimerkki avaa resilienssin merkitystä kulttuurialalla parhaiten.

Festivaalikentältä hyvä esimerkki on tänä kesänä 65. juhlavuottaan viettänyt Jyväskylän Kesä –festivaali, joka koko kevään seurasi tarkkasilmäisesti koronapandemian kehittymistä, taitavasti ennakoi ja innovoi toimintasuunnitelmaa pahimman varalle, ja lopulta oli koko Suomessa yksi harvoista kesä-heinäkuussa järjestetyistä festivaaleista. Osa ohjelmasta peruttiin tai siirrettiin, mutta osa onnistuttiin taitavasti mukauttamaan vallitseviin olosuhteisiin. Livestriimausten, radiossa toteutettavan ohjelman ja poikkeusajan turvamääräykset huomioon ottavien livekonserttien kautta festivaali tuli tehneeksi pioneerityötä turvallisen, entistä saavutettavamman ja samalla rikasta kulttuuritarjontaa pursuavan festivaalin järjestämisessä. Jyväskylän Kesän toiminta oli esimerkillisen resilienttiä. Festivaalin tapauksessa häiriöt toimivat ennemminkin kehittämisen ponnahduslautana ja vinkkeinä siitä, mitä seuraavaksi kannattaa kehittää (Työterveyslaitos 2020). Kuka tietää, vaikka radio ja livestriimit tulivat ohjelmistoon jäädäkseen – edistäväthän ne erinomaisella tavalla myös yhdenvertaista kulttuurin saavutettavuutta.

Toinen osuva, mutta erilainen esimerkki on Keski-Suomen Tanssin Keskus, joka työllistää vapaan kentän taiteilijoita. Keväällä peruttiin koronapandemian vuoksi mm. ammattilaisten tilaisuudet ja treenitunnit, isompi yhteistuotantotapahtuma sekä uuden sooloteoksen esitykset (Hautala 2020). Käytännössä lähes kaikki kevään toiminta. Mutta lamaannuttiinko? Ei. Pistettiinkö pulju kiinni? Ei. Lomautettiinko? Ei. Mietittiin nopeasti ja ketterästi reagoiden, mikä on tärkeintä juuri nyt. Mihin organisaatiota tarvitaan eniten? Tarve oli loppujen lopuksi selkeä; laaja joukko ammattitaiteilijoita oli jäänyt poikkeustilan vuoksi tyhjän päälle ja työttömäksi, joten organisaatio aikaisti syksyn tuotantotukien jakoa kevääseen (Hautala 2020). Tämä mahdollisti edes osalle taiteilijoista työskentelyn sekä taiteellisen toiminnan ylläpitämisen ja kehittämisen kotona koronarajoitukset huomioiden.

Esimerkkejä olisi paljon, sillä kulttuuriala on osoittanut lukuisia innovatiivisia toiminnan uudelleenorganisoimisen taitoja. Yhdistävää esimerkeille on se, että niissä on selkeästi ollut keskeisessä roolissa työntekijöiden vahva resilienssi; vastaavien onnistuneiden ratkaisujen löytäminen vaatii omien ja organisaation vahvuuksien sekä mahdollisuuksien tunnistamista, oivalluskykyä ja luovuutta, sekä kuten Koirikivi ja Benjamin (2020) toteavat, toiveikkuutta, joustavuutta ja kykyä tehdä todeksi uudet ajatusmallit ja ratkaisut.

 

Resilienssin vahvistaminen

Pia Koirikiven ja Saija Benjaminin (2020) mukaan resilienssi syntyy ihmisen kyvyistä ja taidoista tunnistaa ja hyödyntää erilaisia sisäisiä ja ulkoisia voimavarojaan. Resilienssi ei ole muuttumaton ominaisuus, vaan sitä voi vahvistaa läpi elämän. Yksi keskeinen tekijä resilienssin kehittymisessä on yksilön ja ympäristön välinen vuorovaikutus, koska yksilö luo käsitystä itsestään pitkälti suhteessa muihin ihmisiin. (Koirikivi & Benjamin 2020.) Koska resilienssi ei ole pysyvä ominaisuus, sitä voi ja kannattaa tietoisesti vahvistaa jo opiskeluaikana, joka esimerkiksi kulttuurituottajilla pohjautuukin hyvin paljon vuorovaikutukseen sekä tiiviiseen yhteistyöhön alan toimijoiden kanssa.

