Onko kulttuurituotannon opiskelija yksin vastuussa työharjoittelun palkallisuudesta?

• Kirjoittaja: Eeli Kataja, kulttuurituotannon opiskelija, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 04.12.2023
• Kirjoittaja: Jari Hoffrén, kulttuurituotannon lehtori, YTT, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 04.12.2023

Kulttuurituotannon työharjoitteluja suoritetaan sekä erilaisissa yhteiskunnallisissa toimintaympäristöissä (yritykset, järjestöt, kunnat) että monenlaisissa tuotannollisissa toimintaympäristöissä (festivaalit, tapahtumat, kulttuurilaitokset, mediatuotannot jne.). Alan sekava ja puutteellinen työehtosopimustilanne vaikuttaa osaltaan siihen, että harjoitteluiden palkallisuudesta on vaikeaa linjata yksiselitteisesti. Jääkö harjoittelijan palkasta sopiminen yksin opiskelijan harteille? Missä on oppilaitoksen vastuu?

Työharjoittelu ja palkattomuus

Kulttuurituotannon opiskelijan näkökulmasta työharjoittelu tarkoittaa oman alan autenttisella työpaikalla suoritettavaa oppimistyötä. Työharjoittelun tarkoituksena on oppia tulevaisuudessa tarvittavia työelämätaitoja, tutustua oman alan työelämäkulttuuriin perehtymällä harjoittelupaikan toimintaan ja arvoihin sekä verkostoitua alan toimijoiden kanssa. Työharjoittelun tarkoituksena on myös rakentaa omaa polkua opintojen jälkeiseen työelämään vertailemalla alan eri sektoreita ja niissä työskentelyä.

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry:n julkaisemassa kulttuurituottajien harjoitteluoppaassa Hyvän harjoittelun ABC (TAKU 2020) todetaan, että palkattomien työharjoitteluiden työtehtävät täyttivät usein palkallisen harjoittelun kriteerit. Siitä huolimatta vain 26 % vastanneiden kulttuurituotannon opiskelijoiden harjoitteluista oli palkallisia. Osana opintoja suoritettavasta harjoittelusta tulee TAKUn mukaan maksaa korvaus, joka on vähintään 1 283 €/kk (v. 2022), kuitenkin aina vähintään työttömyysturvalain työssäoloehtoa kerryttävän palkan suuruinen.

Kyselyn vastauksista ilmeni myös, että palkaton työharjoittelu ei tue yhtä työharjoittelun suurimmista tarkoituksista eli työelämään sopeuttamista. Työelämässä saa palkkaa. Palkaton työharjoittelu, jossa suoritetaan vastuutehtäviä vääristää kulttuurialaa sekä yleistä työelämäkulttuuria. Miten oppilaitos arvioi palkallisuutta tai palkattomuutta tässä tilanteessa?

Kulttuurituotannon uudessa opetussuunnitelmassa (Humak 2023) on kaikkiaan viisi harjoittelujaksoa, joista neljä ensimmäistä kuuluu ammatillisiin perusopintoihin. Ensimmäinen, tutustuttava harjoittelu kuuluu kulttuurituotannon perusteisiin ja vastaa vaatimuksiltaan alinta oppijatasoa.

Kolmessa seuraavassa harjoitteluissa perehdytään tuotannon eri osa-alueisiin siten, että tuotantoharjoittelu ja markkinointiviestintä ovat vaatimuksiltaan keskimmäisellä taitajatasolla, liiketoiminta korkeimmalla kehittäjätasolla. Viimeisessä kehittävän tason, ammatillisten suuntautumisopintojen harjoittelussa korostuu organisaation kehittäminen.

Harjoitteluiden palkallisuutta voi näin ollen perustella harjoitteluiden vaihtelevan vaativuuden mukaan. Mitä vaativampia harjoittelutehtävät ovat, sitä perustellummin niistä tulisi maksaa palkkaa. Parhaimmillaan varsinkin opiskelijan kehittävän tason harjoittelut vastaavat monin osin asiantuntijan työpanosta. Ongelma on vain siinä, etteivät nykyiset käytännöt tue tätä periaatetta riittävästi. Opiskelija jää helposti yksin.

Kulttuurituotannon opiskelijalla heikko neuvotteluasema

Kulttuurituotannon opiskelijalla ei ole työehtosopimusten tai oppilaitosten selkeiden työharjoittelulinjausten puuttuessa muuta neuvotteluvalttia, kuin oma osaaminen ja TAKU:n palkkasuositukset. Varsinkaan ammatillisten perusopintojen alkuvaiheessa olevalla opiskelijalla ei useimmiten löydy alan osaamista tai neuvottelutaitoja, joita haku- ja haastattelutilanteissa vaaditaan. Sama voi toistua taitaja- ja kehittäjätason harjoitteluissa, joissa työtehtävien vaativuus voisi hyvin edellyttää palkallisuutta.

