Uratarina yhteisöpedagogista joka kehitti itseään
Pekka Sipola kuvasi Pekka Laukkasta

Pekka Laukkanen lähti opiskelemaan yhteisöpedagogiksi kuultuaan Humakin opintojen sisällöstä Punaisen Ristin piiritoimistolla. Pekka on tehnyt pitkään vapaaehtoistyötä SPR:ssä ja järjestöissä. Pedagogitaustaisen miehen mielessä alkoi kyteä ajatus, että sydäntä lähellä olevasta harrastuksesta voisikin tulla ammatti.

Kymmenen vuotta Punaisella Ristillä eri tehtävissä

Vuonna 2009 Pekka valmistui yhteisöpedagogiksi suoritti lähes puolet opinnoistaan projekteina ja harjoitteluina Punaisessa Ristissä. Hän myös työllistyi sinne suoraan koulun penkiltä. Ensin Pekka toimi piiritoimistossa nuorisotoiminnan kehittäjänä ja siirtyi sitten Helsinkiin keskustoimistoon, missä viihtyi lähes kymmenen vuotta erilaisissa järjestö-, nuoriso- ja kouluyhteistyön suunnittelu- ja kehittämistehtävissä.

Jyty, avoin ammattikorkeakoulu ja YAMK

Pekkaa pyydettiin töihin Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyyn, minne hän lähtikin avoimin mielin kokeilemaan, ensin vuodeksi ja lopulta kokonaan. Samalla opiskelu alkoi kiinnostaa uudestaan. Ajatus ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittamisesta sai alkunsa.

Pekka lähti aluksi Humakin avoimen AMK:n kurssien kautta kokeilemaan, olisiko ylempi ammattikorkeakoulututkinto YAMK häntä varten. Opiskelukaveriksi ja pariksi kurssitehtäviin valikoitui samanhenkinen ihminen, jonka kanssa yhteistyö sujui mutkattomasti.

Hankittuaan osaamista avoimen AMK:n kautta kaverukset päättivät yhdessä lähteä kokeilemaan YAMK-tutkinto-opiskelua Humakissa. Ovet aukesivatkin vuonna 2015. Tälläkin kertaa Pekka opinnollisti paljon työtään ja teki muun muassa opinnäytetyön Jytyyn. ”Työssä tehdyt tehtävät hyödyttävät myös työyhteisöä. Ne auttavat kehittämään työtä eteenpäin.”, Humakin työelämälähtöistä tapaa opinnoissa Pekka kehuukin erityisesti.

Parasta YAMK:ssa on työelämälähtöinen asenne ja tukea antava opiskeluryhmä

Pekka kehuu YAMK:ssa erityisesti omaa opiskeluryhmäänsä. Sieltä sai tukea ja apua eteen tulevien mahdollisten sudenkuoppien välttelemiseksi. Ryhmä antoi välillä potkun persuksille, kun tehtävät meinasivat jäädä vaiheeseen. Ryhmähenki on ollut loistava – porukka pitääkin edelleen yhteyttä tiiviisti. Myös verkostoituminen ja erilaiset näkökulmat ovat olleet arvokkaita. Yhteisöpedagogi (YAMK) -tutkinnon hän suoritti  keväällä 2018.

Työyhteisöjen hyvinvoinnin tematiikka  kiinnostaa

Pekka suorittaa tällä hetkellä avoimessa amk:ssa työelämänkehittäjän opintoja ja kehuu koulutusta todella antoisaksi. ”Työyhteisöjen hyvinvointi on tematiikka, joka minua kiinnostaa.”

”Työssäni parasta on se, ettei kahta samanlaista päivää ole. Saatan aloittaa päivän Pasilasta ja lopettaa sen Rovaniemellä, tai aloittaa Rovaniemellä ja lopettaa Hangossa. Työni on vapaata,  ja saan tehdä työstä itseni näköistä ja uuden kehittämiseen kannustetaan sekä rohkaistaan”, Pekka kertoo.

Monipuolinen työ täynnä vuorovaikutusta

”Työtehtävät ovat myös vaihtelevia ja monipuolisia, ne sisältävät niin koulutuksia kuin toimistotöitäkin. Työssä olen paljon vuorovaikutuksessa, kohtaan ihmisiä ja reissaan”. Pekka toimii tällä hetkellä Jytyssä suunnittelijana. Työnkuvaan sisältyy nuoriso- ja opiskelijatoiminnan kehittäminen, järjestötyön kehittäminen, vapaaehtoisuuden ja vapaaehtoistoiminnan paikkojen löytäminen, jäsenhankinta ja -huolto sekä erilaisten tilaisuuksien, koulutusten ja tapahtumien suunnittelu ja toteutus.

Miten saada uusia ihmisiä mukaan toimintaan?

Haasteellisena Pekka pitää työssään uusien toimijoiden mukaan saamista: ”Tämä ilmiö on nähtävissä ay-liikkeessä kauttaaltaan. Nuorten ja uussuomalaisten mukaan saaminen on vaikeaa ja ihmiset ylipäätään eivät halua enää sitoutua pitkiksi ajoiksi toimintaan, lyhyempiin projekteihin tai yksittäisiin tapahtumiin kyllä tullaan mukaan. Kilpailu ihmisten vapaa-ajasta käy kovana ja monet haluavatkin viettää sen ajan perheen kanssa.” Pekka kokeekin tämän yhtenä positiivisena haasteena, miten löytää tavat, joilla motivoida ihmiset mukaan vapaaehtoistoimintaan ja aktiivisiksi ay-liikkeessä. ”Tähän jos keksin ratkaisun, niin taivas aukeaa”, Pekka heittää.

Tulevaisuuden suunnitelmissa Pekalla ovat opettajan pedagogiset opinnot ja johtamisen erikoisammattitutkinto.

”Yhteisöpedagogi YAMK -tutkinnon suorittaneita tarvitaan järjestökentällä ja ammattiyhdistysmaailmassa. Olkaa avoimia ja hankkikaa osaamista laajasti. Esimerkiksi työyhteisön kehittäjän opinnot ovat todella hyvä lisä yhteisöpedagogin (ylempi amk) osaamissalkkuun. ” Pekka kiteyttää viestinsä ja lähettää terveisiä opiskelijoille.

Teksti: Mari Laakso, yhteisöpedagogi (AMK) monimuoto-opiskelija
Kuva Pekka Laukkasesta: Pekka Sipola

 

Mari Laakson kirjoittama haastattelu Pekka Laukkasesta kuuluu uratarinoiden sarjaan, joka syntyi kun  Humakin yhteisöpedagogiopiskelijat haastattelivat yhteisöpedagogeja eri vaiheessa urapolkuaan.