Menisitkö museoon innovoimaan?

• Kirjoittaja: Minna Hautio, FM, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 16.8.2018

Innovaatio-sanasta tulee ehkä useimmille ensimmäiseksi mieleen teknologia ja teollisuus. Niiden myötä ajatuskulku johtaa helposti yritysmaailmaan ja sen kautta talouteen – niin yksityiseen kuin julkiseenkin. Museoista puhuttaessa puolestaan korostuu niiden merkitys kulttuuri- ja luonnonperinnön tai taiteen tallettajana sekä niiden esittäjinä. Innovaatiot ovat kuitenkin paljon muutakin kuin tekniikkaa ja taloutta. Myös museon rooli ulottuu huomattavan kauas museon seinien ulkopuolelle. Tarkastelen tässä tekstissä innovaatiotoiminnan ja museoiden mahdollisuuksia toimia yhdessä nimenomaan siitä näkökulmasta, joka niille on yhteinen: toimiminen yhteisöjen ja yhteiskunnan hyväksi.

Mitä innovaatiot ovat?

Innovaatiolla tarkoitetaan sellaista uutta ideaa, joka on viety käytäntöön ja josta on hyötyä käyttäjilleen. Muodoltaan se voi olla esimerkiksi uusi tuote, palvelu tai toimintamalli. Innovaatiot voivat olla lähtöisin yksittäisestä keksinnöstä, jopa sattumasta, mutta useimmiten niiden taustalla on pyrkimys vastata olemassa olevaan tarpeeseen.

Innovaatio voi olla esimerkiksi vanhempainvapaan tai opintotuen kaltainen sosiaalinen innovaatio, jonka tavoitteena on mahdollistaa kansalaisille periaatteessa tasa-arvoiset lähtökohdat tehdä elämäänsä koskevia valintoja sosiaalisista tai taloudellisista lähtökohdista riippumatta. Se voi myös olla kulttuurinen innovaatio kuten esimerkiksi yhteisautoringit ja monet muut jakamistalouden ilmentymät, joissa hyödykkeitä käytetään ja omistetaan tavanomaisesta yksinomistamisesta poikkeavalla tavalla. Kaupungistuminen, asumistavan ja perhemuotojen muutokset sekä luonnonvarojen rajallisuus ja perinteisen kulutuksen kestämättömyys kiihdyttävät tätä kehitystä. Ne myös luovat uusia tarpeita innovaatioille.

Innovaatioita tarvitaan myös erilaisissa toimintatapauudistuksissa. Esimerkiksi työnteon digitalisoituminen ja globalisoituminen ovat johtaneet tarpeeseen järjestää työn tekeminen aikaan ja paikkaan sitomattomalla tavalla. Sen tuloksena on kehitetty esimerkiksi etätyön kaltaisia työaikaratkaisuja sekä työtiloja, joissa työntekijöillä ei ole henkilökohtaisia työpisteitä. Työnteon perinteisen mallin murtuminen on toisaalta myös synnyttänyt uusia työskentelytapoja ja -ympäristöjä, esimerkiksi hub-työskentelyn ja hoffice-ilmiön. Molemmissa on pohjimmiltaan kyse siitä, että voidakseen hyvin ihminen tarvitsee ympärilleen yhteisön, vaikka väliaikaisenkin.

Työnteon muodot muuttunevat tulevaisuudessa vielä nykyistäkin itsenäisemmäksi, projektimaisemmaksi ja yrittäjämäisemmäksi ja työ itsessään tietotyövaltaisemmaksi. Työn muutos ravisuttelee perinteisiä organisaatiorakenteita ja johtamisen tapoja. Työntekijästä tulee entistä enemmän oman työnsä ja ammattitaitonsa johtaja, jolla on myös tekemisestään entistä enemmän henkilökohtaista vastuuta. (Toiminen 2018.) Työkyvyn ja osaamispääoman ylläpitäminen on siksi entistä tärkeämpää ja niiden tukemiseen on kehitettävä työelämän nopeasti muuttuvat tarpeet tunnistavia ja niitä ennakoivia keinoja.

