Leikkivät aikuiset – “Trenditiistai-blogisarja” osa 10
- Kirjoittaja: Minna Hautio, FM, lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 20.4.2021
- Kirjoittaja: Nina Luostarinen, Kulttuurituottaja (YAMK), TKI-asiantuntija, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 20.4.2021
Tämä blogi on Trenditiistai-blogisarjan kymmenes osa. Trenditiistain jokaisessa osassa esittelemme yhden, meidän mielestämme tärkeän ja ehkä yllättävänkin, trendin. Trendillä tarkoitamme sellaista voimistuvaa yhteiskunnallista tai yksittäiseen toimialaan vaikuttavaa muutosta, jonka merkit ovat jo nähtävissä, mutta joka ei ole vielä sulautunut uudeksi toimintakulttuuriksi.
Uusi trendi julkaistaan joka tiistai. Jännityksen lisäämiseksi emme paljasta etukäteen, mitä nämä trendit ovat. Viimeinen trendi julkaistaan huhtikuussa 2021. Tällä kertaa käsittelemme henkilökohtaisen valmentamisen laajenemista yhä uusille elämän osa-alueille. Trenditiistain jokaisessa osassa esittelemme yhden, meidän mielestämme tärkeän ja ehkä yllättävänkin, trendin. Yhdeksän aikaisempaa osaa on julkaistu 16.2.2021 (johdanto), 23.2.2021 (auditiivisuuden suosion nousu) 2.3.2021 (uushenkisyys), 9.3.2021 (alustatalous), 16.3.2021 (cancel-kulttuuri), 23.3.2021 (aikuisten harrastetoiminta), 30.3. (polyamoria), 6.4. (valmentaminen) ja 13.4. (älyteknologia).
Tämä blogikirjoitus liittyy samaan aihepiiriin, jota jo hieman sivuttiin ”Aina voi aloittaa uudelleen” -kirjoituksessa. Siinä keskiössä oli aikuisten harrastaminen ja kaipuu aloittaa uudelleen jotain sellaista, joka yleensä aloitetaan lapsuudessa. Tämä blogikirjoitus puolestaan käsittelee leikillisyyden käännettä, eli sitä, miten leikillisyys ja leikkiminen ovat lasten leikeistä laajentuneet kaikille kuuluvaksi tavaksi toimia ja suhtautua ympäröivään maailmaan. Tässäkin tekstissä aiheen käsittely on rajattu nimenomaan aikuisiin leikkijöihin ja leikkiminen itsessään toiminnaksi, jota aikuiset tekevät pelkästään itsensä takia tai toisten aikuisten kesken, eivät esimerkiksi yhdessä lasten tai lemmikkien kanssa.
Leikillisyyden käänteen myötä leikkimisestä on tullut paitsi sallittua, myös toivottua. Siinä, missä leikkiminen esimerkiksi työyhteisössä on aiemmin kiellettyä, tai ainakin sitä on pidetty tärkeän työajan hukkaamisena, siihen nykyään jopa kehotetaan. Leikillisyys liittyy vahvasti yksilöön ja hänen toimijuuteensa, mutta luovuuden ja toisin näkemisen kyvyn stimuloijana sillä on merkitystä myös yhteiskunnallisesti, esimerkiksi innovaatiotoiminnan tärkeänä käyttövoimana ja ylipäätään uudenlaisena tapana katsoa maailmaa.
Leikki on venytettyä todellisuutta
Leikillisyyden lisäksi viime aikoina nousussa on ollut myös pelillistäminen. Niissä onkin paljon samaa, mutta erona on se, että pelissä on säännöt, kun taas leikki voi kuljettaa leikkijänsä mihin vain. Leikille onkin ominaista rohkea kapinallisuus: leikissä mikä tahansa voi olla mitä tahansa, kuka tahansa voi olla kuka tahansa ja mikä tahansa on mahdollista. Leikin tutkija Elsa Enäjärvi-Haavio (1932) määritteleekin leikin illuusioksi, jonka valtaan leikkijä vapaaehtoisesti antautuu (Helenius 2004). Leikkiminen on tunnepitoista ja vuorovaikutteista, ja kuvitteleminen on sen keskeinen elementti. Leikki mahdollistaa kokeilun, luomisen, kuvittelun sekä uudella tavalla ajattelun ja toimimisen. Siinä mikään ei ole mahdotonta. Siten leikki on parhaimmillaan vastavoima sille, miten arki realismeineen rajoittaa tekemistä ja kyynistää ajattelua. (Rosen 2017, 119.)
