Kohti uutta ja uljasta? Kulttuurituotannon koulutuksen tulevaisuus

• Kirjoittaja: Pekka Vartiainen, lehtori, FT, dos., Humanistinen ammattikorkeakoulu, 04.6.2019

Saksalainen, Heilbronnin yliopiston taiteen tuotannon professori Raphaela Henze laati jokin aika sitten kulttuurituotannon alan näkymistä kirjoituksen, jossa otti voimakkaasti kantaa alan koulutukseen ja tulevaisuuteen. Henzen kirjoituksesta löytyy alaotsikkoaan (”It’s time to say goodbye”) myöten pamfletinomaista henkeä ja alan ja koulutuksen nykytilanteen kärjekästä kuvausta.

Kulttuurialan asenneongelmat

Nykytilanne ei saa Henzeltä suurtakaan kiitosta. Opiskelijat valmennetaan Henzen mielestä kyllä reagoimaan nykypäivän moninaisiin haasteisiin panostaen luovuuteen ja ratkaisukeskeisyyteen, mutta vähemmälle huomiolle jätetään kulttuurialan laajempien yhteiskunnallisten ulottuvuuksien käsittely. Kulttuurialan yhteyksiä aikamme poliittiseen todellisuuteen ei ymmärretä.

Henzen kirjoittamana tämä ei ollut uutta. Hän on viimeisten vuosien aikana laatinut lukuisia artikkeleita ja kirjoituksia, joissa käsitellään nimenomaisesti kulttuurituotannon suhdetta käynnissä oleviin teknologisiin, sosiaalisiin ja poliittisiin muutoksiin. Henzellä on perusteltu huoli alan koulutuksen tilasta, yhtäältä sen innokkuudesta taipua nykykehityksen muottiin ja toisaalta kyvyttömyydestä pureutua syvällisemmin ympärillä nähtäviin yhteiskunnallisiin ongelmiin.

Kulttuurin tuotannosta on Henzen mielestä siten kehittynyt ala, joka reagoi seuraamuksiin mutta ei uskalla tai halua tai osaa tarttua kehityksen syihin. Näkyvimmin tämä näkyy siinä, millä innolla kulttuurialalle on pyritty kehittämään aiempaa tehokkaampia ja toimivimpia hallinto- ja organisaatiomalleja ja haettu tarttumapintaa kaupalliseen osaamiseen. Henzen mielestä tässä Eurooppa ottaa mallia Yhdysvalloista: taloudellinen ja toiminnallinen tehokkuus assimiloituu tapaan helliä laajan yleisön makunystyröitä.

Mutta muilta osin alaa ja alalla toimivia vaivaa myös poliittinen umpimielisyys ja sokeus. Toimijoiden paternaalisen, holhoavan asenteen myötä tuotetaan aina uudestaan joko suurta yleisöä ohjaavia, hyvää tarkoittavia taideprojekteja, joissa ”osallistetaan” ja rakennetaan yhteisöllisyyttä. Sitä samaa yhteisöllisyyden tuntua, jonka omankaltaisina ilmentyminä voidaan nähdä myös populismi, Brexit ja Trump.

Henzen mukaan kulttuurialalla vallitsee syvä kuilu sen välillä, mitä ihmiset oikeasti ajattelevat ja miten heidän halutaan ajattelevan. Kulttuurialan toimijat eivät ymmärrä yleisöään. (Henze 2017.)

Kuva: Pixabay

Kohti kansainvälistymistä, medialukutaitoa, poliittista vastuunkantoa

Henze kaipaa kulttuurituotannon alalle perusteellista koulutuksellista ja toiminnallista remonttia. Hänen mielestään alan on syytä hakeutua entistä tiiviimpään ja avoimempaan yhteistyöhön myös muiden kuin kaupallisten alojen ja toimijoiden kanssa. Laaja, syvällinen tieto vaihtoehtoisista toimintamalleista ja taiteen sekä kulttuurin asemasta yhteiskunnassa sekä oman aseman ymmärtäminen ja vastuun kantaminen ovat ne tekijät, joista Henzen mukaan löytyy tulevaisuuden kulttuurituottajan ammatillinen ylpeys. Ala tarvitsee muutoksen tekijöitä, ”muutosagentteja”.

Henzen kaipaama muutos lähtee liikkeelle ottamalla haltuun niin globaali perspektiivi, uudet tekniset välineet kuin kasvattamalla toimijoiden yhteiskuntapoliittista pääomaa. ”On aika ottaa kansainvälistyminen tosissaan”, Henze kirjoittaa ja viittaa tällä siihen, että meidän tulee siirtyä Eurooppa-keskeisyydestä globaalille tasolle. Kansainvälistyminen on muutakin kuin vieraalla kielellä (yleensä englannilla) toimimista. Kysymys on ennen kaikkea sen kaltaisten toimintaa ohjaavien ajattelumallien analysoinnista ja purkamisesta, joiden juuret ovat länsimaisessa, usein maskuliinisessa ideologiassa. Kun eurosentrinen näkökulma on edelleen vallitseva niin koulutuksessa kuin työelämän käytännöissä, inter- ja transkulttuuristen mahdollisuuksien kirjolle on yhä suurempi tilaus.