Innovaatiot voivat liittyä myös toimintastrategioihin ja prosesseihin. Esimerkiksi osallistaminen on yhteiskunnassa nopeasti yleistynyt ilmiö, joka on läpäissyt kaikki toimintatasot yksityisestä kuluttamisesta aina julkiseen päätöksentekoon asti. Tätä vauhdittaa erityisesti sosiaalinen media, jossa kansalainen kokemuksineen, tarpeineen ja mielipiteineen on yhä keskeisemmässä roolissa. Toisaalta yhteiskunnallinen eriarvoistuminen siihen liittyvine syrjäytymis- ja turvallisuushaasteineen on myös lisännyt tarvetta osallistaa kansalaisia ja kannustaa heitä aktiiviseen kansalaisuuteen. Perinteinen välillinen demokratiavaikuttaminen onkin kriisissä, joten uusia osallistamistapoja kaivataan kipeästi (Kiiski Kataja 2017).

Yhteiskunnassa on siis paljon haasteita, joiden ratkaisemiseksi tarvitaan uudenlaista ajattelua, ennakointikykyä ja yhteistyötä yli perinteisten sektori- ja toimijarajojen.

Miten innovaatiot ja yhteiskunnallisten haasteiden ratkaiseminen liittyvät museoihin?

Museot ovat yhteiskunnallisia vaikuttajia: niiden roolina on kerätä, säilyttää ja tutkia tietoa meistä ja maailmastamme sekä välittää sitä erilaisille yleisöille. Ne ovat myös merkittäviä medioita, jotka osallistuvat yhteiskunnalliseen keskusteluun näyttelyidensä ja niihin liittyvän yleisötyön avulla. Kulttuuri- ja luonnonhistoria sekä taide puhuttelevat museokävijää monin eri tavoin. Niiden avulla voidaan rakentaa ajallisia jatkumoja ja verrantoja, havainnollistaa ilmiöitä tai ottaa kantaa, provosoidakin. Ne välittävät tietoa ja tunnetta ja antavat elämyksiä. Yhteistä niille kaikille on, että niiden aikaansaama vaikutus sijoittuu nykyaikaan ja tulevaisuuteen – siihen maailmaan, johon museokävijä kokemuksensa vie mukanaan. Näyttelyn antama kokemus muuntuu ja mukautuu yksilöllisesti sen mukaan, millaiseen elämän kokonaisuuteen se kulloinkin kietoutuu ja millaisiin muihin merkityksiin se kietoutuessaan liittyy.

Museo on siis vahvasti yhteiskunnallinen ja monella tasolla vaikuttava. Sen erityinen vahvuus on siinä, että se, esimerkiksi muodollisesta koulutuksesta poiketen, sallii kokijalleen huomattavan laajan tulkinnan vapauden sekä mahdollisuuden subjektiiviseen, intuitiiviseen ja moniaistiseen kokemiseen.

Kaikenlainen muodollisuudesta poikkeaminen, kokonaisvaltainen ja kokemuksellinen tiedonhankinta, epätavalliset tilat ja toiminnan tavat ovat omiaan synnyttämään tavallisuudesta poikkeavaa ajattelua. Se puolestaan on innovaation tärkein käyttövoima. Innovaatioita syntyy harvoin toimisto- tai neuvotteluhuoneissa, joissa tutut ympäristöt, toimijat ja virikkeet yleensä johtavat tutunoloisiin ratkaisuihin. Innovaatiot vaativat aikaa – ajatusten tyhjentämistä työasioista ja joutilaisuutta, jolloin intuitio ja erilaiset absurditkin kombinaatiot pääsevät nousemaan esiin päivittäishälyn ja rutiinien piilosta. Joutilasta mieltä voi kuitenkin stitmuloida erilaisilla tavanomaisesta työarjesta poikkeavilla syötteillä, joiden avulla ajattelun ratoja on mahdollista muuttaa.