Leikkiminen edellyttää totunnaisten rajojen murtamista. Leikkiessään leikkijät tulkitsevat ja suhteellistavat maailmaa uudelleen (Riikonen 2013). Leikkimisen ajan leikkijät sopivat (Piironen 2004) siitä, että siirtyminen todellisuuden ja logiikan rajojen ulkopuolelle on sallittua (Hein 1968). Leikkimisen logiikka läheneekin surrealismia. Uusia asioita totuttuihin ympäristöihin tuomalla se ravistelee ajattelua ja saa ajattelemaan totutuista poikkeavilla tavoilla. (Kaitaro 2015.) Kun todellisuus leikissä venyy ja ulottuu totutun ulkopuolelle, se mahdollistaa uudenlaista näkemistä leikinaikaisten kokemusten kautta.
Miten aikuiset leikkivät?
Leikkimiseen liittyvät mielikuvituksen ja leikkipaikan lisäksi olennaisena osana myös leikkikalut, todelliset tai kuvitellut (Juel Larsen 2015). Tutkija Katriina Heljakan (2013) mukaan leluilla leikkivät länsimaissa yhä useammin myös aikuiset. Kun aikuiset keräävät leluja ja leikkivät niillä, toimintaa nimitetään useimmiten harrastamiseksi, ja sitä se paljon muistuttaakin. Onkin vaikea määritellä, missä määrin esimerkiksi nukkekotien rakentaminen on keräilyharrastusta tai askartelua ja missä määrin siihen liittyy leikkimisen elementtejä – kykyä rakentaa illuusioita hahmojen ja esineiden kautta. Kaikkia edellä mainittuja eittämättä kuitenkin on läsnä.
Leluilla leikkiville aikuisille on tyypillistä se, että heillä on sekä taloudellinen mahdollisuus ostaa näitä usein melko kalliita leluja että aikaa leikkiä niillä (Heljakka 2013). Aikuisten leluleikeissä on samanlaisia draamallisia ulottuvuuksia kuin lasten vastaavissa, mutta aikuiset käsittelevät leikkien avulla erityisesti ihanneminäänsä sankaritarinoiden ja fantasian kautta, usein parodian sävyttämänä (Heljakka 2012, 68).
Aikuisten leluilla leikkimiselle on tyypillistä se, että leikit dokumentoidaan huolellisesti ja jaetaan sosiaalisessa mediassa. Suosittua on esimerkiksi nukkien kuvaaminen. Vapaa-ajalla tapahtuva leluilla leikkiminen onkin aikuisille eräänlaista viihdettä. (Heljakka 2013.) Kamerat ja mobiililaitteet mahdollistavat sen, että yksinkin voi leikkiä, ja sosiaalisen leikkiyhteisön voi löytää sosiaalisesta mediasta. Tämä kuvaamiseen ja jakamiseen perustuva toiminta antaa aikuisellekin helpommin ”luvan” antautua leikkiin. (Heljakka 2019.)
Leikille on ominaista myös erilaisten roolien ottaminen ja niiden kautta toimiminen (Juel Larsen 2015). Nuorten ja aikuisten harrastamassa pukuilussa (costume playssä), eli erilaisiksi hahmoiksi pukeutumisessa on paljon leikkimisen elementtejä, vaikkei siitäkään yleisesti puhuta leikkimisen vaan harrastamisen terminologian kautta. Pukuilun keskeisenä ideana on fiktiivisiksi hahmoiksi pukeutuminen. Hahmot voivat olla peräisin esimerkiksi kirjallisuudesta, sarjakuvista, elokuvista tai tietokonepelien hahmoista. Pukuilussa olennaista on pukujen mahdollisimman tarkka valmistaminen niiden esikuvien mukaan ja pukujen pitäminen yllä niin pukuilijoiden tapaamisissa kuin toisinaan arjessakin. (Hytönen 2015.)
Erityisesti leikkimistarkoituksiin tehtyjä tiloja tehdään nykyään myös aikuisille. Nämä leikkipuistot ovat usein liikunta- ja seikkailuaktiviteettipainoisia: niissä voi kiipeillä puissa tai ajaa temppupyörillä. (Hevonoja & Länkinen 2015.) Tarjolla on myös pallomeriä ja liukumäkiä (Delahaye 2021). Japanissa, jossa pukuilu on erityisen suosittua, on olemassa erityinen pukuiluun varattu teemapuisto, josta pukuilijat voivat varata käyttöönsä aihepiirin mukaiseksi kalustettuja huoneita (Hytönen 2015.).
Tämä on työtä eikä leikkiä!
