Monikielisyyden ja -kulttuurisuuden haasteet ja potentiaali – “Monikielimaanantai-blogisarja, 1”

• Kirjoittaja: Lena Segler-Heikkilä, FT, yliopettaja, tulkkaus ja kielellinen saavutettavuuden vahvuusala, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 28.2.2022

Monikielisyyttä ja -kulttuurisuutta voidaan tarkastella useasta eri näkökulmasta. Tässä blogisarjassa keskitytään monikielisyyden ja -kulttuurisuuden tarkasteluun etenkin neljästä eri perspektiivistä, jotka ovat kielellinen ja kulttuurinen repertuaari, kieli- ja kulttuurimaisema, kielen ja kulttuurin sidonnaisuus sekä ihmisen identiteetti ja monikielisyys. Blogeja ilmestyy kerran viikossa maanantaisin kello 9 toukokuulle 2022 asti.

“Monikielimaanantai”-blogisarja tarkastelee monikielisyyttä ja -kulttuurisuutta yllä mainituista näkökulmista ja pohdin näitä aiheita myös oman kaksikielisyyteni ja kahdessa kulttuurissa elämisen kautta. Ensimmäinen osa sisältää yleiskatsauksen monikielisyydestä ja -kulttuurisuudesta ja siinä verrataan myös joitakin Saksan ja Suomen monikielisyyteen ja -kulttuurisuuteen liittyviä ilmiöitä keskenään.

Blogi 1: Monikielisyys ja -kulttuurisuus ilmiönä

Monikielisyyden ja -kulttuurisuuden blogisarja käynnistyy blogilla numero yksi: Blogi 1: Monikielisyys ja -kulttuurisuus ilmiönä.

Jokaisella ihmisellä on henkilökohtainen kieli- ja kulttuurihistoria, jota on kiinnostava pohtia. Erityisesti kaikki ne ihmiset, jotka ovat kasvaneet kaksi- tai monikielisessä perheessä, tietävät, kuinka moniulotteisesta ja kompleksisesta kieli- ja kulttuurimaisemasta on kysymys. Myös ne, jotka ovat jossain vaiheessa elämää muuttaneet täysin uuteen kieli- ja kulttuuriympäristöön, ovat saaneet kokea monikielisyyden haasteita ja potentiaalia ja pohtia myös omaa ja muiden suhtautumista erilaisuuteen.

Monikielisyysilmiötä kohdataan sekä kotona, töissä, koulussa, asiointitilanteissa tai vapaa-ajalla. Mainitsen tässä blogissa esimerkkeinä kotiin ja kouluun monikielisyyteen ja -kulttuurisuuteen liittyviä esimerkkejä.

Monikielisyyden käsitteestä

Tieteen termipankki määrittelee monikielisyyttä seuraavasti:

1. Yksilön kyky tai mahdollisuus käyttää useita eri kieliä puheyhteisössään

2. monien eri kielten käyttö kieliyhteisössä (Tieteen termipankki 2022). Käsitettä voidaan toisin sanoen ymmärtää sekä yksilön kykynä käyttää kieliä että myös yhteiskunnallisena ilmiönä, kun puhutaan esimerkiksi monikielisestä työpaikasta tai monikielisestä yhteisöstä. Maisa Martin käsittelee tutkimuksessaan monikielisyystermiä ja toteaa, että sitä käytetään nykyisin entistä useammin kaksikielisyyden rinnalla tai sijaan määrittelemättä tarkemmin kielten määrää. Termi monikielisyys ei määrittele kielten tai kielimuotojen määrää tai niiden osaamisen tasoa. (Martin 2016, 2.)

Cambridgen sanakirjan mukaan termi multilingual tarkoittaa:

Multilingual: (of people or groups) able to use more than two languages for communication, or (of a thing) written or spoken in more than two different languages. (Cambridge 2022)

Keskityn tässä blogisarjassa sekä yksilön monikielisyyteen että myös siihen, miten hän kieliään osana yhteisöä käyttää.

