Saamani pyyntö kirjoittaa blogiteksti päivystävänä humanistina tuotti hämmästyttävän havainnon. Vaikka olen ollut jo pitkälti toistakymmentä vuotta Humanistisen ammattikorkeakoulun (Humak) palveluksessa, tämä on ensimmäinen julkinen esiintymiseni humanistina. Heräsi kysymys, tarkoittaako humanismi minulle jotain ja määrittääkö se tekemisiäni jotenkin. Vai esiinnynkö humanistina vain sillä perusteella, että työnantajan nimessä esiintyy #humanistinen?

Humanismi määrittää työtäni

Tekemäni itsetutkiskelun perusteella totean: Kyllä, humanismi on keskeinen työni ja toimintani määrittäjä kolmessa olennaisessa merkityksessä.

Yksi liittyy humanistiseen ihmiskäsitykseen, toinen humanistiseen elämänasenteeseen pyrkimyksenä vaalia ”ihmisen hyvää” ja kolmas humanismin perustana olevaan uskoon, että ihmisillä on kyky ratkaista ongelmia tietoon ja järkeen perustuen.

Humanistinen ihmiskäsitys korostaa yksilön arvoa

Humanistinen ihmiskäsitys korostaa yksilön merkitystä ainutlaatuisena ja arvokkaana. Jokainen yksilö on siis tärkeä omana itsenään riippumatta taustastaan, kyvyistään tai muista ominaisuuksistaan. Tämä ihmisoikeuksien yleismaailmallisuutta ja jakamattomuutta korostava käsitys määrittää työtäni niin kouluttajana, kehittämistehtävissä kuin yhteiskunnallisessa keskustelussakin: Olennaista on puolustaa jokaisen ihmisen yhdenvertaisia oikeuksia ja mahdollisuuksia itsemäärittelyyn, oppimiseen, kehittymiseen ja kuulluksi tulemiseen, eikä yksilöstä voi tehdä olettamuksia hänen synnynnäisten ominaisuuksiensa tai kulttuuritaustansa perusteella. Jokaisella on oikeus tulla kohdatuksi avoimin mielin, ihmisenä.

Näin korkeakoululehtorin näkökulmasta ihmiskäsitys liittyy olennaisesti humanistiseen oppimiskäsitykseen, jonka mukaan oppimisessa on ensisijaisesti kyse oppijan itse määrittelemästä ja ohjaamasta kehittymisestä, jossa hän kehittää ainutlaatuista henkilökohtaista osaamista ja kasvaa myös ”persoonana”. Pyrkimys on ihmiselle hyvä, mutta toteutusta on syytä tarkastella kriittisesti.

Olemmeko menneet yksilökeskeisyydessä jo liiankin pitkälle?

Kuten Georg Henrik von Wright (1976) on todennut, ”ihmisen hyvän” tarkempi sisältö on määriteltävä jokaisella aikakaudella uudelleen. Oman arvioni mukaan olemme tällä aikakaudella menneet yksilökeskeisyydessä liiankin pitkälle. Etenkin nuorilta vaaditaan liian varhain ja rakenteellisesti mahdottomissa olosuhteissa kykyä ottaa vastuu omista valinnoista, motivaatiosta, oppimisesta, työllistymisestä ja ylipäänsä yhteiskunnallisesta hyödyllisyydestä. Siksi pidän tärkeänä myös kasvattajan, opettajan, koulutuksen järjestäjän ja vallankäyttäjän rooleissa toimivien vastuuta tukea, opastaa ja luoda mahdollisuuksia. Oppijan oikeuksien korostamisen ei tule tarkoittaa heitteillejättöä tai liiallisen vastuun sälyttämistä yksilöille.

Kaiken kaikkiaan nykyisellä aikakaudellamme humanistin tulee kiinnittää huomio ihmisyksilön lisäksi myös yhteisöihin ja muuhun ympäristöön, joihin me yksilöinä ja yhteisöinä vaikutamme. Omassa työssäni yhteisöpedagogien kouluttajana olennaista on tukea yksilöitä osallistumaan yhteisöihin, rakentamaan niitä ja vaikuttamaan yhteiskunnallisiin rakenteisiin niin, että itsen lisäksi myös muilla, itsearvoisesti arvokkailla ja tärkeillä ihmisillä niin kotimaassa kuin muualla maailmassa olisi mahdollisuuksia hyvään elämään ja terveisiin yhteisöjäsenyyksiin, toteutuivatpa ne sitten paikallisesti, kansainvälisesti, keskellä muuttoliikettä, samassa fyysisessä tilassa tai virtuaalisesti.

Ihmisen hyvän puolustaminen ei ole helppoa

Lopuksi totean, ettei yksilön itseisarvon ja ihmisen hyvän puolustaminen ei ole mikään helppo tehtävä. Historiamme tuntee monia tilanteita, joissa äärimmäisen pahoja asioita on perusteltu hyvin tarkoitusperin. Siksi humanistin tuleekin perustaa toimintansa sivistyneelle, kriittiselle ja uusiutumiskykyiselle järjenkäytölle, joka tukeutuu punnittuun tietoon. Tämä on erityisen tärkeää näinä nopean, moniäänisen mutta usein myös kritiikittömän ja suorastaan valheellisen informaation tuottamisen ja levittämisen aikoina.

Lue lisää: Georg Henrik von Wright (1976) Humanismi – taisteleva elämänasenne. Kanava 4, 453-461, Saatavilla tallennearkistossa sivustolla filosofia.fi.