Vaikka aikuinen leikkijä ei ole enää harvinaisuus, leikkimiseen ryhtyminen aikuisiällä ei välttämättä ole helppoa. Aikuisten leikkiä pidetään helposti nolona ja lapsellisuutta osoittavana toimintana. Leikki on olemassa vain sitä itseään varten, se liikkuu todellisuuden toisella puolella, eikä sillä ole hyödyn tarkoitetta (vrt. Huizinga 1984). Siksi se on ristiriidassa sen kanssa, mitä aikuisilta odotetaan: vastuullisuutta, tuottavuutta ja itsesäätelyä. Leikkimiseen tarvitaankin hyvä alibi. (Deterding 2018). Tällainen voi olla vaikka työnantajan kehotus kehittää innovaatioita luovalla tavalla, työaikasuunnitelmassa varattu aika luovalle työskentelylle tai työpaikan virkistyspäivä. Aikuiset perustelevatkin leikkiin ryhtymistään useimmiten siten, että leikkiminen palvelee aikuisuuteen liittyviä vastuita: tavoitteellisen työn tekemistä, terveyden ylläpitämistä tai yhteisöllisyyttä (mt.).
Hyvän alibin lisäksi leikkimistä edesauttaa luottamus siihen, että ympäristö hyväksyy leikkimisen (mt.). Työpaikkakulttuurilla, siihen liittyvällä leikillisyyden hyväksymisellä ja työpaikan estetiikalla voi rohkaista leikillisyyteen. Työpaikoilla leikillisyys voi näyttäytyä toiminnan lisäksi myös leikkiin liittyvien esineiden avulla. Sisäsyntyinen, sallittu ja rohkaistu leikillistäminen voi johtaa jopa työpaikkojen oman erityisen kulttuurin, eräänlaisen heimon, syntyyn, vahvistamiseen ja säilyttämiseen (Heljakka & Borg 2019, 54).
Leikkimiseen ryhtymistä helpottaa myös omasta minästä erilaisen roolin ottaminen ja esimerkiksi siihen liittyvien roolivaatteiden käyttäminen (Deterding 2018). Tällaisia lyhytaikaisia roolileikkejä onkin jo käytetty pitkään apuna työpaikoilla esimerkiksi suunnittelu- ja kehittämistyössä. Tunnetuin niistä lienee Edward de Bonon kehittämä Kuusi ajatteluhattua -menetelmä. Siinä osallistujille jaetaan erilaisia ennalta määriteltyjä rooleja, joita symboloidaan kuvitteellisilla tai todellisilla eri värisillä hatuilla. Annettu rooli määrittelee osallistujan näkökulman ja suhtautumistavan käsiteltävään asiaan. Tällä tavoin varmistetaan eri näkökulmien mukana oleminen ja toisaalta työpaikan totunnaiset roolit saadaan vaihtumaan menetelmän käytön ajaksi. Tuloksena voi olla uudenlaisia ratkaisuja ja oivalluksia käsiteltävään asiaan.
Myös lelut ovat raivanneet tiensä työpaikoille. Esimerkiksi Lego on lanseerannut oman Serious play -metodinsa, jossa hyödynnetään Lego-palikoita vaikkapa osana liiketoimintaongelmien ratkaisua (Serious Play 2021). Leluiksi voi lukea myös lukuisat erilaiset pelit, joita työpaikkojen kahvihuoneissa tauoilla pelataan. Suosittuja ovat esimerkiksi pöytäjalkapallon kaltaiset, nopeasti pelattavat ja kilpailulliset pelit (mm. Väyrynen 2012).
Leikkimisen hyödyt työpaikolla liittyvät sekä uusien ideoiden ja aiemmin havaitsemattomien mahdollisuuksien löytämiseen mutta myös sosiaalisen vuorovaikutuksen kehittymiseen. Tavoiteorientoitunut leikkiminen käy työstä, sillä leikkiminen on moniaistista ja immersiivistä. (Gudiksen 2020, 165.) Aikuisten leikkiminen työpaikoilla ei kuitenkaan tarkoita välttämättä pelaamista tai suoritusorientoituneisuutta. Vapaaseen, kilpailemattomaan leikkiin liittyvä luovuus, mielikuvituksellisus, kehollisuus ja tarinankerronta ovat monelle tärkeämpi leikkimisen motivaatio. (Heljakka 2020.) Tällaisia leikillisiä ympäristöjä ja niihin liittyvää mielikuvittelua leluineen voi syntyä esimerkiksi silloin, kun työporukka vaikkapa kehittää oman tarinan maskottihahmolleen ja rakentaa sen ympärille oman fyysisen tilan erilaisine objekteineen (Heljakka & Borg 2019).