Monikulttuurisuuden käsitteestä

Kun käsitellään monikielisyyttä, on väistämättä käsiteltävä myös monikulttuurisuutta, koska kieli ei ole koskaan kulttuurista irrallinen oleva instanssi vaan aina kytköksissä siihen kulttuuriin, jossa kyseistä kieltä käytetään. Professori Mikko Lehtosen mukaan monikielisyyskäsitettä käytetään monessa eri merkityksessä. Sitä voidaan esimerkiksi käyttää kuvaamaan yhteiskunnan kulttuurista monimuotoisuutta tai maahanmuuttajapoliittisena suutauksena. Hänen mukaansa yhteisön monikulttuurisuus määräytyy sen mukaan, miten jokin yhteisö saa vaikutteita yhteisönsä ulkopuolelta. (Leppävuori 2015.) Mikko Lehtosen ja Olli Löytyn toimittamassa artikkelikokoelmassa Hans Magnus Enzensberger muistuttaa lukijaa oivallisella tavalla siitä, ettei maailmassa ole yhtään kansakuntaa, jonka väestö olisi homogeeninen (Enzensberger 2004, 32-34). Samuel Huntington määrittelee monikulttuurisuutta eri sivilisaatioiden rinnakkaiseloksi samassa yhteiskunnassa. Monikulttuurisuuteen liittyy hänen mukaansa yksilöiden korvaaminen ryhmän oikeuksilla. (Huntington 2003, 292-293.) Stanford Encyclopedia of Philosophy määrittelee monikulttuurisuutta samansuuntaisesti. Kulttuuria määrittävinä tekijöinä pidetään sekä kieltä että uskontoa, ei niinkään rotua tai etnisyyttä. (Stanford 2022.)

Monikulttuurisuus – esimerkkinä Saksa

Saksassa kulttuurinen moninaisuus on jo todella kauan ollut normaalitila. Johtuen muun muassa Saksan maantieteellisestä sijainnista ja useasta maahanmuuttoaallosta sekä myös kaupankäynnistä, sodista ja työperäisestä maahanmuutosta, Saksa on erittäin monikielinen ja -kulttuurinen maa. Saksassa asuu 83,2 miljoonaa ihmistä. Noin 88 prosenttia (= 73,2 miljoonaa ihmistä) väestöstä puhuu saksaa äidinkielenään. Loput 12 prosenttia (10 milj.) puhuu venäjää (1,7 milj.), turkkia (1,6 milj.), puolaa (1,3 milj.), italiaa (0,9 milj.), englantia (0,7 milj.), espanjaa (0,5 milj.) tai kreikkaa (0,4 milj.). Lisäksi on muita, pienempiä kieliryhmiä. Noin viidesosa puhuu kotonaan enemmän kuin yhtä kieltä, joista toinen kieli on yleensä saksa. (Adler 2019, 213-214.) Suomessa ilmiö on verrattuna Saksaan melko nuori. Vasta viime vuosikymmeninä monikulttuurisuus on erikielisten ihmisten muuton, kansainvälisten parisuhteiden yleistymisen tai suomalaisten opiskelun ja ulkomailla työskentelyn takia tullut yleiseen tietoisuuteen. Suomessa asui vuonna 2020 432 800 ihmistä, joiden äidinkieli on jokin muu kuin suomi, ruotsi tai saame, eli 7,8 prosenttia koko väestöstä (Tilastokeskus 2020).

Monikielisyys ja -kulttuurisuus on Saksassa osa arkea. Se näkyy sekä saksalaisessa katukuvassa sekä myös saksalaisten suhtautumisessa ja kanssakäymisessä eri kulttuurien edustajien kanssa. Saksan kulttuuriministerikonferenssissa tunnistettiin monikielisyys tuettavana resurssina (Kultusministerkonferenz 2019).

Monikielisyys ja kulttuurinen sopeutuminen kotona

Monikielisessä perheessä kielet ja kulttuuri-ilmiöt sekoittuvat yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi, jota voi kutsua perhekieleksi ja -kulttuuriksi. Akkulturaation tutkijat tutkivat ihmisen tai yhteisöjen kulttuurisia sopeutumisprosesseja koskien mm. kieltä, arvoja, tapoja, identiteettiä ja uskontoa. Monikielisen ja -kulttuurisen perheiden akkulturaatiota ovat tutkineet esimerkiksi Jo Ann M. Farver, Bakhtawar R. Bhadha ja Sonia K. Narang. He keskittyvät tutkimuksessaan aasialais-intialaisiin perheisiin, jotka ovat muuttaneet Yhdysvaltoihin. Tutkimuksesta kävi ilmi, että aikuisilla ja lapsilla on samanlaisia kulttuurisia adaptoitumistapoja. Suurin ero lapsissa ja aikuisissa on se, että lapset integroituvat ja mukautuvat yhteiskuntaan paljon helpommin kuin heidän vanhempansa. Niillä lapsilla, joilla on integroitunut akkulturaatiotyyli, on huomattavasti parempia oppimistuloksia ja myönteisempi omakuva kuin niillä, jotka eristäytyvät tai joihin kohdistuu syrjintä. (Farver, Bhadha & Narang 2002, 11-29.)

