Kulttuuritukimaaottelu Itä-Länsi

• Kirjoittaja: Pekka Vartiainen, FT, Kulttuurituotannon lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 13.5.2019

Euroopan Unionilla ei tunnetusti ole omaa, yhtenäistä kulttuuripolitiikkaa, mutta sen sijaan paljon erilaisia toimia, joiden avulla jäsenvaltiot voivat toteuttaa omia kulttuurisia pyrkimyksiään. Näiden pyrkimysten tarkempi seuraaminen on kaikkien kulttuurialaa rakastavien haastava penkkiurheilulaji. Kulttuurille jaettavien maakohtaisten tukisummien jakaminen kun toteutuu alueellisesti epätasaisesti ja monitulkintaisesti. Jos mittarina käytetään valtiovallan julkista tukea, tällä hetkellä kulttuuriala itäisessä Euroopassa peittoaa kollegansa lännessä mennen tullen.

Edustakuntavaalien alla lukuisat taide- ja kulttuurialan yhteisöt ja toimijat vaativat julkilausumin ja kampanjoin Suomen kulttuuribudjetin nostamista yhteen prosenttiin. Nykyisin kulttuurin ja taiteen osuus valtion budjetista on 0.8 prosenttia. Nousu yhteen prosenttiin tarkoittaisi valtiolle 110 miljoonan euron lisäpanostusta vuoteen 2023 mennessä.

Turun Sanomissa julkaistussa puheenvuorossa (2.4.2019) Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestön KULTA ry:n pääsihteeri Rosa Meriläinen ja Taideyliopiston ylioppilaskunnan pääsihteeri Ville Sinnemäki toivat esille kulttuurin ja taiteen nousevan osuuden Suomen bruttokansantuotteesta ja kulutusmenoista. Huomion pohjalta syntyi vetoomus: ”Kulttuuripolitiikan painoarvon on aika vastata kulttuurin ja taiteen yhteiskunnallista merkitystä, ja kasvun tueksi myös valtion on annettava oma panoksensa.” Käytännössä tämä tarkoittaa valtion budjetin kulttuuri osuuden nostoa lähemmäs vastaamaan taiteen ja kulttuurin bruttokansantuotteen (3 %) lukuja.

Budapest Observatory

Suomalainen kulttuuriväki ei ole näkemyksissään yksin. Samankaltaisia vaatimuksia on kuultu ja kuullaan parhaillaan ympäri läntistä Eurooppaa. Lisäperspektiiviä aiheeseen saatiin vastikään, kun Unkarissa toimiva riippumaton tutkimustaho, Budapest Observatory, julkaisi raportin, jossa tarkastellaan kulttuurin julkista rahoitusta Euroopassa aikavälillä 2004–17.

Budapest Observatoryn kaltaisia, eurooppalaisten kulttuurialan ilmiöiden tarkasteluun keskittyviä ryhmittymiä löytyy eri puolelta Eurooppa.  Myös Pohjois-Amerikalla on oma kulttuuriobservatorionsa. Astronomiaan viittaavasta nimestä huolimatta kysymys on muusta kuin avaruuden tyhjyyteen tähyävistä tuijottelijoista. Ensimmäiset vain kulttuuriin keskittyvät observatoriot perustettiin UNESCO:n aloitteesta Ranskaan 1990-luvulla. Budapestissä toimintaa käynnistettiin juuri ennen uuden vuosituhannen vaihdetta.

Observatorioiden tehtävänä on seurata, tutkia ja analysoida kulttuurialan trendejä ja ilmiöitä. Ne keräävät ja arvioivat saavutettua tietoa ja raportoivat huomioistaan alan strategiatyön pohjaksi sekä tulevaisuuden ennakoinnin tarpeisiin. Keskeinen toimintamalli observatorioilla on kulttuurialalle tärkeän datan kerääminen ja tulkinta. Selvityksiä ne jakavat uutiskirjeen muodossa, joita lähtee tänäänkin yli 4 000 tilaajalle.

Suomessa observatorioita lähellä oleva toimija on Helsingissä päämajaansa pitävä kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore.

Puhuttelevat tilastot

Budapest Observatoryn maaliskuussa laatimassa tilastoanalyysissä kiinnittyy erityinen huomio EU:n sisällä ilmenevään jakoon idän ja lännen, nk. post-kommunististen valtioiden ja läntisen Euroopan maiden välillä. Tilastot paljastavat valtioiden bruttokansantuotteeseen pohjautuvan prosentuaalisen ja euromääräisen tuen kulttuurille. Vaikka tilastojen kautta on verrattain helppo erottaa kulttuurin saamasta avustuspotista sen verorahoilla katettu osuus, tulkinnan näkökulmasta ongelman muodostaa paitsi tilastoinnin pohjana käytetty vertailu pohjautuen talouden merkitystä korostavaan bruttokansantuotteeseen myös kulttuurin määrittely. Hieman maasta riippuen kulttuurilla tarkoitetaan milloin perinteisiä taiteenaloja ja kulttuuripalveluita, milloin näihin liittyen myös urheilua tai uskontoa.

