Kulttuurituottaja kulttuuripoliitikkona

• Kirjoittaja: Jari Hoffrén, kulttuurituotannon lehtori, YTT, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 30.11.2022

Kulttuurituotannon koulutuksessa kulttuuripolitiikan merkitystä ei voi aliarvioida. Kulttuuri on paitsi olennainen osa yhteiskuntaa, myös jatkuva poliittisten kamppailujen kohde sekä talous- että arvopolitiikassa. Kulttuurituottajan tuleekin tunnistaa julkisen kulttuuripolitiikan toiminnot ja hyödyntää niitä työssään. Lisäksi hänen on syytä osata luovia erilaisten kulttuuria koskevien tai kulttuurin ilmentämien arvojen ristiaallokossa. Kummassakin tapauksessa kulttuurituottaja vaikuttaa sekä toimijana verkostoissaan että epäsuorasti tuotantojensa yhteiskunnallisten ja taloudellisten vaikutusten kautta.

 

 

Kulttuuripolitiikan muutokset kertovat ajasta

Kulttuuripolitiikan historiaan perehtyminen kertoo kunkin ajan keskeisistä painopisteistä. Itsenäisyyden alkuvaiheessa luotiin julkisen kulttuuripolitiikan perustaa ja kansallista identiteettiä. Sen jälkeen kiinnitettiin huomiota kulttuuripalveluiden tasaveroiseen saatavuuteen ja saavutettavuuteen, nyttemmin ollaan kiinnostuneita kulttuurin merkityksestä myös taloudellisena voimavarana.

Kulttuurituottaja voi kehittää pelisilmäänsä politiikan muutosten historiallisen analyysin kautta ja oppia näin lukemaan omaa aikaansa. Lisäksi esimerkiksi ministeriöiden ja kulttuurilaitosten tuoreiden strategisten linjausten kautta on mahdollista tunnistaa niin päätöksentekijöiden kuin rahoittajienkin linjauksia, joita voi strategisesti hyödyntää omassa toiminnassaan.

 

Valtio ja kunnat kulttuurin mahdollistajina

Julkisen kulttuuripolitiikan rakenteiden tuntemus on välttämätöntä kulttuurituotantojen erilaisten rahoitus- ja toimintaedellytysten turvaamiseksi. Valtion kulttuuripolitiikan ydin kulttuuripolitiikkaa ohjaavana lainsäädäntönä, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä osin työ- ja elinkeinoministeriön toimintana on syytä tuntea riittävän yksityiskohtaisesti ja konkreettisesti.

Valtion taidetoimikuntien sekä taiteen edistämiskeskuksen toiminta on erityisen tärkeää. Kulttuuripolitiikka ”laskeutuu” alueille juuri taidetoimikuntalaitoksen ja taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijoiden myötä. Yhdessä elinkeino- ja ympäristöviraston kanssa muodostuu tärkeä julkisen vallan toimijapinta, johon kulttuurituottajan kannattaa aktiivisesti verkostoitua.

Kunnat ovat suomalaisessa kulttuuripolitiikassa avainasemassa. Kulttuurituottajan tulee tuntea oman kuntaympäristönsä lisäksi myös niitä eroavaisuuksia, joita kuntien erilaisesta kulttuuripoliittisesta panostuksesta seuraa. Joissakin kunnissa kulttuurielämä on aktiivisempaa ja monipuolisempaa kuin joissakin toisissa, samankokoisissa kunnissa. Syyt näihin eroavaisuuksiin ponnistavat usein paitsi kulttuurin omista panostuksista, myös panostusten kohteista. Vireillä paikkakunnilla on monipuolista yhteistyötä kunnan, kolmannen sektorin järjestötoiminnan sekä elinkeinoelämän kesken. Taitava kulttuurituottaja hyödyntää näitä verkostoja edukseen.

Samalla kulttuurituottaja saa sekä realistisen että vaikuttamistyössä käyttökelpoisen näkemyksen kulttuurin julkisen rahoituksen mitoituksista. Rahoitusta kannattaa tarkastella valtion budjetista ja edetä alueiden – maakuntien liitot huomioiden – kautta kuntatasolle. Näin valtionosuusjärjestelmän, erilaisten avustusten kuin hankkeidenkin kokonaisuutta hahmottamalla kentällä toimiva tuottaja oppii nopeasti arvioimaan, mihin julkinen rahoitus pystyy ja mihin ei.

Kun valtion budjetissa prosentin osuus kulttuurille on edelleen myös tulevien eduskuntavaalien tavoite, saadaan pienenoloisella rahoituksella aikaan yllättävän paljon. Toisaalta panostukset keskittyvät väkisinkin kulttuurilaitoksiin, jolloin esimerkiksi vapaan kentän toiminnalle on vähemmän kohdennettavaa. Tuottajan on hyvä hankkia realistinen taloustuntuma ja käyttää sitä tehokkaasti niin rahoitusta järjestäessään kuin puhuessaan päättäjille kulttuurin taloudesta.

Kansainvälisyys ja vaikuttaminen työkalupakissa

Kulttuuriala on nykyisin monella tavalla kansainvälistä. Kulttuurielämä sykkii kansainvälisissä verkostoissa, ja kotimaassa monikulttuurisuus avaa paljon mahdollisuuksia. Kansainvälisessä vertailussa kulttuurituottaja huomaakin nopeasti, etteivät asiat ole Suomessa lainkaan hassummin. Käsivarren mitta -periaatteen mukaisesti poliittinen valta ei Suomessa puutu kulttuurisiin ja taiteellisiin sisältöihin, vaan tarjoaa erilaisia mahdollisuuksia. Ajankohtaisia strategisia painotuksia kannattaa toki hyödyntää omissa tuotannoissaan.

 

Kulttuurituottaja on aina myös vaikuttaja. Kulttuurin puolesta saa ja joutuu puhumaan. Käsitys julkisen kulttuuripolitiikan rakenteista, toimijoista ja rahoituksesta auttaa keskustelemaan ja vaikuttamaan tosiasiapohjaisesti. Numeronsa osaava tuottaja pärjää niin erilaisten ammattikuntien välisissä mittelöissä kuin paljastaessaan virheellisiä mielikuvia kulttuurialan asioista. Poliittisia päättäjiä tulee aina kovistella varsinkin vaalipuheiden aikaan.

Kulttuurituottaja vaikuttaa myös tuotantojensa kautta. Niiden sisällöt, kokija- ja yleisömäärät sekä viestintä vaikuttavat kaikki siihen, millaista paikallista, alueellista tai kansainvälistä merkitystä tuotannoilla on. Vaikuttavuusarvioinnit auttavat yhteistyökumppanuuksien solmimisessa esimerkiksi kuntien monivuotisiksi sopimuskumppaneiksi. Moni rahoittaja edellyttää viimeistään rahoitusraportoinnissa vaikuttavuusarviointeja. Toiminnan vaikuttavuuden seuraaminen edesauttaa myös omien tuotantojen kehittämisessä ja uudistamisessa.

Kulttuurituottajalla on valtaa. Ymmärrys kulttuuripolitiikasta “ikuisena kamppailuna”, ajankohtaisten politiikkalinjausten tunnistaminen sekä valtion ja kunnan tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntäminen edesauttavat tuotantoja menestymään. Kansainvälisten käytänteiden ymmärrys myötävaikuttaa yhteistoimintojen sujumiseen. Kulttuurituottaja vaikuttaa verkostoissaan ja tuotannoilla on vaikutuksia ympäristössään. Kuinka paljon, se on jokaisen tuottajan omissa käsissä.