Nuorten ilmastokansalaisuus – haaste aikuisille ja yhteisöpedagogikoulutukselle

• Kirjoittaja: Merja Kylmäkoski, FT, yliopettaja, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 10.12.2019
• Kirjoittaja: Jarmo Rinne, YTT, projektipäällikkö, Xamk /Juvenia, 10.12.2019

Marraskuun 2019 alussa Xamkin isännöimien Nuorisotutkimuspäivien teema oli nuoret ja kansalaisuus. Kansalaisuutta tarkasteltiin arjen tekoina, joilla nuoret rakentavat omaa kansalaisuuttaan.

Arjen teot ovat jokapäiväisessä elämässämme tehtyjä tietoisia ja arvoihin perustuvia vastuullisia valintoja. Kouluesimerkki tiedostavasta arjen valinnasta on poliittinen kuluttaminen, jossa yksilö tekee ostopäätöksiä eettisen puntaroinnin pohjalta.

Eettinen kuluttaminen voi muodostua markkinatoimijoihin vaikuttavaksi voimaksi, mikäli riittävän moni alkaa suosia tai boikotoida jotakin tiettyä tuotetta, tuotemerkkiä tai kaupallista toimijaa. Tällaista yksilölliseen vastuunottamiseen pohjaavaa kuluttajien joukkovoimaa ruotsalainen politiikan tutkija Michele Micheletti kutsuu yksilöllistyneeksi kollektiiviseksi toiminnaksi (individualized collective action, Micheletti 2003, 25). Se on myös esimerkki kansalaistoiminnasta, jossa ei ole johtajia, mutta kylläkin innoittavia esikuvia.

Arjen valinnoissa on kiinnostavaa, että sama toiminta saattaa yhdessä kontekstissa määrittyä kansalaisaktivismiksi ja toisessa kansalaistottelemattomuudeksi. Näkökulmat toiminnan luonteeseen heijastelevat myös yksilöllisiä valintoja, arvoja ja asenteita.

Polarisoivat asenteet näkyvät ja kuuluvat erityisesti ilmastokeskustelussa, joka on tämän hetken näkyvimpiä nuorten kansalaisaktivismin areenoita. Nuorten ilmastoaktivismi nousee nuorten omasta ekologisesta tiedostuneisuudesta ja näkyy vaatimuksissa, joissa valta-asemassa olevia vaaditaan toimimaan nuorten tulevaisuuden pelastamiseksi.

Ilmastoaktivistien vastapoolina on ilmastomuutosta vähättelevät, usein stereotyyppisesti vallakkaiksi keski-ikäisiksi setämiehiksi kuvatut tahot.

Ilmastokamppailun rintamalinjat ovat totta ainakin siltä osin, että Nuorisobarometrin mukaan nuoret kokevat ilmastonmuutoksen uhaksi ja uskovat tulevien sukupolvien joutuvan kärsimään sen vaikutuksista, mikäli kehitystä ei saada pysähtymään (Pekkarinen & Myllyniemi 2018, 65).

Myös syyskuussa 2019 Humakin ensimmäisen vuoden yhteisöpedagogiopiskelijoiden tekemässä nuorten VANUPO-kuulemisessa, eli valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelmaluonnoksen (2020–2023) kuulemisessa, ilmastonmuutos nousi esiin teemana, josta kuultavat nuoret halusivat puhua.

Peräti viidennes opiskelijoiden kohtaamista nuorista valitsi VANUPOn teemoista kestävän kehityksen ja ilmastonmuutokset teemaksi, josta he halusivat kuulemisessa puhua. Ilmastokeskustelussa on myös noussut esiin näkemyksiä aikuisten passiivisuudesta ja sukupolvien välisestä kuilusta (ks. esim. Nuorten luonto).

Nuorisoalan suuri kouluttaja yhteisöpedagogikoulutus ei toistaiseksi ole nostanut ilmastokansalaisuutta tai ilmastoaktivismia toimintansa keskiöön. Tukevatko nykyiset opetussuunnitelmat riittävästi nuorisotyön tehtäviin koulutettavia ilmastokasvatukseen ja ilmastonmuutoksen liittyvien teemojen käsittelyyn nuorten kanssa ja antavatko ne valmiuksia nuorten ilmastoaktivismin tukemiseen?