Arjen yläpuolelle – ja enemmänkin
Yhteiskunnan ja ympäristön suuret ja pienet haasteet vaativat rohkeaa ja ennakkoluulotonta ajattelua. Luovuus ja uusien ratkaisujen kehittäminen ovat monimutkaisessa ja haasteellisessa ympäristössä yhä tärkeämpiä. Leikillisyyttä voidaankin pitää työelämän nousevana resurssina (Heljakka 2020).
Leikillistyvän ajan kulttuurisissa toiminnoissa korostuvat vuorovaikutus, osallistaminen ja kollektiiviset elämykset. Leikin toimintakulttuuri puolestaan kannustaa dialogisuuteen ja yhteiskehittämiseen. (Mt.) Professori Frans Mäyrän (2019) mukaan leikillisyyden ja pelillisyyden näkyvät muodot liittyvät paitsi nykyiseen kulttuurin ilmaisukieleen, myös vaikuttavat osallistuvuuteen ja kokeilevuuteen. Näkymättömämmällä tasolla ne muokkaavat arvopohjaa ja ajattelumalleja.
Tai kuten Mäyrä itse toteaa:
– Leikillisen kulttuurin ja pelillisen yhteiskunnan kasvatti on toimelias: hän ei jää kuuntelemaan auktoriteetteja, pänttäämään manuaaleja, vaan hän kokeilee itse. Hyvässä ja pahassa. (Mäyrä 2019.)
Vaikka leikillisyys toimintatapana haastaakin ajattelemaan toisin ja kehittämään vaihtoehtoisia toimintamalleja, on Mäyrän (mt.) mukaan silti vaikea sanoa, pystytäänkö sen avulla aidosti muuttamaan yhteiskuntaa, sen valtarakenteita ja ansaintalogiikoita, tai vaikuttaako se siihen, miten ihmiset sopeutuvat erilaisiin tilanteisiin ja hyväksyvät erilaisuutta.
Leikillinen aikakausi korostaa leikille ominaista vuorovaikutuksellisuutta ja yhteisöllisyyttä (Heljakka 2019) ja erilaiset leikkimiseen suunnitellut tilat ja leikkimisen välineet tarjoavat elämyksiä ja hyvinvointia. Yhdessä leikkiminen tuottaa kokemuksia jotka parhaimmillaan kantavat arjen yläpuolelle. (Heljakka 2020.) Leikkiminen voi siten parantaa yhdessä viihtymistä ja laajentaa oppimisen mahdollisuuksia (Heljakka 2019).
Leikki kehittää mukautumis- ja reagointikykyä, sillä se vaatii heittäytymistä ja nopeaa sopeutumista uusiin tilanteisiin ympäristössä, jonka lainalaisuudet poikkeavat omistamme. Leikki kehittääkin leikkijän resilienssiä eli palautumiskykyä, ja sen tuloksena yksilöstä tulee joustavampi ja sinnikkäämpi (Mäyrä 2018; Heljakka 2019). Hyvä resilienssi puolestaan on tarpeen nykyisen, alati muuttuvan yhteiskunnan ja toimintaympäristön paineissa.
Leikki on tarvehierarkiassa korkealla erityisesti lapsuudessa. Leikin kautta lapsi oppii itsestään, toisista ihmisistä ja ympäröivästä maailmasta (Heljakka 2019). Leikkiessään lapset mallintavat maailmaa ja opettelevat siinä tarvittavia taitoja. Loppujen lopuksi – tarvitaanko mitään muuta syytä myöskään aikuisena leikkimiseen? Tarpeet ja hyödythän leikkimiselle ovat täsmälleen samat kuin lapsena.
Lue trenditiistain seuraava julkaisu aiheesta työelämä.
Lähteet:
Delahaye, Julie 2021. UK soft play centre offers adults-only nights with buy-one-get-one-free cocktails. Mirror 8.3.2021. Viitattu 13.4.2021. https://www.mirror.co.uk/travel/uk-ireland/uk-soft-play-centre-offers-23627487
Deterding, Sebastian 2018. Alibis for Adult Play: A Goffmanian Account of Escaping Embarrassment in Adult Play. Games and Culture, 3 (13)/ 2018, 260–279. Viitattu 11.4.2021. https://doi.org/10.1177/1555412017721086
Gudiksen, Sune 2020. Play Design Methods in Organisational Development. Teoksessa Sune Gudiksen & Helle Marie Skovbjerg (toim.) Framing Play Design. A Hands-on Guide for Designers, Learners & Innovators, 163–182. Amsterdam: BIS Publishers.
