Järkytä jakamalla kaikki

• Kirjoittaja: Arto Lindholm, VTT, Innovaatioyliopettaja, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 05.4.2018

Yhteiskunta on siirtynyt salailukulttuurista jakamistalouteen – ainakin osittain. Organisaatio, jossa kaikki jakavat kaiken, on paljon tehokkaampi kuin salaileva organisaatio. Kaiken jakaminen herättää kuitenkin pelkoja omasta tarpeettomuudesta. Onko mahdollista luoda jakamiseen ja tehokkuuteen kannustava ilmapiiri?

Jakamistalous on yksi yhteiskunnan kuumimmista trendeistä. Jakamistalouden suppea määritelmä on, että ennen yksityisomaisuuden piiriin kuuluvia asioita ja tavaroita on alettu lainata, vuokrata tai jakaa.  Jakamistalouden voimasta kertoo, että maailman suurimmalla kuljetusalan yrityksellä Uberilla ei ole yhtään ajoneuvoa, suurimmalla kiinteistöalan yrityksellä Airbnb:lla ei ole yhtään kiinteistöä eikä jättiläismedia Facebook tuota itse mitään sisältöjä. Jakamistaloudessa ei ole kyse pelkästään suuryritysten toiminnasta: jopa suomalaiset yksityiset kodit ovat avautuneet taidenäyttelyiksi, ravintoloiksi, elokuvateattereiksi ja konserttisaleiksi.

Jakamisbisnestä on helppo ymmärtää: miksi en vuokraisi autoani tai asuntoani silloin, kun se on käyttämätön? Minulta ei myöskään ole mitään pois, jos tuotan sisältöjä sosiaaliseen mediaan, ja kodissani järjestetty kulttuuritapahtuma olisi vain hauskaa. Mielenkiintoisin kysymys on, miksi osa ihmisistä on alkanut jakaa tuottamaansa osaamista muiden käyttöön ilmaiseksi, ja vielä ihmeellisempää on, että ajatuksen asteella olevia ideoita on alettu jakaa kenen tahansa käyttöön. Mitä hyötyy se, joka tekee suurella vaivalla vaikkapa erinomaisen Excel-kurssin ja jakaa sen verkossa kenelle tahansa? Mitä hyötyisi opettaja, joka tallentaa kurssinsa ja jakaa sen kenen tahansa käytettäväksi? Eivätkö nämä ihmiset ole suoranaisia typeryksiä, jotka sahaavat oman oksansa poikki ja tekevät itsensä tarpeettomiksi? Jakamistalous on kuitenkin saavuttanut tämän uuden vaiheen.

Jakamisen hyödyllisyys perustuu moneen yhtäaikaiseen tekijään. Ilmeisin näistä on vastapalveluksen oletus. Palvelus edellyttää vastapalvelusta, vaikkakin näiden kahden välillä on viive eli vastapalvelusta on odotettava. Jakamista voidaan selittää myös ihmisen altruistisilla piirteillä: evoluutiobiologit pitävät pyyteetöntä jakamista ihmiselle lajityypillisenä piirteenä. Mikä sitten on muuttunut – miksi näennäisesti hyödytön jakaminen on juuri nyt nouseva ilmiö? Yksi syy tähän on tietynlainen pakko: jos juuri sinä et jaa osaamistasi, joku muu sen tekee kuitenkin eikä osaamisen piilottamisesta ollut sinulle mitään hyötyä. Globaalisti verkottuneessa yhteiskunnassa on hyvin epätodennäköistä, että yhdellä ihmisellä olisi sellaista osaamista tai edes sellaisia ideoita, joita kenelläkään muulla ei olisi vapaasti jaettavana.

Jakamalla supertuottavuuteen

Humanistisen ammattikorkeakoulun rehtori Tapio Huttula on puhunut supertuottavuuden tavoitteesta, joka erottaa organisaation ”taistelevista pikkuruhtinaista, toimistohotellista sekä mestareista ja kisälleistä”. Supertuottavuuden ajatus perustuu juuri osaamisen ja ideoiden avoimeen jakamiseen. On päivänselvää, että organisaatio, jossa kaikki jakavat kaiken, on paljon, paljon tehokkaampi kuin osaamisensa ja ideansa itsellään pitävien ihmisten organisaatio. Vähemmän on kuitenkin mietitty sitä, miten luodaan sellainen luottamuksen ja turvallisuuden tunne, jota avoin jakaminen edellyttää. Humakissa olisi juuri nyt tilaisuus jakamiseen kannustavan ilmapiirin luomiselle.

Kaikesta jakamiseuforiasta huolimatta jakaminen on edelleen vaikeaa. Toimin Humakissa vuosia opinnäytetöistä vastaavana lehtorina ja usein ihmettelin, kuinka hanakasti opinnäytetöiden tilaajat haluavat salata opiskelijoidemme opinnäytetyöt. Monissa opinnäytetöissä on tehty innovatiivista ja koko ammattialan kannalta kiinnostavaa kehittämistyötä, jonka jakaminen olisi tuonut ainoastaan hyvää mainetta tilaajalle. Rohkeimmista kehittäjistä, jotka uskaltavat jakaa osaamisensa, on tullut alan edelläkävijöitä. Esimerkiksi kulttuurituotantoalalla Helsingin taidemuseo HAM julkaisi yksityiskohtaisesti asiakaspolkujensa kehittämisen metodin, ja se levisi hetkessä laajasti kulttuurialalle. HAM sai avoimuudestaan pelkkää kunniaa itselleen.

Järkytä pakottamatta

Jakamiseen ei voi käskeä tai pakottaa. Päinvastoin, jakamisesta voi aina kieltäytyä kohteliaasti vetoamalla tekijänoikeuksiin, joita kukaan ei tietenkään halua loukata.  Kun Humak ja muutkin korkeakoulut siirtyvät digikampuksen aikakauteen, kysymys osaamisen jakamisesta on entistäkin ajankohtaisempi. Digiopetukseen on helppo upottaa monenlaista muutakin osaamista kuin mitä opettajalla itsellään on: toisten opettajien tallentamia opetuksia, asiantuntijoiden haastatteluita, animaatioita, toisten tekemiä tehtäviä ja tenttejä, YouTubesta ladattuja kansainvälisten tähtien luentoja ja paljon muuta. Tällaisessa tilanteessa voi ajatella, että jos joku ylipäänsä haluaa hyödyntää juuri minun osaamistani, niin hän ei varasta minulta, vaan valitsee juuri minut, ja siitä voi olla ylpeä.

Mitäpä jos kääntäisimme ajatuksen salaisuuksista ja tekijänoikeuksista päälaelleen ja järkyttäisimme jakamalla kaiken? Siis järkyttäisimme.