Monesti resilienssistä jää päällimmäisenä mieleen muutos ja sen ennakointi. Koska kulttuuriala oli yksi voimakkaimmin kärsineistä aloista koronakriisissä, alan toimijoiden muutosjoustavuus voi keikahtaa helposti liikaan varautumisen, ennakoinnin ja vaihtoehtojen puolelle. Jottei Plan B:t ja Plan C:t ala valtaamaan tuottajien ajatuksissa liikaa tilaa, on hyvä muistaa varautumisen kääntöpuoli, joka on todellinen riski toiminnalle; paukkujen laittaminen vaihtoehtojen ja puskureiden kehittämiseen voi jopa vähentää toiminnan tehokkuutta ja syödä resursseja muista tarpeellisista toiminnoista ja tulevaisuuteen kohdistuvista investoinneista. Vaihtoehtojen pohtimista tärkeämpää on keskittyä siihen, miten erilaisilla investoinneilla ja kriisinaikaisilla uudistuksilla voidaan samanaikaisesti myös vahvistaa tulevaisuuden toimintakykyä. (Hämäläinen & Vataja, 2020.) Tämän lisäksi Ari-Elmeri Hyvönen ja Tapio Juntunen (2020) korostavat uudistavaa resilienssiulottuvuutta koronakriisin jälkihoidossa. Heidän mukaansa nyt tehtävien toimenpiteiden tulee vahvistaa kykyä kohdata vastaavia kriisejä myös tulevaisuudessa. Muutosjoustavuuden ytimessä – myös kulttuurituottajilla – on siis erityisesti tulevaisuuden toiminnan vahvistaminen ja kriisistä oppiminen.

Kulttuurituottajaopiskelijat ovat omalla tavallaan kiitollisessa asemassa; heillä on mahdollisuus omaksua resilienssi osaksi tuottajuuttaan ja ammatti-identiteettiään jo opiskeluaikana. Resilienssin tukemisessa opiskelijan vahvuuksien tunnistaminen ja niiden kehittäminen ovat keskeisessä asemassa. Resilienssin vahvistamisessa tärkeää ovat niin tiedolliset kyvyt, joiden avulla ihminen voi käsitellä ajatuksiaan ja tunteitaan, että positiiviset tunnekokemukset, jotka lisäävät yksilön luottamusta itseensä ja muihin ihmisiin. (Koirikivi & Benjamin 2020.) Suhteutettuna kulttuurituottajakontekstiin ja ammattiopintoihin, resilienssin vahvistaminen vaatii jatkuvaa itsereflektiota; oman tuottajaidentiteetin kriittistä havainnointia, tunnistamista, ymmärtämistä ja kehittämistä läpi opintojen, omien vahvuuksien suhteuttamista alan vaatimuksiin, lainalaisuuksiin ja tulevaisuuskuviin sekä positiivisten työelämäkokemusten kerryttämistä ja niiden reflektointia.

Kuvassa tyhjä teatterisali, jossa näkyy tyhjiä tuoleja sekä teatterin esirippu.
Salit tyhjenivät koronakeväänä 2020 ja kulttuurialan ammattilaiset jäivät ilman töitä. Kuva: Sonder Quest / Unsplash.com

Kulttuurituotannon opiskelua eturivin paikoilla

Tämän päivän kulttuurituottajaopiskelijat ovat tulevaisuuden työelämää ajatellen toden totta saaneet eturivin paikat näytelmään nimeltä koronapandemia kulttuurialalla. Monet heistä pääsivät näkemään koronan vaikutukset alan toimintaan työelämäharjoitteluissaan ja osa pääsi tutkimaan koronan vaikutuksia osana opintojaan tai opinnäytteitään. Vasta alaa opiskelevina, tulevaisuuden ammattilaisina he ovat päässeet tarkkailemaan tilannetta hieman ulkopuolelta, objektiivisesti; kuinka ammattilaiset reagoivat kriisiin ja miten siihen on sopeuduttu. He ovat päässeet tutkimaan, mitä innovaatioita kehitettiin ensimmäisenä kriisin keskelle sekä näkemään, miten kulttuuriala vahvistuu ja kehittyy kriisin seurauksena.

On sanomattakin selvää, että koronapandemia tulee vaikuttamaan vahvasti kulttuurituottajaopiskelijoiden ammatti-identiteettiin. Tästä eteenpäin on olemassa kulttuuri- ja taideala, jota ilman kukaan ei pysty elämään, mutta joka kuitenkin oli yksi haavoittuvimmista aloista kriisien keskellä. Tuottajaopiskelijoiden ei missään tapauksessa kannata jäädä myllerryksen ulkopuolelle opiskelijastatuksensa vuoksi, vaan kiinnittyä kriisiin, omaksua uusia toimintatapoja ja oppia.

