Koulutus tuo toivoa eriarvoisuuden keskelle

• Kirjoittaja: Laura Keihäs, lehtori, yhteisöpedagogikoulutus, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 15.5.2023
• Kirjoittaja: Kari Keuru, lehtori, yhteisöpedagogikoulutus, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 15.5.2023

Vierailimme Erasmus+ Global -opettajavaihdossa Stellenboschin yliopistossa Etelä-Afrikassa toukokuun 2023 ensimmäisellä viikolla. Vierailun aikana järjestimme sosiaalityön opiskelijoille työpajan, jossa he kertoivat alan ajankohtaisista haasteista. Osallistava työpajamme sai opiskelijoilta positiivista palautetta. Pääsimme tutustumaan myös ruohonjuuritason järjestöjen toimintaan. Stellenboschin sosiaalityön opintoihin sisältyy työharjoitteluja järjestöissä, jotka pyrkivät vähentämään Etelä-Afrikassa edelleen näkyvää eriarvoisuutta. Opiskelijoiden omakohtaiset tarinat koulutuksen merkityksestä heidän omassa elämässään toivat mieliimme presidentti Mandelan kuuluisan lauseen: “Koulutus on tehokkain ase, jolla voit muuttaa maailmaa.”

Kapkaupungin kauneus ja kurjuus

Kapkaupunkia on sanottu maailman kauneimmaksi kaupungiksi. Väitteen kanssa on helppo olla yhtä mieltä. Kaupunkia reunustaa auringossa kimalteleva meri. Taustalla kohoavat upeat vuoret Table Mountain, Lion’s Head ja Signal Hill, joiden rinteillä auringon säteet leikittelevät antaen niille vuorokauden ajasta riippuen erilaisia värisävyjä. Kapkaupungissa voi aistia Afrikan vehreän, elämää täynnä olevan luonnon kauniissa puistoissa, mutta kun kääntää pään, voi nähdä kodittomien pahvimajat ja köyhyyden kurjat kasvot. Niiden näkeminen kaiken yltäkylläisyyden keskellä kouraisee.

Aivan Kapkaupungin keskustan kupeessa sijaitsee kaupunginosa nimeltään Bo-Kaap. Alue on tullut tunnetuksi värikkäistä taloistaan. Alueen eloisa värimaailma luo kontrastin alempana sijaitsevia moderneja rakennuksia vasten. Bo-Kaap on kuin diversiteettiä puhkuva oma kaupunkinsa Kapkaupungissa ja siten muistuttaa koko Etelä-Afrikkaa: äärimmäistä kauneutta ja rikkautta, mutta toisaalta köyhyyttä ja suuria kontrasteja eri ihmisryhmien välillä.

Kulkiessamme meren rannalla sijaitsevan Waterfront-alueen halki näimme upeita, moderneja asuinkomplekseja, joiden turvallisuus on taattu aidoilla, turvakameroilla, piikkilangoilla ja lukuisilla vartioilla. Turistien suosimalla alueella on upeita kukkaistutuksilla reunustettuja kujia, pieniä kaarisiltoja sekä sokkeloita muodostavia kanavia. Satama-altaassa kellui luksusjahteja ja kauempana horisontissa näkyi sataman nostureita sekä maailmanpyörän figuuri. Idyllin rikkoi vain likaisiin vaatteisiin pukeutunut tumma mies, joka työnsi koko omaisuuttaan ostoskärryssä. Läsnäolomme ei haitannut häntä, mutta itse tunsimme väristyksen ja vilkaisimme kellojamme. Kohta aurinko laskeutuisi ja silloin meidän turistien ei olisi paikallisten mukaan enää turvallista liikkua jalkaisin Kapkaupungin kaduilla rikollisuuden ja ryöstöjen takia. Varjot saapuivat muistuttamaan paratiisissa väijyvistä vaaroista.

