Työelämän muutostrendejä: moninaistumista ja eriytymistä – “Trenditiistai-blogisarja” osa 11

• Kirjoittaja: Sikke Leinikki, lehtori, VTT, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 27.4.2021
• Kirjoittaja: Katri Otonkorpi-Lehtoranta, lehtori, YTT, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 27.4.2021

Tämä blogi on Trenditiistai-blogisarjan kymmenes osa. Trenditiistain jokaisessa osassa esittelemme yhden, meidän mielestämme tärkeän ja ehkä yllättävänkin, trendin. Trendillä tarkoitamme sellaista voimistuvaa yhteiskunnallista tai yksittäiseen toimialaan vaikuttavaa muutosta, jonka merkit ovat jo nähtävissä, mutta joka ei ole vielä sulautunut uudeksi toimintakulttuuriksi.

Uusi trendi julkaistaan joka tiistai. Jännityksen lisäämiseksi emme paljasta etukäteen, mitä nämä trendit ovat. Viimeinen trendi julkaistaan huhtikuussa 2021. Tällä kertaa käsittelemme henkilökohtaisen valmentamisen laajenemista yhä uusille elämän osa-alueille. Trenditiistain jokaisessa osassa esittelemme yhden, meidän mielestämme tärkeän ja ehkä yllättävänkin, trendin.

Kymmenen aikaisempaa osaa on julkaistu 16.2.2021 (johdanto), 23.2.2021 (auditiivisuuden suosion nousu), 2.3.2021 (uushenkisyys), 9.3.2021 (alustatalous), 16.3.2021 (cancel-kulttuuri), 23.3.2021 (aikuisten harrastetoiminta), 30.3. (polyamoria), 6.4. (valmentaminen), 13.4 (älyteknologia) ja 20.4.2021 (leikkisyys).

Työelämä kipuilee monenlaisten muutostrendien pyörteissä. Tulevaisuuden ennakointi on vaikeaa, ja vaihtoehtoisia skenaarioita on tarjolla: skenaariot myös muokkaavat tulevaisuutta, jonka kohtaamme. Näyttää kuitenkin siltä, että työn tekemisen ja teettämisen tavat moninaistuvat kiihtyvällä tahdilla (Pärnänen ja Sutela 2013). Tämä näkyy työn tekemisen ja teettämisen muotojen ja suhteiden, sisältöjen ja tapojen sekä työyhteisöjenkin tasolla. Oman lisänsä tähän moninaistumiseen toi koronakriisi, joka on vaikuttanut eri toimialoilla ja ammateissa hyvin eri tavoin. Hahmottelemme tässä blogikirjoituksessa kahdeksi keskeiseksi työelämän muutostrendiksi moninaistumisen ja eriytymisen yhtäaikaisen lisääntymisen.

Moninaistuminen näkyy työn teettämisen osalta muun muassa lisääntyneenä vuokratyönä, yksinyrittämisenä, ammatinharjoittamisena, alustoilla tehtävänä työnä ja freelancer-työnä. Töitä tehdään myös entistä enemmän monityösuhteisesti eli erilaisia työsuhteita rinnakkain tai peräkkäin yhdistellen. Työntekijällä voi olla monia työnantajia ja esimiehiä yhtä aikaa ja väliin hän voi olla työtön tai työllistää itse muita alan toimijoita. Työntekijä voi myös kuulua moniin erilaisiin verkostoihin (Järvensivu ym. 2013). Työyhteisöjen rajat voivat olla liikkuvia etätyön, fyysisen liikkuvuuden ja virtuaalisten yhteyksien myötä. Työteon paikkojen lisäksi myös työn ajat liikkuvat. Globaalit (työ)markkinat edellyttävät ajallisia joustoja perinteisempien työaikamallien rinnalla: yhteyksien pitäminen toiselle puolelle maailmaa vaatii joustoa. Myös etätyön on todettu valuvan vapaa-ajalle.

Toimintatapoihin liittyvät muutokset kytkeytyvät työtehtäviin, työssä oppimiseen, työprosesseihin, työn organisointiin ja johtamiseen. Osaltaan digitalisaatio muokkaa työn tekemisen tapoja – eri toimialoilla ja ammateissa eri tavoin. Verkostomainen työn tekemisen tapa yleistyy, mutta toisaalta etätyössä työntekijä voikin kiinnittyä yhä tiukemmin keskeisimpiin työtiimeihinsä, kun työhön liittyvät matkat ja tapaamiset jäävät pois. Näemme varmasti yksilöllisiä ratkaisuja siitä, mihin työntekijä tulevaisuudessa eniten kiinnittyy: yksi kiinnittyy työnantajaan tai organisaatioon, työtiimiinsä ja työyhteisöönsä, toinen työn sisältöön, kolmas arvoihin ja tavoitteisiin ja neljäs etsii jotakin muuta, vaikkapa vaihtelua, mukavia oloja tai jännitystä.