 

Tuottajan näkökulma 

Itse 15 vuotta tuottajana toimineena koronapandemia iski kovaa. Ei enää toiminnallisesti, sillä olin juuri hetki aikaisemmin jättänyt tuottajan urani taka-alalle, vaan henkisesti. Huolehdin ja hieman surinkin ystävieni ja kollegoideni, eli taiteilijoiden sekä muiden kulttuurialan työntekijöiden peruuntuneita töitä, heidän jaksamistaan ja sitä valtavaa työmäärää, minkä korona peruutuksillaan aiheutti.

Voin rehellisesti sanoa, että tuottaja-urani aikana en olisi voinut kuvitella vastaavaa tapahtuvan. Toki koko 15 vuotta itsekin tein tuottajan töitä taloudellisen epävarmuuden ja ajoittain painostavankin kehittämisvelvoitteen ilmapiirissä ajatuksella ”rahaa ei tule, jos et keksi uutta”. Tein kaiken intohimolla ja innolla, teinhän työtä rakkaudesta lajiin. Me tuottajat olemme tottuneet haasteisiin, epävarmuuteen, muuttuvaan toimintaympäristöön ja jatkuvaan riskinottoon. Mutta toimintaympäristö, jossa kaikki lakkaa, yleisöt katoavat ja palkka haihtuu savuna ilmaan, oli ennenkuulumattoman uutta. Tämä kriisi ulottui yksittäisen tuotannon sijasta ja lisäksi myös yleisöön, läpileikkaavasti koko alaan, yleiseen turvallisuuteen, henkisiin voimavaroihin ja talouteen. Tuottajan vastuu kasvoi hetkessä ennennäkemättömiin mittaluokkiin. Jos järjestän tämän tilaisuuden, vaarannanko ihmishenkiä? Kun perun tämän kiertueen, miten taiteilijat selviävät ilman työtä?

Kulttuuriala nousee vielä, mutta tukea tarvitaan!

Valtio, kunnat, säätiöt ja osin myös yhdistystoimijat huomioivat kulttuurialan hätähuudon ja toimivat ripeästi; avasivat nopeasti avustus- ja apurahahakuja, ostivat striimattuja keikkoja ja muita koronaystävällisiä taidepalveluita, osa ei perinyt jo maksettuja apurahoja takaisin vaikka tuotannot eivät toteutuneetkaan. Monet taide- ja kulttuurialan työtekijät tarttuivat uusiin tilaisuuksiin, mutta osan poikkeustila uuvutti ja lannisti tukitoimista huolimatta, ymmärrettävästi. Lisää tukea tarvitaan ja sanomattakin on selvää, että sitä tarvitaan paljon.

Tuntien kulttuurialan ystäväni ja kollegani sekä yleisesti ottaen tuottaja-tyypin sisukkuuden, tiedän että ala nousee, palvellen yleisöään vieläkin paremmin ja mahdollistaen taiteen ammattilaisille entistä monipuolisempia mahdollisuuksia työllistyä. Uudet avaukset, kuten digitaaliset alustat, ovat varmasti tulleet jäädäkseen ja innovatiivisia, kestäviä toimintamalleja kehitetään. Nyt tarvitaan yrittäjämäistä asennetta, rohkeutta ja sisukkuutta. Niin, ja resilienssiä.

 

Lähteet:

Hautala, Mari 2020. Suullinen tiedonanto 10.8.2020.

Hyvönen, Ari-Elmeri & Juntunen, Tapio 2020. Koronakriisi ja yhteiskunnan kokonaisresilienssi. Kalevi Sorsa Säätiön blogi. Viitattu 5.8.2020. https://sorsafoundation.fi/ari-elmeri-hyvonen-tapio-juntunen-koronakriisi-ja-yhteiskunnan-kokonaisresilienssi/

Hämäläinen, Timo & Vataja, Katri 2020. Korona paljasti yhteiskunnan haavoittuvuuden. Sitran Koronan vaikutukset –kirjoitussarja 24.6.2020. Viitattu 5.8.2020. https://www.sitra.fi/artikkelit/korona-paljasti-yhteiskunnan-haavoittuvuuden/

Koirikivi, Pia & Benjamin, Saija 2020. Mitä on resilienssi? Helsingin yliopisto 23.3.2020. Viitattu 6.8.2020. https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/koulutus-kasvatus-ja-oppiminen/mita-resilienssi-on

Tampereen yliopisto 2020. Kokonaisvaltainen resilienssin hallinta. Viitattu 10.8.2020. https://research.uta.fi/koreha/

Työ- ja elinkeinoministeriö 2020. Muutosjoustavuus (resilienssi). Viitattu 10.8.2020. https://tem.fi/muutosjoustavuus-resilienssi-

Työterveyslaitos 2020. Mitä on resilienssi? Viitattu 5.8.2020. https://www.ttl.fi/tyoyhteiso/tyon-kehittaminen/mita-on-resilienssi/