Aukeavatko korkeakoulujen ovet vain “terveille ja normaaleille”? – seminaarikutsu

Opening Universities for Youth in Europe Erasmus-hanke järjestää seminaarin Aukeavatko korkeakoulujen ovet vain “terveille ja normaaleille”? Humakin Helsingin kampuksella torstaina 16.2.2023 klo 9-15. Seminaari on maksuton ja ennakkoon ilmoittautuneille osallistujille tarjotaan aamiainen sekä lounas.

Yhteisöpedagogi aiheisia kuvia kolme, ensimmäisessä nuoret istuvat pöydän ääressä ja yksi heistä nauraa makeasti, toisessa kuvassa ihmiset istuvat auditoriossa, kolmannessa kuvassa ihmisiä ulkona liikkumassa selkäpuolelta kuvattuna.

Saavutettava korkeakoulutus

Humak ja Valo-Valmennusyhdistys ovat mukana neljän eri maan yhteistyössä toimivassa Opening Universities for Youth in Europe (OUYE)-hankkeessa. Hankkeen työskentelyssä pääpaino on ollut osallistavassa toimintatutkimuksessa. Sen tavoitteena on ollut yhdessä nuorten kanssa löytää ja tunnistaa esteitä korkeakoulutukseen osallistumiseen sekä pyrkiä näiden esteiden purkamiseen. Seminaarissa esitellään hanketta ja siinä tehtyjä havaintoja, kuullaan kokemuksia eritaustaisten henkilöiden koulutuspoluista ja pohditaan yhdessä, kuinka korkeakoulun ovet voisivat avautua aidosti kaikille?

Mikä estää ja haastaa nuorten kouluttautumista? 

Kenellä on mahdollisuus korkeakoulutukseen? 

Kuinka rakentaa saavutettavaa korkeakoulua? 

Maksuton seminaari on avoin kaikille kiinnostuneille. Aihe soveltuu erityisesti koulutuksen järjestäjille, opettajille, nuorten kanssa eri tehtävissä toimiville ammattilaisille sekä nuorille, jotka pohtivat opintojaan.

Seminaaripäivän ohjelma

  • 9.00 Aamiaiskahvit
  • 9.15-9.45 Mikä OUYE? Katsaus Opening Universities for Youth in Europe – Erasmus+ toimintaan
    Eeva Sinisalo-Juha, Humak & Lubica Vysna, Valo-Valmennusyhdistys ry
  • 9.50-11.00 Pienryhmissä teemahuoneisiin: ”Sukelluksia kokemuksiin” – Kokemuksia ja havaintoja opintojen haasteista ja onnistumisista
  • 9.50-11.20 1. teemahuone
  • 11.30-11.00 2. teemahuone
    Teemahuoneissa alustaja kertoo aluksi joko omistaan tai työympäristössään tunnistetuista kokemuksista korkeakoulutuksen haasteista, jonka jälkeen voidaan käydä yhteistä keskustelua. Jokainen samansisältöistä teema-alustus vedetään kaksi kertaa. Ehdit siten osallistua kahteen teemahuonekeskusteluun. Ilmoita valintasi ilmoittautumisen yhteydessä.

    • Teemahuoneet:
      • “Mielenterveys häiriöt vievät opiskelumahdollisuuden? Koulujen
        suhtautuminen mielenterveys ongelmiin.” Pinja Ohvo
      • Everything is possible: From Refugee to PhD. StudentEmine (Huom. in English)
      • “Kokemuksia opintojen poluilta” Saako oppia ESR-hanke, Tarja Nyman, Humak
        & Emmi Heinonen, alumni & opiskelija Julianna Brandt-Smal (YEESI ry)
      • “Sä määrität itse sun tulevaisuuden: nepsy-ominaisuudet voimavarana opiskelussa” Tuula Tick, Valo-Valmennusyhdistys ry
  • 11.00-11.15 Tauko
  • 11.15-11.45 Tukea korkeakouluopintoihin tms. Opiskelijoiden mielenterveys eilen, tänään ja huomenna, Nyyti ry, Tommi Yläkangas
  • 11.45-12.30 LOUNAS
  • 12.30-13.00 Korkeakoulujen ovien avauksia nuorten kanssa, havaintoja osallistavasta toimintatutkimuksesta (Humakin ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat)
  • 13.00-13.30 Representaatio korkeakoulujen markkinoinnissa Jaana Härkönen Valo-Valmennusyhdistys ry, kommentoimassa Humakin viestintäpäällikkö Jarmo Röksä
  • 15 min Tauko
  • 13.45-14.30 Recognition of Foreign Qualifications by Finnish AuthoritiesWhat to Expect Luciana Verona, International Professionals Finland ry, kommentoimassa Hoda Saastamoinen, Humak (in English)
  • Yhteenveto päivästä, Aino Tormulainen, Humak
  • Tilaisuus päättyy klo 15

Ilmoittautudu 26.1.2023 mennessä

Tilaisuuteen on ennakkoilmoittautuminen, joka päättyy 26.1.2023.  Ilmoittautuminen tapahtuu sähköisellä lomakkeella tarjoilun sekä teemahuoneohjelman järjestelyjen vuoksi.
Ilmoittautumislinkki.

Kulkuyhteydet Humakin Helsingin kampukselle

Osoite: Ilkantie 4, 00400 HELSINKI

Bussi- ja junatiedot:

  • Bussit 40 ja 41 Elielinaukiolta, Ilkantie 4:n kohdalla Valkean talon pääsisäänkäynnin edessä on bussipysäkki
  • Bussi 31 Munkkivuori – Pohjois-Haaga
  • Bussi 56 Kalasatama – Kannelmäki
  • Bussi 550 Itäkeskus – Westendinasema (Pysäkki Ilkantie, n. 500 m kampuksesta)

S-, U-, L-, E-, A- P-, ja I -junalla Rautatieasemalta Huopalahden asemalle, josta noin 900 metrin kävelymatka Valkeaan taloon.

Lisätietoja tilaisuudesta sekä OUYE-hankkeesta

Humakin www-tapahtumasivu

Aino Tormulainen, Humak aino.tormulainen(at)humak.fi, p. 0400 349 335
Jaana Härkönen, Valo-Valmennusyhdistys ry, jaana.harkonen(at)valo-valmennus.fi p. 050 911 8258

OUYE-hankkeen kotisivut