Sisäsiistiä etäpuurtamista, mutta vain osalla

Eri toimialat ja ammatit ovat kohdanneet koronakriisin hyvin eri tavoin. Julkisessa keskustelussa esillä on korostuneesti ollut keskiluokkainen siisti sisätyö, jonka irrottaminen työpaikasta ja työajasta onnistuu digitaalisin keinoin melko helposti. Toimittajat, tutkijat, koodaajat ja monet julkisen sektorin asiantuntijat puurtavat tätäkin kirjoitettaessa kodeissaan tai mökeillään. Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan viime vuoden lopulla etätyöntekijöiden työssä jaksaminen heikkeni. Työuupumus lisääntyi viime vuoden loppupuoliskolla niin työntekijöillä kuin johtajillakin. (ttl.fi/tutkimushanke/miten-suomi-voi/) Koronakriisi syvensi etätyöntekijän sosiaalisen eristäytymisen ja tylsistymisen riskejä.

Uhkaavaa uupumusta suositellaan hoidettavan vapaa-ajan merkityksellisillä kohtaamisilla, Teams-palavereihin panostamalla kameroin ja muine kohtaamisen tuntua tuovine elementteineen, taukojumpin ja ja työn hallinnan välineitä kehittämällä. Ennen koronaa työyhteisö ja työssä tapahtuvat

kohtaamiset ja ideoinnit ovat kuitenkin tuoneet työn mielekkyyttä, jonka siirtäminen virtuaaliseksi on osoittautunut haasteelliseksi. Esimerkiksi Sitran Erätauko-dialogeissa on kaivattu kohtaamisia, myötätuntoa ja toiveikkuutta (sitra.fi/artikkelit/poikkeusajan-dialogit-tuovat-toivoa-pandemian-keskelle/). Tulevaisuuden toivo, myötätunto ja tunne siitä, että itse voi vaikuttaa omaan työelämäänsä ovatkin keskeisiä sekä oman ammatillisuuden kokemuksessa että toisenlaisissa töissä puurtavien ymmärtämisessä. Ilman niitä eriytyminen kiihtyy.

Toisissa ammateissa työ on jatkunut ennallaan, bussia ajetaan liikenteessä, sairaat hoidetaan sairaalassa ja aurinkopaneelit kootaan tehtaassa ja asennetaan paikoilleen. Samalla kuitenkin toimintaympäristö on mullistunut ja työvälineet vaihtuneet ja erilaisia suojavarusteita on otettu käyttöön. Sääntöjä on lisätty ja työaikaa kuluu eri tavalla samojen asioiden tekemiseen, joillakin aloilla työmääräkin on kasvanut. Tällöin usein tingitään tauoista. Joissakin ammateissa työn tekeminen on kokonaan keskeytynyt ja esimerkiksi kulttuurialalla työntekijät miettivät uudelle alalle hakeutumista (julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/162973)

Toivo paremmasta kannattelee näissäkin ammateissa osaa, osa hankkii uusia taitoja, osa sinnittelee jaksamisen rajoilla, osaa uhkaa muutoksen jalkoihin jääminen. Muutos eriyttää kokemuksia monin tavoin.

Moninaistuminen haastaa yhteisöllisyyttä

Yksilöllisten työsuhteiden ja työurien moninaistuminen muokkaa meidän kaikkien kiinnittymistä yhteisöihin. Kun työtilojen ja työvälineiden, työmahdollisuuksien ja ammatillisen toimijuuden monimuotoisuus kasvaa ja työyhteisön jäsenet tulevat yhä erilaisemmista taustoista, myös yhteisöllisyys ja johtaminen muuttuvat. Samaan aikaan työn sisältöihin ja työpaikkojen toimintatapoihin liittyvät muutokset vaativat osaamisen jatkuvaa kehittämistä. Tässäkin kokemukset eriytyvät: Toinen saa hankkia uusia taitoja työajalla ohjatussa koulutuksessa, toinen opiskelee itse vapaahetkinään. Toiselle uraa tarjotaan ja tuetaan sillä etenemistä, toinen sulkeutuu kotiinsa suorittamaan annettuja tehtäviä. Miten luoda yhteisöllisiä toimintamalleja työyhteisössä, joka pakenee määritelmiä? Käykö tässä niin, että erilaisten kehitystrendien myötä työn luonne muuttuu kaikkialla niin rajusti, että eri töitä tekevät eivät enää ymmärrä toistensa arkea? Että yhteisöllisyys alkaa rajautua tiukasti oman ammatin tai tiimin sisälle. Näyttää siltä, että yhteisöllisten ennalta ehkäisevien toimintamallien – mallien, joilla luodaan tukirakenteita ja hyvinvointia – merkitys ainakin kasvaa.

