”Kulttuurituottajan on osattava kaikki. Tässä ammatissa on erityisen hankalaa määritellä mitä tulee osata ja siksi on myös hankalaa arvioida, mitä osaamista – ja miten – tulisi sisällyttää kulttuurituottajan tutkintoon.

Näin toteaa Humakista 2018 valmistunut Mikko Vehkaperä ja tarttuu kuitenkin määrittelyn haasteeseen. Vehkaperä tarkastelee alumnina Humakissa saamaansa tuottajakoulutusta, omaa työtään sekä näiden välistä suhdetta. Aikaisemmin hallintotieteestä yhteiskuntatieteiden maisteriksi valmistunut, musiikkifestivaalien aluetalousvaikutuksia tutkinut kulttuuritoimija, kontratenori ja aktiivinen kuoromies toimii tällä hetkellä kansainvälisen Viitasaaren Musiikin aika –festivaalin toiminnanjohtajana.

Humakin alumni, kulttuurituottaja Mikko Vehkaperä, kuvaaja Marko Junttila

Kulttuurituottajan työelämävalmiudet edellyttävät paljon niin teoriassa kuin käytännössä

Vehkaperän mukaan ammattikorkeakoulutasoinen tuottajakoulutus on kahden maailman yhdyspinnalla. Toisaalta Humakin koulutus tarjoaa tuotantoalaan liittyvää teoreettista korkeakoulunäkemystä, jota voisi suomessa opiskella myös Taideyliopiston Arts Management –koulutuksen (Uniarts 2019) ja Jyväskylän yliopiston uuden Kulttuurit ja yhteisöt muuttuvassa maailmassa –tutkinto-ohjelman kautta (KUMU 2019). Toisaalta Humakin koulutus sisältää toiselle asteelle ominaista teknisten ja käytännön taitojen osaamista, kuten tuotanto- ja viestintätekniikkaa. Humakin tutkinto siis yhdistää pään ja kädet.

Kulttuurituottajan työelämävalmiudet eli kompetenssit ryhmitellään koulutuksessa toimintaympäristöjen (yrittäjyys, julkinen sektori ja kolmas sektori ytimessään taiteen vapaa kenttä) tuntemuksen alle. Vehkaperä näkee tässä koulutukselle heti suuren haasteen. Koulutuksen olisi Vehkaperän mukaan tähdättävä tavalla tai toisella kaikkia toimintaympäristöjä kattavien yleisempien valmiuksien ja kykyjen saavuttamiseen. Vaikka laajemmin kuuluttaisiin samaan toimintaympäristöön, niin “lähitoimintaympäristö on ihan erilainen joka paikassa…festareilla, tapahtumamarkkinointifirmassa tai mainostoimistossa – ja festivaaleillakin eri musiikkigenren perusteella, on isoja eroja” (Vehkaperä 2019).

Kaikkia eri toimintaympäristöjä läpileikkaavaksi yhteiseksi osaamiskokonaisuudeksi Vehkaperä määrittää tuottajan kyvyn ymmärtää ja jäsentää tuotantojen yhteiskunnallisia vaikutuksia ja toimia itse määrätietoisesti yhteiskunnallisena vaikuttajana. Koulutuksessa tämä “filosofinen ajatus olisi saatava paremmin mukaan. Teknisiä osa-alueita on paljon, jolloin keskitytään helposti liikaa nippeleihin”. Tuottajan on aina kyettävä perustelemaan, miksi kulttuuria ja kulttuurityötä on olemassa.

Tuottamisprosessissa erityisen tärkeitä kompetensseja ovat sekä strateginen suunnittelu että johtamis- ja projektitaidot. Varsinkin nuorten koulutuksessa tämä on haaste, koska strateginen toiminta ja johtaminen edellyttävät kokemuksellista tietoa ja laajaa yhteiskunnallista ymmärrystä taustakseen. Toisaalta strategista lähestymistapaa ei pidä mystifioida: “yksinkertaisimmillaan kysymys on siitä, että tuottajalla on päässään ajatus tai visio siitä, mihin suuntaan tuotantoa pitäisi viedä”. Tällöin toiminta etenee harkitusti myös arjen pienten päätösten kautta. (Vehkaperä 2019)

Liiketaloudelliset kompetenssit ovat ilman muuta tuottajan osaamisen keskiössä nekin. Olennaisen rahoitusosaamisen lisäksi paketointi ja tuotteistaminen ovat välttämättömiä taitoja. Laajemmin “uuden luomisessa yleinen taloudellinen ajattelu, kannattavuus ja innovatiivisuus ovat keskeisiä asioita”. Koska kaiken muun lisäksi on hallittava myös sekä rahoitus että taloushallinto, koulutukselta vaaditaan tässäkin kohtaa paljon.

Myös kehittämis- ja vuorovaikutusosaamisen Vehkaperä näkee todella tärkeäksi juuri siksi, että osaaminen on yleistettävissä kaikkialle tuottajan toimintaan ja erilaisiin toimintaympäristöihin. Hyvä vuorovaikutusosaaminen edesauttaa myös kulttuurituotantojen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämistä.