Observatory seuraa erittelyssään OECD:n laajaa määritelmää, jossa kulttuuri tarkoittaa laajasti kaikkea yhteiskunnan kulttuuripalveluja, taidetta, viihdettä, uskonnon harjoittamista, urheilua ja joukkoviestintää. Raportin pohjalla oleva aineisto on saatu EU:n tilastoinnista vastaavalta yksiköltä (Eurostat).

Kulttuurin määrittelyeroista ja mahdollisista tulkinnallisista haasteista huolimatta unkarilaisen observatorion keräämästä tiedosta löytyy mielenkiintoista ja monipuolista pureskeltavaa niin aivoille kuin sydämelle. Tutkimuksesta selviää, että keskimääräisesti EU:n jäsenvaltioissa kulttuurin julkinen rahoitus on euromääräisesti kasvanut yhtä matkaa muun rahoituksen kanssa vuodesta 2004 lähtien. Kulttuurin suhteellinen tuki on tosin laskusuhdanteinen.

Ranska on näyttänyt tässä kelvollista esimerkkiä, kun muut läntiset valtiot (lukuun ottamatta Iso-Britanniaa) ovat tyytyneet hyvän peesaajan rooliin. Omassa sfäärissään liikkuvat kuitenkin 11 itäisen Euroopan valtiota, joiden rahallinen panostus kulttuuriin on kaksinkertaistunut vuodesta 2004 vuoteen 2017.

Katsoipa tilastoja miten päin tahansa, tarina on aina sama: itä on Euroopassa kulttuurin julkisen rahoituksen veturi. Reilun kymmenen vuoden aikana läntisten demokratioiden into panostaa rahallisesti kulttuuriin on ollut vähenemään päin, kun idässä trendi on päinvastainen. Läntisen Euroopan valtioiden budjeteissa kulttuurille suotu avustus saavuttaa nippa nappa yhden prosentin, idässä se alkaa jo olla lähellä kahta prosenttia.

Kulttuurin rahoituksen prosenttikerho

Samaan aikaan, kun läntinen Eurooppa pyrkii siirtämään kulttuurin rahoituspohjaa yksityiselle sektorille ja kulutukseen, itäisessä osassa valtiovallan ote näyttää rahoittajan roolissa vain vahvistuvan. Vaikka lännessä euroja on isketty kulttuurin pöytään aiempaa enemmän, kulttuurin prosenttisuus läntisten valtioiden budjeteista on pienentynyt vuoden 2008 finanssikriisin johdosta. Idässä prosenttiosuudet ovat nousseet.

Koko EU-tasolla tilastojen valossa näyttää, että kulttuuri on saanut erityisesti lännessä tuntea talouskriisin nahoissaan. Yhteenlaskettu prosenttiosuus valtion budjeteista ei ole noussut, mutta unionin itäisessä osassa tuki on kasvanut räjähdysmäisesti. Syyt kehitykseen ovat osittain historiallisia (kulttuurin ideologinen rooli kansallisvaltion rakentajana), osittain halu saavuttaa kehityksessä läntinen taso.

Vuoden 2017 tilastoa tarkastelemalla on voitu todeta, että vain kaksi valtiota ylitti kulttuurin budjettirahoittamisessa maagisen yhden prosentin rajan, Unkari ja Latvia. Unkari on listavoittaja myös seuratessa sen intoa siirtää veronmaksajien rahoja uskonnon harjoittamisen ja joukkoviestinnän tukemiseen. Viro seuraa tässä hyvänä kakkosena. Yllätys saattaa olla se, että piskuinen Islanti pesee Unkarin mitä tulee urheilun ja harrastustoiminnan prosentuaaliseen osuuteen bruttokansantuotteesta. Mutta siinäkin kielellinen veljeskansamme hengittää niskaan ylittäen reippaasti EU:n keskiarvon.

Kolmen vuoden (2014–17) tilastollinen keskiarvo kertoo, että kulttuurin tuen osuus bruttokansantuotteesta on yhden prosentin luokkaa vain Latviassa, Virossa, Islannissa ja Unkarissa. Pahnan pohjimmaisena on Kreikka, jonka mahdollisuus huolehtia valtiovalan tuella (0.1 %) antiikin ja läntisen sivistyksemme yhteisestä perinnöstä lienee toteutuessaan maailman kahdeksas ihme.

