Kun esitys yllättää

• Kirjoittaja: Jari Hoffrén, kulttuurituotannon lehtori, YTT, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 26.2.2024

Kulttuurituotannoissa on paljon vakiintuneita esitystapoja, joita voi pitää institutionalisoituneina: on teoksia, esittäjiä ja yleisöjä, on määrättyjä esitystiloja ja on esityksiin liittyviä toistuvia tapoja ja odotuksia. Silti on mahdollista kokea kiinnostavia hetkiä, jolloin normaalit puitteet häiriintyvät, taide rikkoo rajoja ja asettaa uusia kysymyksiä – myös kulttuurilaitosten tilaisuuksissa.

Konsertot kaappaavat yleisön

Klassiseksi musiikiksi kutsutun taidemusiikin vakiintuneissa konserteissa on peruskäytänteitä, joita harvoin kyseenalaistetaan. Yleisö saapuu paikoilleen ja kokee konsertin paneutuneena vastaanottajan. Esittäjä tai esittäjät suorittavat osansa omalta paikaltaan lavalta. Näin alkoi konsertti-ilta myös Helsingin Musiikkitalossa 6.9.2023, kun Radion sinfoniaorkesterin solistivieraaksi saapui säveltämänsä sellokonserton merkeissä eteläafrikkalainen Abel Selaocoe. (RSO 2023).

Vaan kuinkas kävikään? Sellokonserton loppupuolella Selaocoe alkoi hakea yhä enemmän kontaktia sekä yleisöön että orkesteriin. Lopulta oltiin tilanteessa, jossa solisti laulatti sellonsa kanssa sekä eri puolille maljamaista salia levittäytynyttä yleisöä että lavalla olevaa orkesteria. Yleisöstä tuli esiintyjä, orkesterimuusikosta yhteislaulaja. Konventiot särkyivät ja varmasti harvassa olivat ne, joiden mielestä tämä oli tarpeetonta, asiatonta tai vastenmielistä.

Vastaavan kaltainen hetki koettiin Jyväskylässä pari kuukautta myöhemmin, kun Jyväskylä Sinfonian (Jyväskylä Sinfonia 2023) konserttisaliin astuneille jaettiin ovella pieni pussi, joka sisälsi kaksi käärekaramellia ja muovisen Kazoo-soittimen. Ensimmäinen puoliaika kului siihen, että ensiksi yleisö harjoitteli kapellimestarin ja yleisöohjaajan opastamana kolmiosaisen Nicola Campogranden konserton yleisölle ja orkesterille, ja sitten esitti sen – itselleen. Konsertin aikana myös karamelleilla soitettiin ja sitten soittimet – partituurin ohjeen mukaisesti juuri määrätyllä hetkellä – syötiin. Runsaiden aplodien aikana oli havaittavissa lievää hämmennystä: kenelle tässä itse asiassa taputetaan?

Yleisön ja esittäjän välistä rajaa rikotaan harva se päivä esimerkiksi erilaisissa taidetyöpajoissa, mutta institutionaalisissa yhteyksissä tämä on harvinaisempaa. Vielä harvinaisempaa on, että teos kirjaimellisesti huomioi yleisön. Rajojen rikkoutuminen joka tapauksessa syventää henkilökohtaista kokemusta ja lisää yhteisöllisyyden tunnetta. Musiikki irtoaa tavanomaisuuksien kahleista ja muistuttaa, miten lähelle ja syvälle se voi viedä, jos sen antaa vain tapahtua.

Yhteiskunnallinen taiteilija tuotteistettuna

On perjantai 15.9.2023, ANTI – Contemporary Art Festivalin neljäs päivä Kuopiossa. Alkuperäiskansan edustaja on samalla argentiinalainen taiteilija, joka seisoo koristeellisena mutta hyvin vähäpukeisena viileällä tapahtumapaikan etupihalla.  Puheita pidetään, iskulauseet huutavat isoin kirjaimin tarroista ja julisteista: THERE IS A MARKET FOR VIOLENCE. Taiteilija, Tiziano Cruz, odottaa seuraavaksi sisäänkäynnillä ja halaa erikseen jokaisen saliin astujan.

