Ammattiosaajaksi tiedolla, taidolla, olemuksella ja itsereflektiolla

• Kirjoittaja: Milla Suvikannel, lehtori, TYKE-tiimi, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 16.9.2022

Kun työpaikka- tai projektihaastattelussa sinua pyydetään kertomaan itsestäsi, kysyjän kannalta parhaiten muotoiltu vastaus selkeyttää valintaa ehkä useiden hakijoiden välillä. Miten jo tässä kohtaa voit osoittaa ymmärtäväsi organisaation tavoitetilan, osoittaa kuuluvasi ajattelultasi, arvoiltasi ja toimintatavoiltasi joukkoon, ja kertoa, mikä sinussa ja osaamisessasi on sellaista, että se erottaa sinut muista hakijoista ja kuinka tuot mukanasi juuri oikeanlaista olemista ja osaamista tehtävään?

Usein oman osaamisen kuvaaminen pelkistyy tiedon ja taidon kuvailuun. Vastavalmistuneena pyritään avaamaan menneiden opiskelukurssien sisältöjä, ja omien aikaisempien työpaikkojen tehtäviä. Mutta todellisen erilaistumisen tuo se, millä tavoin henkilö arvioi subjektiivisesti kokemuksia, miten eri tiedot ja taidot ovat sulautuneet osaksi sen hetkistä ammatti-identiteettiä, ja millä tavoin ja missä määrin osaamista kyetään käyttämään arjen muuttuvissa tilanteissa.

 

Mistä ammattiosaaminen muodostuu?

Kuvittele mieleesi kaksi järjestyksenvalvojaa. He molemmat ovat saaneet koulutuksen samoista lakipykälistä, järjestyssäännöistä ja käyttäytymistavoista, jotta he voivat toimia järjestyksenvalvojina. Molemmat kohtaavat häirikköryhmän ja osoittavat ammattitaitoista toimintaa. Ensimmäinen järjestyksenvalvoja kertoo ja ohjaa ammattilaistiedon perusteella häiriköille oikeanlaista toimintatapaa. Toinen ammattilainen ei puhu paljoa, mutta hänen asentonsa, eleensä, rauhallisuutensa, järkkymättömyytensä saa häiriköt oivaltamaan, että joku heidän toiminnassaan ei mene oikein. Hänen osaaminen välittyy muuten kuin sanallisesti osoittamalla. Kumpi näistä henkilöistä on enemmän ammattilainen? Vai onko oikea kysymys, kumpi heistä on tehokkaampi toiminnassaan? Vai onko kaikista osuvin kysymys, kummankolainen ammattilainen sinä haluat olla?

Sanotaan, että ammatillisuus, ammattiosaaminen, identiteetti rakentuu kokemuksen myötä. Lähes automaattisesti ajattelemme, että kokemus tulee vasta ”oikeiden työtehtävien” myötä. Mutta myös opiskelu on kokemusta; kokemusta tiedon hankkimisesta, soveltamisesta, ajattelusta, havainnoinnista. Ammattiosaaminen ja identiteetti rakentuvat aina, kun reflektoimme tekemistämme, sulautamme sen osaksi aiempia kokemuksiamme ja tulevaisuuden tavoitteitamme. Pitkän työkokemuksen omaava ei välttämättä ole ikinä reflektoinut tekemistään, ja hänen työtapansa todennäköisesti on aika pitkälle sama kuin ”noviisina” ollessaan.