Alueellinen ja valtiollinen tuki

Tarinaan kulttuurin julkisesta tuesta sisältyy mielenkiintoinen sivujuoni, jos erotetaan toisistaan valtion sekä alueiden ja kaupunkien tuki kulttuurille. Valtion budjetista kulttuurin tuki on Euroopan sisällä haarukassa 2.3 % – 0.1 %. Kärkisijaa pitää hallussaan Latvia, toisena piskuinen Malta ja sen kannoilla Viro, Unkari ja Liettua. Suomi on keskikastia, sijalla 11, ja yhdessä Norjan kanssa lukemamme on tuo legendaarinen 0.8 %.

Alueellisen tuen kilpailussa sen sijaan edustamme pohjasakkia yhdessä Ruotsin ja Tanskan kanssa. Kärjessä tässäkin on Latvia. Mutta kuten observatorion raportissa todetaan, maiden väliset hallinnolliset rakenne-erot ovat suuret, siksi vertailujen tekeminen tältä pohjalta on vaikeata. Valtiollisen tuen osalta esimerkiksi Belgia kuuluu peränpitäjiin, mutta koska maan kulttuuripolitiikkaa pistetään käytäntöön aluehallinnon sisällä, se on aluetuen osalta keskisarjan mittelijä.

Yhteismitallisesti voidaan todeta, että EU:n sisällä kulttuurituen painopistettä on vuoden 2008 jälkeen siirretty yhä enemmän valtiolta alueille ja kaupungeille. Eikä se Ruotsikaan niin huonosti tässä pärjää. Rahallisesti mitattuna Ruotsin alueellinen tuki kulttuurille päihittää selvin numeroin jopa Unkarin vastaavan.

Vaikka lännen kulttuurirahoitus näyttäytyy positiivisemmin aluerahoituksia mitattaessa, idän ja lännen väliset erot ovat yhä puhuttelevia.

Paitsi alue- myös maakohtaiset erot ovat kulttuurin rahoittamisessa Euroopan sisällä huomattavat. Kun Iso-Britannian kohdalla kulttuurin rahoitus näyttää laskeva käyrää vuosituhannen alusta lähtien, Ranska parantaa otettaan aina vuoteen 2008 asti. Hienoisesta hyytymisestä huolimatta Ranska käyttää vuonna 2017 neljä kertaa enemmän rahaa kulttuuriin kuin Iso-Britannia edustaen ihan kelvollista eurooppalaista keskitasoa. Mutta, kun Ranskaa vertaa 11:een Itä-Euroopan maahan, voidaan huomata niiden saavuttaneen euromääräisesti Ranskan tason vuoteen 2017 mennessä.

Unkari on valtiollisen tuen toteuttajana omassa luokassaan Euroopassa. Erityisesti vuodesta 2013 lähtien keskusvallan tuki kulttuurille teki kenguruloikan, kun se siihen asti oli tyytynyt maltillisempiin hyppäyksiin. Alueellisen tuen merkitys on sen sijaan kasvanut Tshekissä, Puolassa ja Tanskassa. Jälkimmäisen kohdalla on mielenkiintoista, että päinvastoin kuin muissa läntisen Euroopan maissa, Tanskassa keskusvallan tuki kulttuurille lähti nousuun vasta 2008 jälkeen, kun se muissa maissa alkoi tuolloin jo taantua.

Virossa alueelliseen tukimuotoon panostettiin voimakkaasti vuoteen 2008 asti, mutta sen jälkeen valtio on ottanut kuskin paikan. Suomessa ja Hollannissa muutokset eivät ole olleet yhtä jyrkkiä, mutta kokonaiskehityksessä Suomi pärjää tulppaanimaata paremmin. Meillä, toisin kuin Hollannissa, siirtymä vuodesta 2004 osoittaa nousevaa käyrää niin valtiollisen kuin alueellisen tuen osalta. Verrattuna itäisen Euroopan valtioihin Hollannin alueellinen tuki kulttuurille on jäätynyt paikoilleen.

Ei vain numeroita

Tilastot kertovat omaa tarinaansa, mutta eivät kaikkea. Unkarissa ja monessa muussa Euroopan valtioissa poliittinen tilanne on johtanut keskushallinnon kiinnostukseen kulttuurimäärärahojen suuntaamiseksi kansallista identiteettiä vahvistaviin toimiin. Politiikan ja kulttuurin avioliitto on erottamaton. Avainkysymys kulttuurin rahoituksessa onkin se, mitä rahalla tehdään.

Niin hyödyllisiä ja kuvaavia kuin määrälliset tilastot ovatkin, toimenpiteitä on suunnattava numerojen sijaan myös sisältökysymyksiin, kuten tekemisen laatuun, saavutettavuuteen ja kulttuurin läpäisevyyteen suhteessa panostettuihin resursseihin. Tilastojen tueksi tarvitaan myös syvällisempiä laadullisia analyysejä.  Tämä todetaan myös Budapest Observatoryn raportissa. Prosenttien sijaan on kysyttävä, mitä kaikkea kulttuurilla on mahdollista saavuttaa ja mitä sillä tehdään. Kulttuuriin panostetun rahan määrä on vasta osa tarinasta.