Hein, Hilde 1968. Play as an Aesthetic Concept. The Journal of Aesthetics and Art Criticism, 27 (1), 67–71.
Helenius, Aili 2004. Leikin syntymäsijoilla. Teoksessa Liisa Piironen (toim.) Leikin pikkujättiläinen. Helsinki: WSOY, 14–23.
Heljakka, Katriina 2012. Peter Pan ja lelulaatikon lumo. Teoksessa Riikka Turtiainen & Sari Östman Rappio! Esseitä ”turhan tutkimisesta”. Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen julkaisut 34, 59─70. Viitattu 13.4.2021. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-5118-5
Heljakka, Katriina 2013. Principles of adult play(fulness) in contemporary toy cultures : from wow to flow to glow. Aalto University publication series. Doctoral dissertations, 72/2013. Viitattu 13.4.2021. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-60-5144-4
Heljakka, Katriina 2019. Leikki tarvitsee (akateemisenkin) asiantuntijansa. Blogikirjoitus 28.3.2019. Viitattu 11.4.2021. https://blogit.utu.fi/lumonblogi/2019/03/28/leikki-tarvitsee-asiantuntijansa/
Heljakka, Katriina 2020. Edelläkävijäorganisaatiot oivalsivat ensin: Leikillisyys on työelämän emergentti resurssi. Blogikirjoitus 7.12.2020. Viitattu 11.4.2021. https://blogit.utu.fi/lumonblogi/2020/12/07/edellakavijaorganisaatiot-oivalsivat-ensin-leikillisyys-on-tyoelaman-emergentti-resurssi/
Heljakka, Katriina & Borg, Kristiina 2019. Leikillistyminen osana työkulttuurin muutosta: Leikilliset artefaktit heimokulttuurien toteemeina. Työelämän tutkimuspäivien konferenssijulkaisuja 7/2019, 46─55. Viitattu 11.4.2021. https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/105586/978-952-03-1025-7.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Hevonoja, Jaana & Länkinen, Tiina 2015. Yle kävi aikuisten leikkipuistoissa – laajentavat hurjaa tahtia. Yle 9.6.2015. Viitattu 13.4.2021. https://yle.fi/uutiset/3-7845026
Huizinga, Johan 1984. Leikkivä ihminen: yritys kulttuurin leikkiaineksen määrittelemiseksi, 3. painos. Helsinki: WSOY
Hytönen, Timo 2015. Pukuilu vapauttaa roolileikkiin ─ Cosplay on erottautumisen leikkiä. Yle 17.1.2015. Viittattu 13.4.2021. https://yle.fi/uutiset/3-7741284
Juel Larsen, Lasse 2015. Play and Space—Towards a Formal Definition of Play. International Journal of Play 4 (2): 175–89. Viitattu 11.4.2021. https://doi.org/10.1080/21594937.2015.1060567
Kaitaro, Timo 2015. Surrealismin metodinen inspiraatio. Teoksessa Petteri Limnell & Kati Kunnas-Holmström (toim.) Taiteen ja tieteen järjestykset sekä luovat prosessit, 77–88. Pori: Pori Art Museum.
Mäyrä, Frans 2019. Pelillinen ja leikillinen kulttuuri. SKR Pirkanmaan rahasto, vuosijuhla 10.5.2019. Juhlapuhe. Viitattu 11.4.2021. https://fransmayra.fi/2019/05/21/pelillinen-ja-leikillinen-kulttuuri/
Piironen, Liisa 2004. Leikissä taiteen ainekset. Teoksessa Liisa Piironen (toim.) Leikin pikkujättiläinen. Helsinki: WSOY, 80–89.
Riikonen, Eero. 2013. Työ ja elinvoima: eli miksi harrastukset, leikki ja taide ovat siirtymässä työn ja hyvinvointiajattelun ytimeen? Helsinki: Osuuskunta Toivo.
Rosen, Rachel 2017. Play as activism? Early childhood and (inter)generational politics. Journal of the Academy of Social Sciences 1-2 (12)/2017, 110─122. Viitattu 11.4.2021. https://doi.org/10.1080/21582041.2017.1324174
Serious Play 2021. Sertifioidut fasilitaattorit. Serious Play. Viitattu 13.4.2021. http://www.seriousplay.fi/
Väyrynen, Heli 2012. Oulun seudun virkein työpaikka haussa taas. Kaleva, 24.04. 2012. Viitattu 13.4.2021. https://www.kaleva.fi/oulun-seudun-virkein-tyopaikka-haussa-taas/1738719
