Tarinapääoman kerääminen järjestöissä | Harticle

Jokainen ihminen on tarinan arvoinen. Entä sinun järjestösi, onko se oman tarinansa arvoinen? Varmasti on, mutta sitten tulee se vaikeampi osuus: kuka kertoo tarinasi, millä tavalla sitä kerrotaan, missä sitä kerrotaan, kiinnostaako se ketään?

Haluan kannustaa sinua kertomaan tarinasi sinua kiinnostavalla tavalla, koska sinä teet tarinastasi mielenkiintoisen.

Kuka kertoo tarinan eteenpäin?

Elämme maailmassa, jossa asiantuntijoita riittää joka lähtöön. Kilpailu työpaikoista, menestyksestä, mediahuomiosta ja tavallisen arjen keskellä pärjäämisestä on muuttunut kovemmaksi kuin milloinkaan aiemmin. Samaan aikaan olemme rikkaampia, vauraampia, paremmin koulutettuja ja pitkäikäisempiä kuin koskaan.

Tässä ristiaallokossa eläminen on jo tarina itsessään, puhumattakaan siitä, että sote-järjestöt tekevät työtä tämän myrskyn keskellä sinnittelevien ihmisten kanssa. Heistä jokaisella on oma tarinansa. Hyvä kysymys kuuluu, että saako näitä tarinoita kertoa eteenpäin?

Vaitiolovelvollisuus, henkilötietosuoja ja potilasturvallisuus sitovat sote-järjestöjen työntekijöitä. Tarinoita voi kertoa, mutta se on tehtävä taiten. Tarinan päähenkilöiltä tulee olla joko suostumus tai tarina on anonymisoitu niin, ettei siinä esiintyvää henkilöä pysty tunnistamaan.

Kuinka ja keneltä kerätä tarinapääomaa?

Tarinapääomaan pätee sama kuin muuhunkin pääomaan. Sitä ei kannata jättää kassakaappiin tai korottomille pankkitileille lojumaan, vaan sijoittaa rohkeasti ja hajautetusti eri alustoille. Kaikista suurin vahinko olisi kuitenkin jättää tarinapääoman kerääminen kokonaan väliin.

Nyt siis miettimään, mikä on teidän tapanne kartuttaa tätä omaisuutta ja keneltä sitä voisi kerätä?

Itsestään selviä keräyskohteita ovat asiakkaidenne tarinat, toiseksi tärkeimpinä toiminnassanne mukana olevat vapaaehtoiset. Vasta viimeisenä tulevat palkattu henkilöstönne, koska heistä kertovat tarinat media tulkitsee järjestönne ilmeiseksi ja läpinäkyväksi mainonnaksi.

Asiakastarinoiden ongelma on niiden tunnistaminen testimoniaaleiksi eli todistusvideoiksi. Niiden uskottavuuden amerikkalaisyritykset ovat vieneet yliviljelemällä niitä kritiikittömästi ympäriinsä. Sen sijaan vapaaehtoiset, jotka työpäivänsä jälkeen lähtevät tekemään palkatonta työtä, voisivat olla yksi ensisijainen toimijaryhmä melkein kaikille järjestöille. Miksi he tekevät vapaaehtoistyötä, mikä heitä motivoi, mitä he saavat työstään palkkioksi? Näitä henkilötarinoita hyödyntäen voisitte aloittaa järjestötarinanne kertomisen.

Myös asiakasrajapinta pulppuaa tarinoita, ihmiskohtaloita, kohtaamisia ja suuria tunteita. Niitä kannattaa kerätä talteen systemaattisesti. Tätä voisi kutsua “tarinabongaukseksi” tai “tarinoiden rengastamiseksi”. Minkälaisen lintutornin te olette järjestönä rakentaneet tätä varten? Onko työntekijöillänne oikeanlaiset kiikarit bongaamiseen?

Vaikka käytössä ei olisikaan kynää ja muistilehtiötä, niin kännykkä kulkee aina mukana. Kuvia voi ottaa muistin virkistämiseksi tai pyytää henkilöä kertomaan – suostumuksella – tarina videolle. Niiden julkaiseminen onkin sitten jo eri juttu. Joskus sitä ei voi edes suositella. Kuva tai pikaisesti kännykkään saneltu tarina voi toimia hienona koukkuna myöhempää tarinaanne varten.

Käräytä kiinnostava järjestöihminen!

Mieti, voisiko järjestöihmistarinan jakaa sosiaalisessa mediassa. Hyvä tarina tuo esiin vapaaehtoistoimintaa ja järjestön toimintaa kiinnostavalla tavalla. Mikäli hyödynnät tarinoita sosiaalisessa mediassa, muista, että valokuvallinen tarina toimii sosiaalisessa mediassa parhaiten. Varmista, että sinulla on asianmukaiset luvat kuvattavalta ja kuvaajalta kuvan käyttöön.

Lataa tästä Käräytä kiinnostava järjestöihminen -lomake (PDF).

Kirjoittaja: Antti Pelttari, lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu
Julkaisupäivämäärä: 9.4.2024
Julkaisusarja: Humak harticle, yleistajuinen
Julkaisija: Humanistinen ammattikorkeakoulu