Kestävän kehityksen edistämiseen tähtäävää ja ilmastokansalaisuutta tukevaa opetusta kaivataan kipeästi, jotta valmistuvat yhteisöpedagogit osaisivat kohdata nuorten ilmastoahdistuksen ja saisivat valmiuksia tukea nuoria ilmastohaasteen edessä.

Politisoituva ympäristökysymys

Ympäristökysymysten politisoituminen ei ole millään muotoa uusi ilmiö. Marraskuun ensimmäisen päivän aamuna vuonna 1755 Lissabonin maanjäristys järkytti eurooppalaista lintukotoa. Tapaus ravisteli siinä määrin aikalaisten turvallisuudentunnetta, että esimerkiksi valistusfilosofi Voltaire kirjoitti runon, jossa hän kyseenalaisti Jumalan olemassaolon.

Luonnonkatastrofi osui lähelle eurooppalaisia, se tuli niin sanotusti iholle.

Kyse ei ollut jossakin kaukaisessa kaukomaassa tapahtuneesta luonnonmullistuksesta, vaan tutusta ja lähellä olevasta Portugalin pääkaupungista.

Nykyaikaisen ympäristötietoisuuden äitinä pidetään yhdysvaltalaista Rachel Carsonia, joka kirjassaan Silent Spring (Carson 1962) toi yleiseen tietoisuuteen kemian teollisuuden valmistamien ympäristömyrkkyjen vaikutuksen luontoon.

Kirjassaan Carson kertoi havahtuneensa ihmisen luonnolle tuhoisaan vaikutukseen alkaessaan ihmetellä, mikseivät linnut enää laula keväisin. Syyksi paljastui ympäristöön kylvetyt synteettiset tuholaismyrkyt, jotka paitsi tappoivat tuhohyönteisiä niin myös niitä syöviä lintuja. Kuolleet linnut eivät laula, siitä keväiden hiljaisuudet.

Tunnettua lausetta ”henkilökohtainen on poliittista” mukaillen voitaneen karrikoidusti sanoa, että luonnonmullistuksista tuli henkilökohtaisia ja poliittisesta henkilökohtaista. Jumalan olemassaolon kyseenalaistaminen oli Lissabonin maanjäristyksen aikalaiskontekstissa vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä haastava poliittinen teko.

Vastaavasti omassa ajassamme ympäristöasioista on tullut nuorille henkilökohtaista, poliittista ja henkilökohtainen huoli ympäristön elinkelpoisuuden säilymisestä saa heidät toimimaan poliittisesti. Toisin sanoen ilmastonmuutos ja tietoisuus ilmastokriisistä näkyy heidän arjessaan ja muovaa heidän tulevaisuuttaan, ja siksi se on poliittinen kysymys.

Lissabonin maanjäristys oli ihmisen toiminnasta riippumaton ilmiö. Se tuli tilaamatta ja pyytämättä.

Ilmastonmuutos puolestaan on seurausta ihmisen toiminnasta. Ihmisen oman toiminnan merkitys ilmastonmuutokseen tekee siitä kiinnostavan kansalaisvaikuttamisen ja kansalaisaktivismin kohteen.

Ilmastokriisi on ihmistekoinen uhka, jonka torjuminen edellyttää ihmisten toimia. Polttava kysymys on, onko jo liian myöhäistä vai vieläkö on aikaa? Useiden asiantuntijoiden mukaan viimeiset hetket toimia on käsillä ja juuri siksi nuorten ilmastonkamppailu merkittävintä globaalia kansalaistoimintaa.

Yksilökeskeisyydestä yhteisöllisyyteen

Nuorten suhtautumisessa ilmastonmuutokseen on kiinnostavaa, että he näkevät omilla valinnoillaan ja toimillaan ympäristön hyväksi olevan merkitystä, vaikka muut eivät toimisi samoin. Mikko Piispa ja Sami Myllyniemi (2019, 65) esittävät, että ajattelutapa, jonka mukaan yksittäisen valtion toiminta ympäristön puolesta ei ole kannattavaa, jos muut valtiot eivät tee samoin, olisi murrettavissa, mikäli nuorten suhtautumistapaa voitaisiin laajentaa makrotasolle.