Harjoittelupaikat toimivat varsinkin kulttuurialalla usein ota tai jätä -periaatteella, joissa ei eri syistä johtuen ole mahdollisuuksia neuvotella harjoittelun palkallisuudesta. Tällaisia harjoittelupaikkoja ovat esimerkiksi pienyritykset ja merkillepantava osa voittoa tavoittelemattomista organisaatioista eli yhdistyksistä ja järjestöistä. Halukkuus tarjota harjoittelupaikkoja ja ohjausta ei takaa palkkausta.

Aihetta käsittelevästä opinnäytetyöstä (Hietanen 2022) ilmenee, että lähes puolet kyselyyn vastanneista kulttuurituottajaopiskelijoista toteaa harjoitteluista maksettavan harvemmin korvausta kuin muilla aloilla. Vain kaksi kyselyyn vastannutta on toista mieltä ja loput vastaajista eivät osanneet sanoa.

Avoimeen kysymykseen saatiin myös syvällisempää pohdintaa alan harjoittelukäytännöistä: “Monella alalla ei edes suostuta tekemään palkattomia harjoitteluita. Usein näillä aloilla kylläkin on vain 1 tai 2 harkkaa. Me ei valmistuttaisi ikinä, jos yritettäis löytää 6 palkallista harkkapaikkaa. Se on ikävää!” (Hietanen 2022, 22).

Ilmaista työvoimaa oppilaitoksen vastuulla?

Kulttuurialan harjoittelupaikat hyödyntävät jatkossakin ja jopa laskelmoidusti ilmaista työvoimaa, mikäli se mahdollistetaan ja tehdään helpoksi. Alan työehtosopimuksen puuttuminen on asia, joka vaatii varmasti vuosien työtä ja taistelua. Oppilaitosten pitävät ja selkeät linjaukset sekä palkattoman että palkallisen harjoittelun kriteereistä kirkastaisivat tilannetta. Pelkkä oppilaitoksen ohjeistus palkalliseen työharjoitteluun hakeutumisesta ei riitä.

Opiskelija opiskelee oppiakseen oman alan työelämätaitoja. Ei voida olettaa, että opiskelijalla olisi valmiudet lähteä yksin oman osaamisen ja palkkasuositusten varassa neuvottelemaan palkasta harjoittelupaikan kanssa. Mikäli palkkaus määriteltäisiin harjoittelupaikan sopivuuden kriteeriksi, tulisi oppilaitoksen muuttaa käytäntöjään harjoitteluiden toteutumiseksi esimerkiksi yhteistyösopimus- tai harjoittelupaikkapoolien avulla.

Oppilaitosten tulisi myös mahdollistaa erillisten opiskelijan ja harjoittelupaikan välisten työsopimusten tarkastuttaminen. Tämä auttaisi oppilaitosta pitämään kiinni omista linjauksistaan harjoittelun palkallisuudesta ja työtehtävien luonteesta. Erillisen palkkasopimuksen hyväksyttäminen oppilaitoksella toisi myös turvaa opiskelijalle, joka ei välttämättä osaa vielä pitää kiinni omista oikeuksistaan.

Opiskelijan rooli työharjoittelukulttuurin muutoksessa

Jos opiskelijat tyytyvät jatkossakin työskentelemään palkattomassa harjoittelussa liian vastuullisissa tehtävissä, niin harjoittelupaikat eivät jatkossakaan aio maksaa harjoittelijan työstä kohtuullista korvausta. Lisäksi harjoittelupaikat antavat palkattomille harjoittelijoille liian vastuullisia tehtäviä jatkossakin. Oppilaitosten tulisi kannustaa ja auttaa opiskelijoita pitämään kiinni omista oikeuksistaan esimerkiksi valikoimalla erilaisiin harjoitteluihin sopivia yhteistyökumppaneita ja vahvistamalla opiskelijoiden neuvottelutaitoja osana opetusta. Nykyiseen tilanteeseen on saatava muutos.

Lähteet

Hietanen, Kaisa 2022. Kulttuurialan työharjoitteluiden korvauskäytännöt. Humanistinen ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö. Viitattu 1.11.2023. https://www.theseus.fi/handle/10024/746425

Humak 2023. Kulttuurituottaja (AMK) -koulutuksen opetussuunnitelma. Viitattu 7.11.2023. https://opetussuunnitelmat.humak.fi/68179/27679/228

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry 2020. Hyvän harjoittelun ABC, Opas kulttuurituotannon työharjoitteluun, 15. Viitattu 1.11.2023. https://taku.fi/wp/wp-content/uploads/2021/05/WEB_tyoharjoitteluopas_kulttuurituottajille_2020.pdf