 

Itsereflektio on olennainen osa ammatillista kasvuprosessia

Humakin pedagoginen sitoumus on valmennuspedagogiikka, mikä tarkoittaa oppijan näkemistä aktiivisena tiedon rakentajana ja kokemusten prosessoijana yhteistoiminnallisissa oppimistilanteissa. Valmennuspedagogiikan keskeisiä elementtejä ovat työelämäperustainen ja yhteisöllinen oppiminen sekä vuorovaikutus. Olennaisena osana pedagogiikkaan kuuluu itsereflektion tekeminen. Opetuksesta pyritään lisäksi tekemään havainnollistavaa ja opiskelijat tekevät paljon projektitöitä, joissa käytännön tieto tulee näkyväksi, ja teoria saa sovelluskohteen. Myös ammatilliset harjoittelut kuuluvat osana koulutukseen, jolloin ammattilaisen roolia saa käytännössä kokeilla ja oppia. (Humak 2022)

Millaisia mahdollisuuksia ja vaatimuksia meillä on itsereflektion tekemiseen, jos haluamme sen rakentuvan pikkuhiljaa ammatillisen identiteetin työkaluksi? Vaarana joskus on, että itsereflektio on pakon edessä tehty nopea ja pintapuolinen kuvaus kurssisisällön haltuun ottamisesta. Aina on helppo luvata itselleen miettiä asiaa myöhemmin ja paremmalla aikaa. Myöhemmin emme muista enää ihan kaikkea, muistamme pääpiirteet, yksittäiset erityiset tapahtumat, mutta kokemuksen rakentuminen osaksi sen hetkistä ammattiin kasvajaa jää tapahtumatta. Näin sellainen tieto ja ymmärrys, josta voisi rakentua ”erilaistumistekijä” valuu hukkaan.

 

Miksi itsereflektio on niin vaikeaa?

Sitä voimme kysyä itseltämme ihan jokainen. Ei ehdi, ei jaksa ja entä jos lopputuloksena joutuu myöntämään, että oma tapa toimia ei olekaan enää ajantasainen.

Jatkuvan oppimisen ja kehittymisen vaade koskee meitä kaikkia ja se vaatii työtä. Humakin vuotuisilla kehittämispäivillä tarkastelimme 70/20/10 -oppimisen mallia, missä 90% oppimisesta tapahtuu työssä ja vuorovaikutuksessa. Työssä ja vuorovaikutuksessa oppinen voi tapahtua avoimuuden ja itsereflektion avulla. Avoimuus tarkoittaa jokseenkin sitä, että erilaista osaamista ei arvoteta etukäteen. Käytännössä tämä voisi ilmetä siten, että yhdessä tutkitaan, miten käsillä oleva osaaminen saadaan palvelemaan tavoitetta tai käyttötarkoitusta. Tämä on innostavaa yhdessä asioiden tutkimista ja uuden tiedon tuottamista, kehittymistä. Rajoittunutta voisi olla se, että kaikki se tieto ja ymmärrys, joka ei osukaan yksilöiden silmälasien rajojen sisälle voidaan jättää huomiotta. Ennalta päätetty, rajattu oppiminen on omalla mukavuusalueella pysymistä ja sen puolustamista, että vain ennalta päätetty tieto on tärkeää.

Itsereflektio asettaa meidät peilin eteen itsemme kanssa, ja aina peilistä ei näy vain kauniita asioita. Itsereflektio vaatii rohkeutta, kysymysten tekemistä, ja myös keskeneräisyyden sallimista.

 

Miten todelliseksi ammattilaiseksi kasvetaan?

”Lasinpuhaltajaksi kasvetaan kuumuudessa, hiessä ja työpajan melussa” kiteyttää S. Roberts (2020). Luulen, että samantapaisia asioita vaaditaan ammattiin kuin ammattiin kasvamisessa. Voimme valita ehkä turvallisemman polun ja kasvaa sellaista polkua, jonka joku muu on määrittänyt, tai sitoutua kehittymään omannäköiseksi ammattilaiseksi. Ja arvaa mitä, melkein olen varma, että se jälkimmäinen järjestyksenvalvoja voi paremmin työssään kuin ensimmäinen.

 

Lähteet

Humak 2022. Opiskelijanopas. viitattu 16.9.2022. https://opiskelijanopas.humak.fi/?page_id=1154

Roberts, S. 2020. To think without thinking.