Teos, Soliloquy (Heräsin ja löin pääni seinään), on dramaattinen videoaineistolla ryyditetty näyttämöllinen monologi (ANTI 2023). Cruz kertoo tarinaansa pandemia-aikaan äidilleen kirjoittamiensa kirjeiden muodossa, laulaa, esittää kuolevaa lammasta ja käy läpi piinallisen kattavan kirjon yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden aiheuttamia kokemuksia ja tuntemuksia.

Katsojaa kiinnostavasti häiritsevällä tavalla kaikki kuvattu on täydellistä – ikään kuin liiankin täydellistä. Huomio kiinnittyy tuotannon täydellisiin yksityiskohtiin, videoiden ja taustamusiikin täsmällisyyteen, kokonaisuuden virheettömyyteen ja siihen, että taiteilija on opetellut monisanaisen kritiikkinsä vakuuttavasti ulkoa.

Onko taiteilija paradoksaalisesti ryhtynyt siksi, mitä hän kiihkeästi vastustaa, laskelmoidun toimivaksi ja mietityksi tuotteeksi ja tuotannoksi? Alkaako hän itse edustaa esityksessään parjaamaansa kylmää kapitalismia? Vai käyttääkö hän päinvastoin laskelmoivaa toimintatapaa täysimääräisesti hyväkseen, alleviivatakseen näin epäoikeudenmukaisuuden kritiikkiä? Keskustelu kanssakokijoiden parissa osoitti, että kysymykset eivät ole helppoja.

Kulttuurielämää hallinnoidaan ja ohjataan yhä enemmän talouden ja vaikuttavuuden kieliopilla, esimerkiksi marraskuun lopulla Tampereen Työväen Teatteri ilmoitti, että se ottaa myös ohjelmistosuunnittelussa käyttöön riskianalyysit (Aamulehti 2023). Maailmassa tarvitaankin esityksellisiä interventioita, jotka ovat paitsi rajoja koetellessaan luovia ja raikkaita, myös kyseenalaistavat kokonaisvaltaisen optimoinnin ja hyötyarvottamisen hegemonian kaikkivoipaisuutta.

Kirjailija, dramaturgi ja ohjaaja Johannes Ekholm (Ekholm 2023) on todennut:

“Taide on kontemplaatiota ja muodon antamista elämän perustavalle mysteerille.

Taiteen ytimessä ei ole edistys eikä taantumus, vaan joku salainen kolmas asia.

Siksi käsittämätöntä ei pidä ainoastaan sietää, sitä pitää rakastaa.”

Lähteet

Aamulehti 2023. Otso Kauton irtisanonut Tampereen Työväen Teatteri ottaa käyttöön esitysten riskianalyysit – Näin suuret tappiot teatteri tekee tänä vuonna. Aamulehti 27.11.2023. https://www.aamulehti.fi/teatteri/art-2000010018532.html. Viitattu 29.11.2023.

ANTI 2023. Soliloquy. https://antifestival.com/programme/soliloquy/. Viitattu 29.11.2023.

Ekholm 2023. Selitä tai kuole. Miksi kulttuurikeskustelu niin usein muistuttaa poliisikuulustelua? Kritiikin Uutiset 4.9.2023. https://www.kritiikinuutiset.fi/2023/09/04/selita-tai-kuole-miksi-kulttuurikeskustelu-niin-usein-muistuttaa-poliisikuulustelua/. Viitattu 29.11.2023.

Jyväskylä Sinfonia 2023. Jyväskylä Sinfonian konsertti 8.11.2023. https://www.jyvaskylasinfonia.fi/konsertit/syksy-2023/811-fantastinen-sinfonia. Viitattu 29.11.2023.

RSO 2023. Radion sinfoniaorkesterin konsertti 6.9.2023. https://areena.yle.fi/1-66089833. Viitattu 29.11.2023.