Lentokentältä kaupunkiin saavuttaessa ei voi olla näkemättä yli miljoonan asukkaan slummia, jonka asukkaat matkustavat ylläpitämään pienellä palkalla keskustan asukkaiden ja turistien ylellistä elintasoa. Ruostuneiden aaltopeltien sisällä on maailma, joka yrittää selvitä päivästä päivään. Slummin asukkaat ovat niitä näkymättömiä hahmoja, jotka aamuisin hotellin kahvipöydässä kysyivät meiltä, millaisen capuccinon me haluaisimme. Kapkaupunki on ehkä maailman kaunein kaupunki ja Etelä-Afrikka yksi maailman kauneimpia maita, mutta maalla on edelleen myös toiset kasvot, joilta voimme lukea eriarvoisuutta, epätasa-arvoa, alkoholismia, huumeongelmia, perheväkivaltaa, työttömyyttä, köyhyyttä ja muuta kurjuutta.

Aidosti moninainen yliopisto

Kapkaupungista matkamme jatkui vilkkaasti liikennöityä moottoritietä pitkin kohti Stellenboschia. Moottoritietä reunustaa useiden kilometrien pituinen asuinalue, jonka rakennukset vaihtelevat tiilitaloista erilaisiin slummien aaltopeltiluomuksiin. Matka kesti vajaan tunnin. Vähitellen maisema muuttui upeaksi vuorijonoksi sekä viininviljelmien ympäröimäksi kaupungiksi. Vuonna 1679 perustetun Stellenboschin kaupunkikuvaa hallitsee noin 30 000 opiskelijan yliopisto kymmenine kampusrakennuksineen. Tämänkin kaupungin laitamilla idylliä hämmentävät apartheid-aikaiset asuinalueet, joihin tutustuimme.

Yliopiston sosiaalityön laitos oli täynnä elämää. Opiskelijat kiirehtivät luennoille ja tentteihin. Käytävillä kuulimme puhuttavan useita eri kieliä: rahisevaa afrikaansia, soljuvaa englantia ja lukuisia muita paikallisia kieliä Etelä-Afrikan 11 virallisesta kielestä. Etelä-Afrikassa kulttuurinen moninaisuus on todellisuutta.

Ohjelmamme koostui myös vierailuista sosiaalityötä tekeviin järjestöihin: valmennuskeskus Bergzicht, kodittomille suojaa tarjoava yömaja Night Shelter sekä Stellcare, joka pyrkii parantamaan lasten, perheiden ja yhteisöjen elämää köyhillä asuinalueilla. Stellcaren työntekijä Elna kuljetti meitä autolla ympäri Ida’s Valleyn katuja. Huomiomme kiinnittyi katujen puhtauteen ja talojen hyvään kuntoon. Tapasimme kadulla Stellcaren palkkaaman siivouspartion, joka huolehtii ympäristön puhtaudesta. Samanlaisia partioita näimme useita. Päällisin puolin kaikki näytti hyvältä, mutta oppaamme kertoi meille alueen lukuisista sosiaalisista ongelmista, joita pinnan alta löytyy.

Cezannen toive: väkivallan uhrista muiden auttajaksi

Matkalla seuraavaan kaupunginosaan Cloetesvilleen poimimme kyytiin Cezannen (nimi muutettu), joka on vakavan perheväkivallan uhri. Naisen kasvoilla näkyvät syvät arvet. Jatkoimme yhdessä matkaa ja pääsimme vierailulle paikallisen Stellcaren vapaaehtoisen Aunty Nitan kotiin. Hän on kuin koko alueen ”Mama”, joka huolehtii yhteisön hyvinvoinnista, toimii sijaisvanhempana ja kannustaa lapsia ja nuoria koulunkäyntiin. Edellisenä aamuna hän oli apulaistensa kanssa ruokkinut toista sataa asukasta lapsista vanhuksiin. Seuraavaksi paikallinen todellisuus löi kasvoillemme, kun kyytiin poimimamme 33-vuotias Cezanne halusi kertoa meille oman tarinansa istuessamme yhdessä Aunty Nitan kotona:

Minulla on ollut vaikea elämä, josta haluaisin vielä joskus kirjoittaa kirjan. Tulin raskaaksi jo 15-vuotiaana, aivan liian nuorena. Olin itsekin vielä lapsi silloin. Vauvani kuoli alle kaksivuotiaana synnynnäiseen sydänvikaan. Olin liian nuori käsittelemään surua. En pystynyt itkemään edes hautajaisissa. Pari vuotta myöhemmin vajosin syvään masennukseen ja jouduin joksikin aikaa mielisairaalaan. Halusin kuitenkin eroon lääkityksestä ja yritin saada elämäni järjestykseen. Pääsin töihin lastenhoitajaksi ja pidin paljon työstäni. Silloin pystyin auttamaan perhettäni. Nykyään olen itse täysin riippuvainen perheen tuesta, mikä on minulle vaikeaa. Olen muiden armoilla, koska jätin aviomieheni, joka pahoinpiteli minua 11 vuoden ajan ja yritti murhata minut kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran hän yritti polttaa minut elävältä, mutta pääsin pakenemaan. Tämän vuoden helmikuussa hän hakkasi minua rikkinäisellä lasipullolla niin pahasti, että naamani piti kursia toiselta puolelta kasaan. Menetin niin paljon verta, että olin vähällä kuolla. Stellcare tukee minua oikeudenkäynnissä ja osallistun perheväkivaltaa kokeneiden naisten tukiryhmään. Tulevaisuudessa haluaisin työskennellä turvaa tarvitsevien lasten ja naisten tukena. Stellcaren ansiosta meillä väkivaltaa kokeneilla naisilla on nyt ääni. Emme ole yksin.

Toivomme, että Cezannen tapauksessa oikeus voittaa ja hän saa tarvitsemansa tuen ja turvan sekä pääsee tulevaisuudessa tekemään toivomaansa auttamistyötä. Onneksi Cezanne näkee jo nyt itsensä selviytyjä eikä vain uhrina. Hänellä on vahva kutsumus auttaa muita väkivaltaa kokeneita naisia.

Koulutetut nuoret rakentavat oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa

Etelä-Afrikka on mykistävän kaunis maa, mutta samalla karu esimerkki siitä, kuinka äärimmäinen eriarvoisuus ruokkii rikollisuutta ja muita sosiaalisia ongelmia. Vierailumme aikana ajattelimme usein, että hyvinvointivaltio, ilmainen koulutus ja turvallinen yhteiskunta ovat arvokkaita asioita, joita on syytä puolustaa.

Stellenboschin sosiaalityön laitoksen henkilökunnan mukaan noin 90 prosentilla opiskelijoista on taloudellisesti vaikeat lähtökohdat. Monet opiskelijat opiskelevat Stellenboschissa stipendien turvin ja moni heistä on perheensä ensimmäinen yliopisto-opiskelija. He haluavat rakentaa parempaa tulevaisuutta itsensä lisäksi perheelleen, yhteisölleen ja koko yhteiskunnalle. Ihmisoikeudet, lapsen oikeudet, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten hyvinvointi ovat asioita, joita opiskelijat haluavat tulevaisuudessa edistää. Ne ovat tärkeitä teemoja myös Humakin yhteisöpedagogikoulutuksessa. Stellenboschin kanssa on ollut myös opiskelijavaihtoa, joka toivottavasti toteutuu jatkossakin. Yliopistolla luodaan toivoa ja tulevaisuutta koko eteläiseen Afrikkaan. Monimuotoinen Etelä-Afrikka ei ole uhka vaan mahdollisuus. Tämä meidän pitäisi muistaa myös Suomessa, kun käymme keskustelua maahanmuuton kustannuksista ja haasteista. Maailma kaipaa uusia Mandeloita muistuttamaan oikeudenmukaisuuden, yhdenvertaisuuden ja demokratian merkityksestä.

It is not our diversity which divides us; it is not our ethnicity, or religion or culture that divides us. Since we have achieved our freedom, there can only be one division amongst us: between those who cherish democracy and those who do not. (Nelson Mandela)