Monikulttuurisuus ja -kielisyys kotona voi lapsen näkökulmasta näyttäytyä sekä positiivisena että negatiivisena asiana ja annan tässä yhteydessä esimerkin omasta lapsuudestani. Kasvoin saksalaissuomalaisessa perheessä ja elämä oli täydellinen saksan ja suomen kieli- ja kulttuurisekoitus. Söimme jouluaattona suomalaista jouluruokaa, äiti puhui meille lapsille suomea ja luki meille iltasatuja suomeksi, isä taas puhui ja luki saksaa. Vastasin äidille yleensä saksaksi hänen suomeksi esitettyihin kysymyksiin ja keskustelumme sujui oikein hyvin. Suomenkielisiä sukulaisia ja ystäviä kävi paljon.

Välillä rakastin ja välillä vihasin tätä kieli- ja kulttuurisekoitusta. Rakastin sitä aina, kun mahdollisia ulkopuolisia kummaksujia tai pilkkaajia ei ollut läsnä ja vihasin sitä aina, kun se teki minusta kummajaisen, erilaisuutta tihkuvan yksinäisen suden hyvin perinteisessä, kielellisesti homogeenisessä yhteisössä. Käytin välillä outoja ilmauksia saksaksi, joita olin kääntänyt suorina käännöksinä äidin suomen ilmausten perusteella. Äiti myös pakotti meitä käyttämään suomalaisuutta korostavia vaatteita tai hiihtämään kouluun, mitä baijerilaisessa hieman ahdasmielisessä yhteisössä kummeksuttiin ja jolle selän takana naurettiin. Varsinkin murrosikäisenä olisin halunnut olla täysin ”normaali”. Ymmärsin kaksikielisyyden ja -kulttuurisuuden hyvät puolet ja opin arvostamaan sitä vasta myöhemmin. Tämä skenaario olisi ollut oivallinen tutkimuskohde mm. Susan S. Chuangille ja Catherine S. Lostiganille, jotka tutkivat vanhempien rooleja ja suhteita maahanmuuttajaperheissä (Chuang & Lostigan 2018).

Puhun omille tyttärille saksaa, suomalaiselle miehelleni suomea sekä itselleni saksaa. Koska olen täysin tietoinen siitä, miten ikävältä ”outous” voi lapsesta tai nuoresta tuntua, olen pyrkinyt välttämään sellaisia skenaarioita, joissa tytöt olisivat kokeneet omaa monikielisyyttään ja -kulttuurisuuttaan negatiivisena asiana tai joissa he olisivat olleet vaarassa tulla pilkatuiksi tai yhteisön ulkopuolelle jätetyiksi. Onneksi suurimmalla osalla nyky-yhteiskunnan nuorista on kasvatuksen, sosiaalisen median ja koulun myötä kehittynyt paljon kansainvälisempi ja suvaitsevampi suhtautuminen muihin ihmisiin kuin vielä pari vuosikymmentä sitten elävillä nuorilla. Sekä tämä tosiasia sekä omien tyttöjen hieman ylpeä asenne suomalaissaksalaisuudestaan ovat tukeneet heidän monikulttuurisuusidentiteettinsä positiivista kehitystä.

Monikielisyys ja kulttuurinen sopeutuminen koulussa

Monikielisyyden ja -kulttuurisuuden huomioimisesta koulumaailmassa on viime vuosikymmeninä keskustelu laajasti. Elämme entistä monimuotoisemmassa ja monikulttuurisessa yhteiskunnassa, jossa moni lapsi ja aikuinen puhuu enemmän kuin yhtä kieltä. Sitä, että ihmisellä on kompetenssi käyttää useaa kieltä, pitäisi arvostaa, hyödyntää ja usean kielen käyttöön pitäisi samalla myös kannustaa. Tutkimusten mukaan kaksikielisyys stimuloi aivojen kehitystä ja tukee samalla myös lapsen kognitiivista kehitystä (Sigman 2017). UK Association of Literacy (UKLA) on brittiläinen hyväntekeväisyyssäätiö, jonka mukaan monikielisyys on pääoma ja resurssi, jota luokkahuoneessa ei kuitenkaan riittävästi arvosteta ja tueta.

