Kun kulttuuri muuttuu tuotteeksi, se ei ole ainakaan taidetta!
- Kirjoittaja: Timo Parkkola, Innovaatiojohtaja, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 27.12.2019
Provosoiva otsikko on peräisin joulukuun 10. järjestetyn Työ- ja elinkeinoministeriön ”Luovan talouden tiekartta” –työpajan asiantuntijapuheenvuorosta, jonka piti Tanu-Matti Tuominen, IPR.VC Management Oy:sta.
Ja provosoivaksi Tanu-Matti sen myös mielenkiintoisessa puheenvuorossaan tarkoitti – ja mielenkiintoinen oli työpajakin. Työpajan tavoitteena oli juuri se, mitä työpajan nimessäkin luvattiin: etsiä konkreettisia toimenpiteitä luovan talouden edistämiseksi ja sen tuottaman uuden lisäarvon mahdollistamiseksi.
Kansantalouden arvonlisä
Lähtökohtana oli jo noin kymmenen vuotta käytössä ollut kaavio luovan osaamisen lisäarvosta. Se ei siis ole sama kuin vaikkapa liikevoitto, vaan kansantalouteen tuleva arvonlisä.
Häkkyrässä sisäkehällä ovat sellaiset asiat kuten luova osaaminen, koulutus, taide, tutkimus ja tarinat. Ne eivät tuota arvonlisää, vaan päinvastoin ovat tappiollista toimintaa. Siis, niitä pitää tukea jotta ne voivat olla olemassa. Välillistä arvoa voi toki olla, mutta suoraa arvonlisää ei.
Toisella kehällä ovat sitten sellaiset luovan työn hedelmät, jotka tuottavat ainakin jotain. Arviolta muutamasta kymppitonnista sataan tuhanteen per henkilö, joka työtä tekee. Eli palkkansa nyt kuitenkin, jos ei muuta.
Näitä ovat kaavion mukaan vaikkapa konsultointi, design, sisällöntuotanto, arkkitehtuuri, TV-tuotantoyhtiöt, luovan alan projektityö tai ohjelmointi.
Kolmannella kehällä on sitten se osa luovaa työtä, joka voi periaatteessa tuottaa rajattomasti lisäarvoa yhtä työtä tekevää henkilöä kohti. Näitä ovat luovien alojen TUOTTEET. Näille ominaista on se, että ne ovat monistettavissa, liittyvät suoraan kuluttajaliiketoimintaan, ovat kaupallisia, perustuvat toistettavuudelle, formaateille ym.
Mutta voisivatko tuotteet silti olla myös taidetta? Eikö digitaalinen peli voi? Se jopa yhdistää eri taiteenlajeja kokonaisuudeksi kuten vaikkapa sarjakuva. Ja sarjakuvakin on monistettavaa. Tai elokuva. Sen voi sekä toistaa että monistaa ja se jopa skaalautuu näppärästi fanituotteiksi, peleiksi. taustalla voi myös olla kirja, jonka pohjalta elokuva on tehty. Tuomisen provon mukaan: ei taidetta (paitsi se eurooppalainen, joka tehdään julkisella rahalla ja saa 200 katsojaa).
Keitä luova talous tarvitsee?
Itse kuviossa on paljon silti hyvääkin. Ei sitä voi kiistää. Se auttaa ymmärtämään minkälaista koulutusta tarvitaan, jos ja kun luovien alojen tuottoa ja taloudellista merkitystä voidaan nostaa.
“Luova talous vaatii niitä ihmisiä, jotka osaavat toimia kannattavan kulttuurituotannon prosesseissa ammattimaisesti ja luomaan sitä lisäarvoa – ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin myös vahvaa taloudellista tulosta.”
Ilman voittoja ei ole rahaa, jota voidaan pääomittaa ja joka sitä kautta luo mahdollisuuksia uusille tuotannoille.
“Niitä ihmisiä, jotka osaavat toimia kolmannella kehällä tulee siis kouluttaa.”
He myös tuovat kulttuurin ihmisten arkeen ja saataville laajamittaisemmin. Silti pitää muistaa, että kulttuurilla ja taiteella on arvo ihan itsessään ja joskus marginaali muuttaa maailmaa. Pitkässä juoksussa se kulttuuri, joka ei ilman tukea elä, saattaa myös olla ponnistuslauta sille mikä voi tuottaa rajattomasti.
Mutta siis työpaja oli loistava.
Luovan talous muistetaan taas myös laajemmin valtion hallinnossa ja nyt päästään pitkälle. Se kuvio vaan vaatisi pikkuisen päivittämistä ja myös laajempaa näkökulmaa. Vaikkapa arvoketjujen kautta.
Lähteet