Alan toimijoilla on syytä olla herkkyyttä aistia ja toimia proaktiivisesti. Myös uusi medialukutaito liittyy Henzen mukaan tähän. Sosiaalisen median hyödyntäminen on muutakin kuin tehokasta markkinointia tai uusia rahoitusmalleja. Digitalisaatio ylipäätään on keskeinen osa yhteiskuntien demokratisaatioprosessia, ja erottamaton osa nykypedagogiikkaa. Medioiden ja tiedon kriittinen käsittely edellyttää uusien taitojen omaksumista sekä taitoa ymmärtää ja tulkita teknisen osaamisen ja sovellusten välinen monikerroksellinen suhde.

Poliittinen vastuunkanto on se, mitä Henze erityisesti painottaa. Ei taiteen tuottajalla, eikä oikeastaan kouluttajillakaan, ole varaa olla olematta kiinnostuneita politiikasta. Kun kulttuuriamme uhkaavat sen perimmäisten demokraattisten arvojen kyseenalaistaminen, tai kun kulttuuriperintöömme kuuluvaa esineistöä tuhotaan joko tietoisesti tai välinpitämättömyydestä silmiemme edessä, kulttuurituottajan on noustava barrikadeille. Opetussuunnitelmiin on syytä kirjata ”innovaatiotoiminnan” ja ”rahoitushakemuksen kirjoittamisen” rinnalle yhtä lailla myös kulttuurista identiteettiä, maahanmuuttoa, taiteilijan asemaa ja kulttuuriperinnön vaalimista käsitteleviä sisältöjä.

Kuva: Pixabay

Uuden alku?

Kulttuurituotanto on lähtökohtaisesti käytännön työhön pohjaava toimiala, mutta edelleen myös poikkitieteellinen akateeminen oppiaine. Henze korostaakin sen välttämätöntä yhteyttä muihin tiedealoihin, kuten yhteiskuntatieteisiin tai kulttuurintutkimukseen. Siksi alan laajan ja syvemmän kehittämisen näkökulmasta on välttämätöntä verkostoitua ja löytää tapoja jakaa tietoa ja oppia yhdessä kansallisilla ja kansainvälisillä kentillä operoivien toimijoiden (tutkijat, työelämän edustajat, opiskelijat) kanssa.

Henze on näin lähtenyt ajamaan paradigman muutosta alalle. Ajattelutavan tai uuden oppirakennelman lähtökohdaksi on otettava sen kaltaisten tietojen ja taitojen hallinta, jotka ovat tuottajalle välttämättömiä. Näihin sisältyvät muutoksessa olevien yhteiskuntien ja eri intressi- ja sosiaaliryhmien välisen vuorovaikutuksen vahvistaminen. Kulttuurituottajalla on oltava aiempaa tietoisempi ja syvällisempi kyky mentoroida yhteiskunnan sisällä vaikuttavia ja ulkoisia ”kulttuureita”. Ei siis enää: ”Kulttuuria kaikille” vaan: ”Kulttuuria yhdessä kaikkien kanssa”!

Kenttätilanne Suomessa

Kun katsoo suomalaista kulttuurituotannon kenttää niin koulutuksen, toimijoiden kuin hankemaailman näkökulmasta, Henzen vetoomuksen suhteen voimme nyökytellä hyväksyvästi päätämme. Suomessa on vahva virallinen eetos yhteisölliseen, yhteistuotannolliseen ja yhteistoiminnalliseen kulttuurityöhön. Kulttuuria tehdään yhteistyössä ja pyritään saamaan mahdollisimman moni mukaan tekemiseen ja kulttuurin sekä taiteen kokemiseen.

OKM:n kulttuuripolitiikan strategiassa vuoteen 2025 osallisuus ja osallistuminen kulttuuriin on taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta edistävä kärkihanke, jossa ”kaikkien osallistumismahdollisuuksia kulttuuriin lisätään”, ”valmistellaan linjaukset kulttuurisen moninaisuuden huomioimisesta kulttuuripolitiikassa” ja edistetään ”tiedon ja kulttuurin saatavuutta” sekä tuetaan ”kansalaisyhteiskuntaa ja yhteiskunnan demokraattista kehitystä”.

Voidaan varmasti hyvin omintunnoin todeta, että myös kulttuurialalla olemme tarkkailuasemissa mitä tulee ympärillämme pyöriviin muutosten tuuliin. Kouluttajina teemme varmasti oman osamme antaaksemme toimivia työvälineitä kulttuurialalla työskenteleville tuottajille. Mutta samaan aikaan on kuitenkin syytä olla vaipumatta itsetyytyväisyyden tyynenhiljaiseen myhäilyyn. Jos kriittisen ajattelun harjoittaminen kohdistuen niin yhteiskunnalliseen, sosiaaliseen ja poliittiseen keskusteluun kuin omaan toimintaan otetaan Henzen kaavaileman ”uuden paradigman” lähtökohdaksi, missä määrin olemme onnistuneet siinä?

Lähde:

Henze, Raphaela (2017):”Why we have to overcome paternalism in times of populism.” Milena Dragicevic Sesic (ed.): Cultural Diplomacy. Ministry of Culture Republic of Serbia & University of Arts, Belgrade, 73-87.

 

Tämä on muokattu versio artikkelista Pia Strandman & Pekka Vartiainen: ”Kulttuurituotanto myrskyn silmässä?” Teoksessa, KUTU YAMK: Kulttuurituotannosta kirjoitettu 2019. Pia Strandman & Pekka Vartiainen (toim.). Humanistinen ammattikorkeakoulu & Metropolia Ammattikorkeakoulu, Kulttuurituotanto Ylempi AMK-tutkinto, Helsinki 2019.