Millainen käsitys sinulla on itsestäsi kielenoppijana? Onko sinulla kielipäätä tai -korvaa; oletko kielellisesti lahjakas? Entä opitko juttelemalla, pelaamalla pelejä tai pänttäämällä sanoja? Sinulle on todennäköisesti muodostunut jonkinlainen käsitys itsestäsi kielenoppijana, mutta mihin käsityksesi perustuu ja vastaako käsityksesi todellisuutta?

Haastattelin vuonna 2007 nuorta opiskelijaa Hannaa väitöskirjatutkimustani varten (Tapio 2013). Haastattelun tavoitteena oli saada tietoa siitä, miten ja missä Hanna käytti ja oppi englannin kieltä. Vapaamuotoisessa haastattelutilanteessa Hanna kertoi minulle myös omia käsityksiään itsestään englannin kielen oppijana. Hän kertoi, että englannin kielen oppiminen oli työlästä ja mahdollisuudet oppia ja käyttää englantia vähäiset, koska Hanna ei ollut samalla lähtöviivalla kuin muut. Hanna on kuuro viittomakielinen, joten omien sanojensa mukaan hän ei voinut ”napsia” englantia ympäristöstään, elokuvista tai musiikista samalla tavalla kuin hänen opiskelukaverinsa.

Haastattelun aikana Hanna kuitenkin kertoi, että hän surffailee paljon netissä ja pitää yhteyttä ystäviinsä ympäri maailman. Tarkensin Hannalta, eikö hän kuitenkin törmää englannin kieleen jatkuvasti. Hanna hämmentyi, sillä tajutessaan, että hän huomaamattaan käyttää englantia jatkuvasti netissä, hänelle tuli mieleen muitakin tilanteita, joissa englannin kieli oli läsnä hänen arjessaan.

Hannan käsitys itsestään englannin kielen oppijana oli selvässä ristiriidassa hänen monikielisen arkensa kanssa. Tilannetta voi selittää käsitteiden autoritäärinen diskurssi (Bakhtin 1981) ja identiteettipositiointi (mm. Davies & Harré 1990) avulla. Meitä määritellään ja määrittelemme itseämme tarjolla olevien käsitysten avulla ja ehdoilla. Jos elän ajassa ja paikassa, jossa vallalla on käsitys naisten surkeista matemaattisista taidoista, minun on todennäköisesti vaikea nähdä itseäni matemaattisesti lahjakkaana ihmisenä. Vallalla olevia käsityksiä Bakhtin (1981) kutsuu autoritäärisiksi diskursseiksi. Hänen mukaan nämä ”isien, aikuisten ja opettajien äänet” pakottavat meidät omaksumaan näkemykset sellaisinaan, pureksimatta. Voimme kuitenkin tulla tietoiseksi näistä vahvoista äänistä ja kyseenalaistaa ne. Parhaimmillaan vaihtoehtoinen käsitys voi syrjäyttää meille ulkopuolelta syötetyn käsityksen itsestämme. (Tarkempi analyysi löytyy artikkelista Tapio 2017.)

Pyysin Hannalta uutta haastattelua seitsemän vuotta ensimmäisen haastattelujen jälkeen. Katsoimme yhdessä haastattelun videotallennetta ja erityisesti kohtaa, jossa Hanna silminnähden hämmentyy huomatessaan ristiriidan oman käsityksensä ja toimintansa välillä. Hanna kertoi muistavansa haastattelutilanteen hyvin ja että keskusteluilla tutkimusprojektin aikana oli muuttava vaikutus hänen kielenoppijaidentiteettiinsä. Hanna oli huomaamattaan omaksunut ”asiantuntijoilta” tulleen käsityksen, jonka mukaan kuurolla on erittäin rajatut mahdollisuudet oppia kieliä. Käsityksen taustalla on viitottuja kieliä ja visuaalis-kehollisia resursseja vähätteleviä asenteita. (Tapio & Takkinen 2012, Tapio 2014).

Hannan arjen toiminta ja toiminnan reflektointi avasi tilaa uudelle, vaihtoehtoiselle käsitykselle, joka myöhemmin syrjäytti Hannan aiemman käsityksen itsestään heikkona englannin kielen oppijana. Seitsemän vuotta myöhemmin Hannaa lähinnä huvitti, kuinka rajoittunut ja virheellinen hänen aiempi näkemyksensä oli, sillä todellisuudessa Hannalla ei koskaan puuttunut  kielenoppimisen edellytyksiä. Päinvastoin, nyt hän näki itsensä erittäin taitavana, monikielisenä henkilönä, jonka kielelliset resurssit riittivät päivittäin monenlaisiin kielellisiin haasteisiin.

Lähteet:
Bakhtin, Mikhail (1981). Discourse in the novel. Teoksessa Michael Holquist (ed.). The dialogic imagination: four essays by M.M. Bakhtin. Austin, Texas: University of Texas Press, 269–422.
Davies, Bronwyn & Harré, Rom (1990). Positioning: The discursive production of selves. Journal for the Theory of Social Behaviour 20(1), 43–63.
Tapio, Elina (2013). A nexus analysis of English in the everyday life of FinSL signers: a multimodal view on interaction. Väitöskirja. Oulun yliopisto, Oulu.
Tapio, Elina (2014). The marginalisation of finely tuned semiotic practices and misunderstandings in relation to (signed) languages and deafness. Multimodal Communication 3(2), 131–142.
Tapio, Elina (2017). A moment of self-revelation as a turning point in understanding language learning. Teoksessa Sangeeta Bagga-Gupta & Aase Lyngvær Hansen & Julie Feilberg (eds.). Identity revisited and reimagined: Empirical and theoretical contributions on embodied communication across time and space. Heidelberg: Springer, 293–310.
Tapio, Elina & Takkinen, Ritva (2012). When one of your languages is not recognized as a language at all. Teoksessa Jan Blommaert & Sirpa Leppänen & Päivi Pahta & Tiina Virkkula (eds.). Dangerous multilingualism – northern perspectives on order, purity and normality. Basingstoke: Palgrave Macmillan, 284–308.