Joustavat säännöt tukevat viittomakielen käyttöä työpaikalla

• Kirjoittaja: Sanna Nordlund, FM, viittomakielentulkki (AMK), tulkkauksen lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 18.12.2023

Valitsimme viittomakielen jokapäiväiseen käyttöön viittomakielen tulkkauksen tiimissä, ja pohdin blogissa siihen liittyviä tuntemuksia. Kokeiluun lähdettiin innokkaina mutta haasteet tiedostaen. Miten kokeilu on onnistunut ja mitä siitä on seurannut?

Kuukausi kokeilun aloituksen jälkeen keskustelimme kokemuksistamme. Pääosin olimme tyytyväisiä, iloisia siitä, että saamme viittoa. Päivi kertoi kokeneensa usein, että tuntuu teennäiseltä, kun joku määrää, että nyt viitotaan tai kun viitotaan kuulevien kesken. Kampuksella viittominen tiimin jäsenten kanssa ei kuitenkaan häiritse häntä, vaan se tuntuu mukavalta. Itselleni tuli jopa olo, että tässä työyhteisössä on jotain taianomaista, sillä viittomakielen käyttäminen ei tunnu väkinäiseltä, kaikki hyväksytään sellaisena kuin he ovat eikä edes ”kielipoliisi” jakele sakkoja. Viitomme ihan vapaaehtoisesti. Kielipolitiikasta ja viittomakielen käytöstä pystytään myös keskustelemaan avoimesti – tietenkin viittomakielellä. Aihe saattaisi olla jollekulle hyvinkin arka ja siihen voi liittyä monia epävarmuuksia. Ei ole itsestään selvää, että haastavista asioista pystytään yhdessä puhumaan. Olen onnekas, kun olen päässyt tällaiseen työyhteisöön.

 

Riittääkö aivokapasiteetti ajatteluun vieraalla kielellä?

Pohdin edellisessä blogipostauksessani, kuormittuvatko aivomme liikaa prosessoidessaan hankalia asioita vieraalla kielellä. Kuluneen kuukauden aikana kukaan ei kuitenkaan ole valittanut uupumusta kielen takia. Lienee hyvä, että sovimme säännöt joustaviksi. Kun säännöt eivät ole liian tiukat, ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa käyttäessään välillä suomen kieltä eikä lopettaa kokeilua kokonaan ”epäonnistumisen” takia. Hoidettuamme jonkin asian kollegan kanssa puhuen voimme taas seuraavassa tilanteessa – tai joskus samassa – jatkaa viittomakielellä. Jos säännöt olisivat tiukat, olisimme kenties luovuttaneet ja viittoisimme paljon vähemmän. Kun on lupa ”mokata” ja olla itselleen ja toisille armollinen, uskaltaa yrittää uudestaan. Outin mukaan toimistolla viitotaan kuitenkin nykyään selvästi enemmän kuin ennen.

Arttu nosti esiin tärkeän näkökulman. Käyttäessämme viittomakieltä näytämme myös tulkkiopiskelijoille esimerkkiä. Jos me pystymme, myös he pystyvät – nyt tai tulevaisuudessa.

Minusta tuntuu jopa vapauttavalta, että me kuulevat saamme viittoa eikä täydy puhua ihan vain siksi, että olemme kuulevia. Itse olen Liisa-kollegan, ”kielipoliisin”, jalanjäljissä laajentanut viittomakielen käyttöä opetukseen ja opiskelijoiden kanssa keskusteluun. Totta puhuen yllätin itsenikin pitämällä luentoja kielentutkimuksesta ja kieliopista viittomakielellä. Viittomakielellä on helppo jatkaa luokassa, kun olen muutenkin viittonut koko päivän. Seuraavaksi haasteeksi muodostuikin opiskelijoiden valmiudet ottaa vastaan tietoa pitkäkestoisesti ja pelkästään viittomakielellä. Palautteen perusteella opiskelijoiden aivot kävivät ylikierroksilla, kun aihe oli haastava ja sitä opetettiin vieraalla kielellä.

Pohdinta jatkuu, missä määrin ja mistä aiheista opetusta kannattaa antaa viittomakielellä. Toisaalta se on vaikeaa – toisaalta silloin nimenomaan oppii, kun joutuu epämukavuusalueelle ja pinnistelemään. Omina tulkkiopintoaikoinani pari vuosikymmentä sitten saimme opetusta vain suomen kielellä – toiveistamme huolimatta. Viittomakieli oli vain opetuksen kohde, ei väline. Onhan se absurdia, että vieraalla kielellä pitäisi pystyä tulkkaamaan aihetta kuin aihetta, jos ei kyseisellä kielellä pystyisi ottamaan vastaan tietoa ja ilmaisemaan ajatuksiaan. Tilanne on ollut aiemmin ikävä kyllä monella tulkilla tämän suuntainen. Onneksi nykyään opiskelijat saavat opetusta myös suomalaisella viittomakielellä. Meillä on äidinkieleltään viittomakielisiä lehtoreita, ja myös me muut voimme toteuttaa opetusta viittomakielellä. Itsekin osaan nykyään ajatella viittomakielellä, mutta toisinaan monimutkaisissa asioissa kaipaan äidinkieltäni ajattelun välineeksi.