Juuri tällaiseen museonäyttelyissä käyminen on omiaan: esimerkiksi nykytaideteosten äärellä mielen on mahdollista vaeltaa teoksen kautta erilaisiin absurdeihinkin tunnelmiin ja assosiaatioihin. Yhtä lailla kulttuurihistoriallisen museon esineistö tai interiöörit voivat tuottaa uusia oivalluksia sen pohjalta, millaisia erilaisia ratkaisuja arjen sujuvoittamiseksi aikaisemmin on kehitetty tai miten materiaaleja on hyödynnetty.

Luonnontieteellisten museoiden näyttelyt ja kokoelmat puolestaan antavat havainnollista tietoa siitä, miten luonto on ratkaissut esimerkiksi aerodynamiikan pulmia tai yhdyskuntasuunnittelua. Innovointi ei ole kuitenkaan pelkkää tutkimista, assosiointia tai rationaalista pohdintaa. Se on suureksi osaksi myös intuitiivista ja alitajuista, ja siihen vaikuttavat myös tunteet. Siksi myös tilalla ja sen tunnulla on merkitystä. Myös tässä mielessä museot ovat oivallisia tiloja innovaation herättelylle, sillä näyttelyissä kerrontaa useimmiten tuetaan erilaisilla moniaistisilla ja kokonaisvaltaisilla elämyksillä.

Ajattelun avoimuuteen, henkilökohtaisiin tulkintoihin ja niiden jakamiseen kannustaminen soveltuu erityisen hyvin museoiden yleisötyöhön. Toisaalta museoilta odotetaan perinteisesti nimenomaan faktojen esiin nostamista ja virallista tulkintaa asioista. Tämän vuoksi rohkeus tuottaa omia ajatuskulkuja ja vieläpä puhua niistä ääneen ei välttämättä ole yleisölle luontevaa, vaan vaatii museon taholta rohkaisua ja fasilitointia – varsinkin, jos tämä tehdään ryhmätilanteessa.

Perinteisesti museoissa käyminen liitetään vapaa-ajan toimintaan, mutta museot ovat yhä enemmän suuntaamassa palveluja myös työelämän tarpeisiin. Näistä näkyvin osa ovat erilaiset työhyvinvointiin liittyvät palvelut, mutta museoilla voisi helposti olla laajempikin rooli työpaikkojen kehittämisessä nimenomaan innovaatioprosessien fasilitoijana ja innovointiympäristönä. Yrityksillä on tarve innovaatiota suosiville henkisille ja fyysisille tiloille. Museoilla on sisältöjä, tilaa ja resursseja vastata tähän tarpeeseen omalla tarjonnallaan. On kuitenkin vielä jatkettava toimintamahdollisuuksista viestimistä, yhteistyömuotojen kehittämistä ja palvelupolun rakentamista, jotta kysyntä ja tarjonta löytävät toisensa.

 

Kirjoitus on syntynyt osana ESR-rahoitteista Museot innovaatioalustoina -hanketta, jossa kehitetään uusia tapoja käyttää museoita ja tutkitaan kokeillen, miten museot voivat toimia alustoina yhteiskunnalliselle toiminnalle. Hankkeessa tarkastellaan museotoiminnan ja innovaatiokoulutuksen yhteisiä mahdollisuuksia ja etsitään toimintamalleja nuorten kanssa toimivien organisaatioiden käyttöön.

 

Lähteet:

Kiiski Kataja, Elina (2017). TRENDI 2: Edustuksellisen demokratian puhti on hukassa.Sitra. Demokratian puhti hukassa.https://www.sitra.fi/artikkelit/trendi-ii-edustuksellisen-demokratian-puhti-hukassa/(Viitattu 12.8.2018.)

Toiminen, Marjaana (2017). Välähdyksiä tulevaisuudesta. Helsinki: Mindmill Network. https://www.tela.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/tela/embeds/telawwwstructure/21108_Valahdyksia_tulevaisuudesta.pdf(Viitattu 12.8.2018.)