Tuottajaosaamisen hienosäädöillä laadukkaampiin kompetensseihin

Kulttuurituottajan vaativien työelämävalmiuksien rakentumiseksi tarvitaan paljon harjoittelujaksoja, joita tutkinnossa onkin. Monet osaamiset kirjanpidosta digitaalisen viestinnän käytäntöihin edellyttävät harjaantumista arjen konkretiassa oikeissa työtilanteissa, oman liiketalouden harjoittelunsa festivaalin kirjanpidon äärellä viettänyt Vehkaperä tiivistää. Lisäksi monet käytännöt uudistuvat nopeasti mm. teknisen kehityksen myötä, jolloin on omaksuttava jatkuvan oppimisen työtapoja. Verkostoitumista puolestaan ei voi oikeastaan opiskella kuin – verkostoitumalla.

Koulutuksen kohdistuessa laajaan osaamispalettiin osaamisen tasoa voidaan vaihdella. Esimerkiksi graafisen suunnittelun tapauksessa voi kysyä, onko tuottajalla oltava vastaava osaaminen kuin alan ammattilaisella, vai riittääkö sellainen ymmärrys, jonka perusteella tuottaja osaa hankkia tarvitsemansa palvelun tai sisällön ja arvioida sen toimivuutta ja laatua.
Koulutuksessa ja opiskelussa kannattaisi hyödyntää juonneajattelua. Esimerkiksi tuotteistamis- ja paketointiopintoja voi jatkaa innovaatio- ja opinnäytetyöopinnoissa. Ammattitietoista asennetta ja tekemisen tasoa tulisi kypsyttää läpi opintojen. Osana taloudellista ajattelua tulisi tunnistaa ja hyödyntää oman työnsä arvo, mikä on erityisen tärkeää kulttuurialan työelämässä.

Kulttuurituottajakoulutukselle Vehkaperällä on yksi selkeä ponsi: vaatimustasoa tulisi yleisesti nostaa; “haastavista kursseista oppii eniten”. Kulttuurituottajakoulutuksen suuri kysymys kuuluu, kuinka se virittyy assistentti- ja tuottajatason välillä. Vehkaperän mukaan työelämä tarvitsee ensisijaisesti näkemyksellisiä, työnsä arvon ja lähtökohdat tuntevia sekä vaikuttamiskykyisiä kulttuurituottajia. Tuottajan työ on nykyisin enemmän ja enemmän strategista, ja se tulee huomioida myös koulutuksessa. (Vehkaperä 2019)

Kulttuurituottajuuden kompetenssit ja ennakointi

Suomessa koulutusalojen kehittämistä generoi vahvasti Opetushallituksen organisoima osaamisen ennakointifoorumi. Sen tuoreessa selvityksessä (Opetushallitus 2019) työelämässä tullaan tarvitsemaan ensinnäkin yleisluontoista osaamista kuten kulttuurituotannolle keskeisiä vuorovaikutus-, viestintä- ja kommunikointitaitoja sekä ongelmanratkaisukykyjä.

Toiseksi tarvitaan yleistä työelämäosaamista, erityisesti digitaalisten ratkaisujen ja alustojen hyödyntämisosaamista, innovaatio-osaamista ja henkilökohtaisen osaamisen kehittämis- ja johtamistaitoja (Opetushallitus 2019, ss. 28-31). Nämäkin kuuluvat lähes sellaisenaan kulttuurituottajan kompetensseihin.

Kun vielä tärkeimmät kansalaisen digitaidot (tiedon arviointi, digitaalisten teknologioiden luova käyttötaito ja työkalujen soveltamiskyky) ovat osa kulttuurituottajakoulutuksen osaamisvaatimuksia ja Vehkaperän ehdottamat parannukset integroidaan mukaan, niin kulttuurituottajakoulutus vastaa erinomaisesti tulevaisuuden työelämän tarpeita.

Ennakointifoorumin toteamus tukee kulttuurituotannon osaamistavoitteita ja niiden kehittämistä entisestään, sillä “monilla kulttuurialan opintoaloilla on nähtävissä jo nyt ilmeinen tarve tuottajaosaamisen lisäämiseen tai erilaisten välittäjäasiantuntijataitojen hallintaan” (Opetushallitus 2019, 106).

Mikko Vehkaperän näkemys tuottajakoulutuksen ja tuottajatoiminnan yhteiskunnallisesta merkityksestä tarkoittaa lopulta myös kulttuurituottajaa sivistyksen vaalijana. Myös Humanistisen ammattikorkeakoulun 20-vuotisjuhlajulkaisussa todetaan, että “tutkinnoissa on painotettava aiempaa enemmän uudenlaisen yleissivistyksen rakentamiseen liittyviä taitoja, eli taitoja, jotka tukevat yksilön uran pitkäkestoisuutta” (Huttula 2018, 146).

Lähteet

Huttula, Tapio 2018. Uusi korkeakoulu. Teoksessa Hanna Kiuru & Arto Lindholm (toim.): Yhdessä tehden – 20-vuotiaan Humanistisen ammattikorkeakoulun tarina

KUMU 2019. https://www.jyu.fi/hytk/fi/laitokset/hela/opiskelu/oppiaineet/kumu

Opetushallitus 2019. Osaaminen 2035. Opetushallitus. Raportit ja selvitykset 2019:3.

Uniarts 2019. https://www.uniarts.fi/koulutustarjonta/arts-management

Vehkaperä 2019. Mikko Vehkaperän videohaastattelu 2.4.2019.