Alayine Öztürkin, Jamie Marshallin ja Liam Willimotin mukaan kaikkien niiden koulujen opettajien, joissa on kaksi- tai monikielisiä lapsia, tulisi tuntea näiden lasten kielen oppimisprosessia, jotta he pystyisivät tukemaan heitä parhaalla mahdollisella tavalla saavuttaakseen täyttä potentiaaliaan. Opettajien tulisi tunnistaa ja arvostaa näiden lasten lingvistisiä ja metakognitiivisia taitoja, jotka perustuvat kotikulttuurin arvoihin, uskomuksiin, asenteisiin ja kokemuksiin (Öztürk, Marshall & Willimot 2020). Rose Druryn mukaan käytännön työ luokkahuoneessa vaatii reflektointia ja ymmärrystä siitä, miten lapset omaksuvat lisäkielen ja kuinka heitä voisi parhaiten auttaa tämän kielen oppimisessa (Drury 2007).

Tehokas kielen oppiminen tapahtuu merkityksellisessä kontekstissa, jossa on suunniteltuja mahdollisuuksia tavoitteelliselle kommunikoinnille. Tähän kontekstiin sisältyy myös ymmärrys siitä, että myös kulttuuriset erot vaikuttavat kielen oppimiseen (Genesee 1987). Tehokas oppiminen ja opettaminen integroi kielen ja substanssin oppimista ja tarjoaa mahdollisuuksia merkityksellisille konteksteille, joissa oppilas lukee, puhuu ja kirjoittaa (Öztürk, Marshall & Willimot 2020).

Useassa saksalaisessa koulussa yksikielisyys on edelleen normaalitila. Asiantuntijat ovat kritisoineet ovasti sitä, että saksalaiset koulut eivät ole riittävästi reagoineet monikielisyyteen eivätkä ryhtyneet toimenpiteisiin, jotka tukisivat monikielisyyttä kouluissa. Etenkin opettajat tarvitsisivat enemmän monikielisyyden käsittelyyn liittyvää osaamista sekä sellaisia keinoja, joiden avulla muita kieliä voitaisiin paremmin integroida opetukseen. Myös oppilaiden oman äidinkielen käytön mahdollistamista oppimisessa ja tehtävien tekemisessä pitäisi tukea enemmän mm. digitaalisin keinoin. Lähtömaan kieliä pitäisi tukea ja tunnistaa paremmin: Opetus lähtökielellä on usein vain vapaaehtoista eikä kokeita pystytä suorittamaan omalla äidinkielellään. (Vogel 2020.)

Myös Opetushallitus on tunnistanut monikielisyyden merkitystä:

Kielenkäytöllä identifioidutaan, kuulutaan ryhmiin ja erottaudutaan toisista ryhmistä. Koulun tehtävänä on kehittää ja tukea oppilaiden kielellistä identiteettiä siten, että oppilas tiedostaa ja arvostaa kielellisiä resurssejaan ja osaa käyttää niitä hyödyksi eri tilanteissa. Tällä tavoin oppilas voi vahvistaa omaa toimijuuttaan niin koulussa, vapaa-ajalla kuin yhteiskunnassa. (…) Oppilaiden moninainen kielitaito voi olla eri tavoin resurssina oppiainesisältöjä opiskeltaessa. Useimmissa tilanteissa on luontevaa ohjata oppilasta hakemaan tietoa eri kielillä. Oppilaat voivat myös tuottaa osan tuotoksista omalla äidinkielellään tai opettaa asiasta jonkin lauseen tai vaikka asiaan liittyvän runon tai sananlaskun äidinkielellään muille. (OPH 2022)

Toistaiseksi on vielä vähän tutkittua tietoa siitä, miten nämä Opetushallituksen mainitsemat tavoitteet ovat käytännössä luokkahuoneessa toteutuneet. Maisa Martin pohtii niitä tehtäviä, jotka koskevat monikielisyyttä opettajan osalta. Opettajan tulisi olla tietoinen oppilaidensa osaamista kielistä, ymmärtää kielen sosiaalista luonnetta merkitysten rakentamisessa sekä osata vaikuttaa siihen, miten oppilaiden kielellisen identiteetin muodostumiselle on tilaa oman äidinkielen opetuksessa. (Martin 2016, 3.)