Kuitenkin Piispa ja Myllyniemi myös polemisoivat nuorten sitoutuneisuutta ilmastomyönteisiin valintoihin tilanteissa heidän vanhentuessaan, ja esittävät mahdolliseksi nuorten ajattelun valtavirtaistumisen heidän elämänkulkunsa myöhemmissä vaiheissa. Nuorisobarometrin kysymyksissä nuorten omaan elämään liittyvistä tavoitteista kysymyksen asettelu on konkreettisempaa ja kuva nuorten ympäristöasenteista piirtyy kaksijakoisena, esimerkiksi matkailuun maailmalla liittyvät tavoitteet eivät ole ympäristömyönteisiä.  (Piispa & Myllyniemi 2019, 66.)

Ilmastokamppailun monitasoisuus

Elinkelpoisen maailman puolesta kamppaileminen ja ilmastomuutoksen hidastaminen on taistelua monella rintamalla niin henkilökohtaisella mikrotasolla kuin globaalilla makrotasolla. Yksittäisten kuluttajien tekemät valinnat ovat saaneet useiden kansainvälisten kaupallisten toimijoiden ottamaan kuluttajien ympäristötietoisuuden tosissaan ja tarjoamaan kuluttajille kestävän kehityksen näkökulmasta suotuisia tuotteita. Ekologisuudesta, ympäristöystävällisyydestä on tullut merkittäviä tekijöitä yritysten brändeille ja maineenhallinnalle.

Ekologisuus on myyvä mainosvaltti.

Myös instituutiotasolta tulee painetta yrityksille muuttaa toimintatapojaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisiksi. Vuodesta 2017 jokaisen yli 500 työntekijän yrityksen on pakko raportoida taloudellisesta, sosiaalisesta ja ympäristövastuustaan uuden EU-direktiivin myötä.

Ilmastokamppailun monitasoisuutta kuvannee myös, että vaikka USA on presidenttinsä suulla (tai tarkemmin Twitter-viestillä) ilmoittanut irtautuvansa Pariisin ilmastosopimuksesta, niin monet Yhdysvaltain osavaltiot ja kaupungit ovat ilmoittaneet vapaaehtoisesti sitoutuvansa ilmastosopimuksen suosittelemiin toimenpiteisiin ilmaston lämpenemisen hidastamiseksi.

Lopuksi

Kansalaisyhteiskunnan kehittäminen on jo pitkään ollut osa ammattikorkeakoulujen toimintaa. Erityisen luontevasti se on kuulunut yhteisöpedagogikoulutukseen, jonka taustalla on kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelma.

Ilmastonmuutoksen ollessa aikamme suurimpia nuoria yhdistävä keskusteluteema, on myös yhteisöpedagogikoulutuksen oltava mukana keskustelun etujoukoissa. Tulevat nuorten kohtaamiseen ja ohjaamiseen valmistuvat ammattilaiset ansaitsevat työkalupakkiinsa toimivat työkalut kohdata nuoria huolettavaa, aitoa ahdistuva aiheuttavaa ilmiön ja kyetä rakentavaan realistisen optimisesti tulevaisuuteen suuntaavaa vuorovaikutusta heidän kanssaan.

Lähteet:

Carson, Rachel 1962. Silent Spring. Boston, New York: A Mariner book, Houghton Mifflin Company,

Micheletti, Michele 2003. Political virtue and Shopping: Individuals, Consumerism, and Collective Action. New York: Palgrave Macmillan.

Nuorten luonto. Ilmasto muuttuu muutummeko me? 30.9.2019. Viitattu 22.11.2019. http://www.nuortenluonto.fi/ilmasto-muuttuu-muutummeko/

Pekkarinen, Elina & Myllyniemi, Sami 2018. Vaikutusvaltaa Euroopan laidalla. Nuorisobarometri 2018. Nuorisotutkimusseura – Valtion nuorisoneuvosto. Viitattu 21.11.2019. https://tietoanuorista.fi/wp-content/uploads/2019/03/NB_2018_web.pdf

Piispa, Mikko & Myllyniemi, Sami 2019. Nuoret ja ilmastonmuutos. Tiedot, huoli ja toiminta Nuorisobarometrin valossa. Yhteiskuntapolitiikka 84, 1/2019, 61–69.