Osin koronan osin muiden erilaisten muutosten seurauksena on uutisoitu erityisesti korkeasti koulutettujen naisten kiireen pilaamasta työstä (yle.fi/uutiset/3-11816078) Kun yhteisöllisyyden kokemus yhdistyy identiteettipoliittisiin pyrkimyksiin, olemmeko me kohta tilanteessa, missä suunsa avaavan on ensin sanottava: ”puhun tässä nyt etätöitä kiireessä painavana opettajana” tai ”puhun tässä nyt teho-osaston lähihoitajana” tai ”puhun nyt virtuaalilähetyksiä tekevänä äänihenkilönä.” Että jokaisen meistä on ensin paikannettava itsensä johonkin ryhmään ja varottava erilaisia leimaavia määritteitä (sukupuoli, ikä, uskonto…) ja määriteltävä se ammatillinen kupla, josta käsin puhuu tai kirjoittaa? Miten silloin käy kansalaisten halukkuuden osallistua yhteisten asioiden hoitoon muun muassa maksamalla veroja (Suoranta & Leinikki 2018) tai osallistumalla julkiseen päätöksentekoon.

Eriytymisen välttäminen

Eriytymisen seurauksena voi työelämään syntyä hyvin erilaisia kokemusmaailmoja, jotka eivät työn tekemisen arjessa kohtaa. Suomalaisessa työelämässä kamppaillaan ammattien sukupuolen mukaisen eriytymisen kanssa ja nyt näyttää, että myös työolot eriytyvät. Työolot vaikuttavat työtyytyväisyyteen, työn ja muun elämän tasapainoon, stressiin ja jaksamiseen, sitoutumiseen ja sairauspoissaoloihin. Ero

naisten ja miesten kokemuksissa on viimeisimmän tutkimustiedon mukaan kasvanut. Myös digitalisaatio näyttää eriarvoistavan työtä. (Sutela 2020.)

Jotta yhteiskuntamme ja työelämämme ei hajaantuisi taisteleviksi ryhmiksi, tarvitaan yhteistä kehittämistyötä, digitalisaation määrätietoista hyödyntämistä sekä yhteiskunnallista säätelyä ja tavoitteellista monimuotoisuuden ymmärryksen lisäämistä kaikin keinoin. Työpaikoilla tätä ymmärrystä lisätään yhdessä. Yhteiskunnan tasolla tarvitaan myös työsuhteiden kirjon systemaattista vaikutusten arviointia, jotta sosiaaliturva voidaan taata kaikille tasapuolisesti ja jotta luottamus yhteiskuntaa, työmarkkinoita ja toisia ihmisiä kohtaan vahvistuisi.

Lue trenditiistain seuraava julkaisu, jossa puheenvuoro tulevaisuuden trendeistä annetaan opiskelijoille. 

Lähteet:

Järvensivu, Anu; Syrjä, Sannu & Uosukainen, Katja 2013. Haastaako työelämän muutos suomalaisen työelämän kehittämisparadigman? Teoksessa Työelämän tutkimuspäivät 2012. Suomella töissä? Kestämistä ja kestävyyttä. Tampere: Tampereen yliopisto, Työelämän tutkimuspäivien konferenssijulkaisuja 4/2013, 57-75. Viitattu 6.4.2021. https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/68147/tyoelaman_tutkimuspaivat_2012.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Koronapandemian vaikutuksia kulttuurialalla 2020–2021: Raportti kyselyn vastauksista. Valtioneuvoston julkaisuja 2021:26. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 6.4.2021. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/162973

Miten Suomi voi? Työterveyslaitos, Tutkimus ja kehittäminen. Viitattu 17.4.2021. https://www.ttl.fi/tutkimushanke/miten-suomi-voi/

Pärnänen Anna & Sutela Hanna 2013. Itsensätyöllistäjät Suomessa. Helsinki: Tilastokeskus. Viitattu 6.4.2021. https://www.stat.fi/tup/julkaisut/tiedostot/julkaisuluettelo/yits_201400_2014_12305_net.pdf

Suoranta, Anu & Leinikki Sikke 2019. Rapautuvan palkkatyön yhteiskunta. Mikä on työn ja toimeentulon tulevaisuus. Tampere: Vastapaino.

Sutela, Hanna 2020. Tilastot ja tarina suomalaisista työoloista – paranemista vai eriytymistä? Konferenssiesitelmä Työelämän tutkimuspäivillä 10.12.2020. Tampere: Tampereen yliopisto.

Suomen työelämässä nähdään selkeää jakautumista hyviin ja rankkoihin töihin – kohtuuton kiire voi pilata muuten ihanteellisen työn. Yle Uutiset, Työolot 2.3.2021. Viitattu 7.4.2021. https://yle.fi/uutiset/3-11816078