Monikielisyys ja -kulttuurisuus ovat arjessamme läsnä koko ajan ja olisi toivottavaa, että kumpaakin ymmärrettäisiin entistä enemmän rikkautena ja suurena hyödynnettävänä voimavarana ei vain kouluissa, vaan myös työpaikalla ja kaikissa yhteiskunnallisissa tiloissa, joissa ihmiset eri kieli- ja kulttuuriyhteisöistä kohtaavat. Tämä vaatii kansalaisilta suvaitsevampaa asennetta ja kiinnostusta toiseutta ja erilaisuutta kohtaan.

Ensimmäiseen blogikirjoitukseen liittyvä video (avautuu ulkoiselle sivustolle)

Lähteet

Adler, Astrid 2019. Sprachstatistik in Deutschland. Teoksessa Deutsche Sprache 3.19, 197-219, 213-214.

Enzensberger, Hans Magnus 2010. Suuri muutto. Teoksessa Mikko Lehtonen ja Olli Löytty (toim.)  Erilaisuus. Tampere: Vastapaino. 32-34.

Farver, Jo Ann M., Bhadha, Bakhtawar R. & Narang, Sonia K. 2002. Acculturation and Psychological Functioning in Asian Indian Adolescents. Teoksessa Social Development Vol 11, Issue 1, 11-29.

Genesee, Fred. 1987. Learning Through Two Languages: Studies of immersion and bilingual education. New York: Newbury House.

Huntington, Samuel P. 2003. Kulttuurien kamppailu ja uusi maailmanjärjestys. Terra Cognita, 1996/2003, 391-392.

Kultusministerkonferenz 2019. Viitattu 15.2.2022. https://www.kmk.org/fileadmin/Dateien/veroeffentlichungen_beschluesse/2019/2019_12_05-Beschluss-Bildungssprachl-Kompetenzen.pdf

Lehtimaja, Inkeri, Kotilainen, Lari ja Kurhila, Saila 2021. Monikielisyyden haasteet työyhteisössä. Teoksessa Niska, Miira & al. Työelämän tutkimus. Vol 19 Nro 3. 452-463.

Leppävuori, Anna. 2015. Monikulttuurisuus – mitä se oikeastaan edes tarkoittaa? Viitattu 15.2.2022. https://yle.fi/uutiset/3-8192925

Martin, Maisa. 2016. Monikielisyys muutoksessa. Viitattu 15.2.2022. https://www.kieliverkosto.fi/fi/journals/kieli-koulutus-ja-yhteiskunta-lokakuu-2016/monikielisyys-muutoksessa

OPH 2022. Koulun monikielisyydestä. Viitattu 13.2.2022. https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/koulun-monikielisyydesta

Sigman, M. 2017. The Secret Life of the Mind. London: Harper Collins.

Stanford 2022. Multiculturalism. Viitattu 12.2.2022. https://plato.stanford.edu/entries/multiculturalism/

Tieteen termipankki 2022. Viitattu 12.2.2022. https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kielitiede:monikielisyys

Tilastokeskus 2020. Viitattu 12.2.2022.  https://www.stat.fi/tup/maahanmuutto/maahanmuuttajat-vaestossa/vieraskieliset.html

Vogel, Dita. 2020. RfM-Debatte 2020. Drei Sprachen sind genug fürs Abitur! Ein Reformvorschlag für den Abbau der Diskriminierung von mehrsprachig Aufgewachsenen bei Schulabschlüssen. Viitattu 14.2.2022. https://rat-fuer-migration.de/2020/07/08/debatte-3-sprachen-sind-genug-fuers-abitur/

Öztürk, Alayne, Marshall, Jamie & Willimot, Liam. 2020. Multilingualism and Home Language. Viitattu 14.2.2022. https://ukla.org/wp-content/uploads/View_Multilingualism.pdf