 

Oletusasetuksena viittomakieli

Haastaviksi hetkiksi on koettu tilanteet, joissa pitäisi vaihtaa kieltä. Jos on esimerkiksi kuulevien kesken puhuttu ja ainoa ei-viittova lähtee pois, paikalle jääneistä viittovista kuulevista ei tunnu luontevalta vaihtaa viittomakielelle. Sen sijaan, kun aivot ovat jo viittomakieliasetuksella, siinä pysytään automaattisesti. Pidimme kerran kokousta kahvihuoneessa tavalliseen tapaan viittomakielellä, ja vieressä istui kuuleva kollega. Hän sanoi, ettemme häiritse häntä, vaan hän pystyi keskittymään omiin asioihinsa. Yksi tiimimme jäsen joutui lähtemään aiemmin pois, ja kokous jatkui normaalisti. Melko pitkän ajan päästä tämä kuuleva kollega teki lähtöä ja kommentoi: ”Te sitten jatkatte viittomakielellä keskenänne”. Hätkähdin, ja vasta nyt tajusin, ettei joukossamme ollut yhtään kuuroa. Näin automaattiohjauksella jo toimimme – ei tullut mieleenkään vaihtaa kieltä.

Kun viittomakieli on ollut oletusasetuksena, olemme useinkin päätyneet tilanteeseen, jossa tarvitaan puhetta – eli oletukset siitä, mikä on normi, ja mikä lisätarve, ovat keikahtaneet päälaelleen, kuten edellisessä blogissa ounastelin. Lounastauolla Dannyn kanssa viittoen jutellessa eräs kuuleva kollega, joka ei osaa lainkaan viittomakieltä, tuli myös syömään. Olimme kolmistaan huoneessa, joten halusin ottaa hänet huomioon. Kerroin, mistä juttelimme, ja loppuajan tulkkasin sen, minkä syömiseltä ja omalta osallistumiseltani kerkesin. Olisihan se hienoa, kun olisi tulkki tällaisiakin tilanteita varten. Tällaiset tilanteet vaativat molempia kieliä käyttävältä melkoista multitaskaamista: syö, osallistu, tulkkaa viittomakielelle, tulkkaa suomen kielelle – tai käytä viitottua puhetta eli puhu ja viito samaan aikaan. Kuurolle osallistujalle viitotun puheen seuraaminen on raskasta, sillä siinä yleensä noudatetaan lähinnä puhutun kielen kielioppia ja viittomakielen rakenne katoaa. Se kuitenkin mahdollistaa kaltaiselleni viittovalle kuulevalle osallistumisen.

Periaatteessa käyttäytymissäännöt ovat selvät. Jos puhutaan ja joukkoon tulee kuuro, vaihdetaan viittomakielelle. Jos viitotaan ja joukkoon tulee kuuleva, vaihdetaan puheelle. Kuitenkaan tässäkään asiassa maailma ei ole mustavalkoinen. Entä, jos joku vain käy kahvihuoneessa hakemassa vesilasin, kun istumme siellä viittomassa? Pitääkö kieltä vaihtaa tai tulkata keskustelua puolen minuutin vuoksi? Näissä tilanteissa useimmiten emme ole vaihtaneet kieltä. Joskus voi myös olla tilanne, etteivät kaikki haluaisikaan osallistua yhteiseen keskusteluun. Joku voi haluta viettää taukonsa yksin tai tietyssä seurassa. Ottamalla kaikki huomioon ja vaihtamalla kieltä ikään kuin pakotamme hänet osallistumaan. Entä onko molempia kieliä taitavalla aina velvollisuus toimia tulkkina tai käyttää sekakieltä, vai saako hän halutessaan lepuuttaa aivojaan? Asiat eivät aina ole yksinkertaisia.

Viittomakieli on jo niin vahvasti oletusasetuksena, että minusta tuntuu välillä oudolta puhua ihmisten kanssa, jotka osaavat viittoa. Onpa tilanne mennyt niinkin pitkälle, että joskus huomaan puolivahingossa viittovani kuuleville kollegoille, jotka eivät osaa viittoa. Kaikki ovat kyllä suhtautuneet siihen iloisesti ja huumorilla. Eräänä päivänä kysyin viittoen käytävän toisessa päässä olevalta kuulevalta kollegaltani Sallalta: ”Lähdetkö syömään?” Hän nyökkäsi. ”Ravintolaan?” Hän nyökkäsi. ”Nyt?” Taas nyökkäys. Hän ymmärsi kaiken! Mahtavaa, että monet ihmiset suhtautuvat viittomakieleen näin positiivisesti. Onhan siinäkin puolensa, että valitsemalla viittomakielen häiritsemme vähemmän muiden työskentelyä, kuin jos kailottaisimme käytävän päästä toiseen tai keskustelisimme kovaan ääneen avokonttorissa.

Viittomakielen käyttö työpaikallamme on lisääntynyt, ja kuulevat ei-viittomakielentaitoiset näkevät sitä enemmän. Myös henkilökunnan säännöllisissä tiedotustilaisuuksissa opetetaan kaikille hieman viittomakieltä, mikä on oletettavasti madaltanut kynnystä osallistua viittomakieliseen vuorovaikutukseen. Ainakin minun korviini kantautuneet ajatukset viittomisen lisääntymisestä toimistolla ovat olleet positiivisia. Monet ovat kiinnostuneita viittomakielestä eivätkä lähde sitä karkuun, vaan joskus jopa tulevat vastaan itse viittoen.