Kielen, nonverbaalisen viestinnän ja kulttuurin sidonnaisuus – “Monikielimaanantai-blogisarja osa 4”

• Kirjoittaja: Lena Segler-Heikkilä, FT, yliopettaja, tulkkaus ja kielellinen saavutettavuus, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 21.3.2022

Monikielimaanantai-blogisarjan neljännessä osassa keskityn kielen, nonverbaalisen viestinnän ja kulttuurin sidonnaisuuden tarkasteluun. Annan myös joitakin konkreettisia esimerkkejä siitä, miten nämä yhdessä toimivat elementit vaikuttavat tilanteessa, jossa ihmisiä kahdesta eri kulttuurista kohtaavat. Käytän havainnollistamiseksi mielikuvitusskenaariota, jossa saksalainen ja suomalainen ryhmä kokoontuu neuvottelussa.

Monikielimaanantai-blogi ilmestyy kerran viikossa maanantaisin aina toukokuulle 2022 asti. Osa 1: Monikielisyys ja -kulttuurisuus ilmiönä, osa 2: Kielellinen repertuaari ja sen käyttö monikielisen ihmisen näkökulmasta, osa 3: ”Ahány nyelv, annyi ember” – pohdintoja kielestä ja monikielisyydestä.

Blogi 4: Kielen, murteiden ja nonverbaalisen viestinnän kytkökset kulttuuriin

Kulttuuri on ihmisryhmien keino ymmärtää todellisuutta. James A. Banks (2006) mainitsee teoriassaan kuusi kulttuuria muovaavaa pääelementtiä tai osatekijää, jotka voidaan tunnistaa ja erottaa kaikista kulttuureista. Nämä ovat:

Banksin (2006) mukaan kieli, murteet sekä nonverbaalinen viestintä ovat osia sitä kokonaisuutta, josta kulttuuri muodostuu. Tämä tarkoittaa myös sitä, että käyttämällä jotain tiettyä kieltä olemme samalla myös vuorovaikutuksessa sen kulttuurin kanssa, jossa kyseistä kieltä käytetään. Toista kulttuuria ei voi ymmärtää, jos kyseisen kulttuurin kieltä ja nonverbaalista viestintää ei opi eikä käytä. Uuden kielen oppimiseen kytkeytyy aina myös sen kulttuurin yhteisön tai niiden kulttuurien yhteisöjen käytäntöjen ja toimintatapojen oppiminen, jossa opittava kieli on käytössä. Opittaessa tai opetettaessa kieltä, kieli ja kulttuuri tulisi aina ymmärtää yhtenä ja yhdessä opittavana tai opetettavana kokonaisuutena.

Lisäksi nonverbaalisella viestinnällä on erittäin olennainen rooli viestinnässä. Toimivan viestinnän kannalta on tärkeää perehtyä siihen, mitä koetaan toisessa kulttuurissa ”normaaliksi” nonverbaaliseksi viestinnäksi. Kielen lisäksi jokainen kulttuurin edustaja käyttää nimittäin vahvasti ja yleisesti tiedostamatta myös nonverbaalisen viestinnän työkalupakkiaan. Nonverbaalisen viestinnän elementteihin lasketaan kinesiikka, proksemiiikka, haptiikka, parakieli ja fyysinen olemus, joita esitän tarkemmin tämän jutun toisessa osassa. Yhdessä kielen kanssa nämä nonverbaalisen viestinnän elementit muodostavat viestinnän työkalut. Toisessa kulttuurissa käytettyä nonverbaalista viestintää pystyy parhaiten oppimaan tarkkailemalla ja matkimalla. Mitä kauemmin ihminen on ollut sen kulttuuriyhteisön jäsenenä, jossa kyseistä nonverbaalista viestintää käytetään, sitä enemmän myös siinä kulttuurissa käytetty nonverbaalinen viestintä tarttuu.

On erittäin kiehtovaa verrata kahden kulttuurin viestinnällisiä työkaluja keskenään. Vielä kiehtovampaa on tehdä havaintoja siitä, miten nämä viestinnälliset työkalut eroavat toisistaan ja mitä väärinkäsityksiä voi syntyä, kun kahden kulttuurin edustajat eivät osaa kääntää toisen osapuolen nonverbaalista viestintää omalle ”nonverbaaliselle kielelle”. Väärinkäsitykset johtuvat lähes aina osaamattomuudesta ja tietämättömyydestä.

Saksalaisten ja suomalaisten viestintäelementit ja kulttuurit törmäävät

Havainnollistamisen tueksi käytän keksittyä tilannetta työpaikalla. Kyseessä on tärkeä yritysyhteistyöneuvottelu saksalaisen ja suomalaisen yrityksen välillä. Kokoukseen osallistuu kaksi saksalaista ja kaksi suomalaista edustajaa ja olemme Oulussa Pohjois-Pohjanmaalla, johon saksalaiset vieraat ovat edellisen illan aikana saapuneet. Saksalaisryhmä koostuu 45-vuotiaasta naispuolisesta kansainvälisten asioiden johtajasta ja 55-vuotiaasta toimitusjohtajasta. Suomalaisryhmä taas koostuu 33-vuotiaasta naispuolisesta toimitusjohtajasta ja 48-vuotiaasta miespuolisesta markkinointipäälliköstä.

Kieli

Yhteinen käyttökieli on englanti ja kumpikin osapuoli osaa sitä niin hyvin, että neuvottelut ovat mahdollisia englanniksi. Koska olemme samalla hieman hataralla kielellisellä maaperällä, kummallakaan osapuolella ei ole tässä neuvottelutilanteessa etulyöntiasemaa. Kumpikin osapuoli on niin korrekti, ettei käytä omaa äidinkieltään ollenkaan yhteisen keskustelun aikana. Oman kielen käyttö rajaisi osan ryhmästä pois keskustelusta, mikä vaikuttaisi helposti salailuilta tai tiedon panttaamiselta.

Parakieli

Äänellä, jota puhutussa kielessä käytetään, on tiettyjä ominaispiirteitä jo sinänsä. Näiden ominaispiirteiden kokonaisuus kutsutaan parakieleksi ja sen avulla annetaan sanomalle tietty sävytys ja merkitys. Parakieleen sisältyy täyteäänteet (esim. ajattelumumina), äänneluonnehtijat (esim. nauru, itku ja viha) sekä äänen ominaisuudet (äänen voimakkuus, tempo, sävy, rytmi, artikulaatio ja resonanssi). Vaikka ryhmämme jäsenten englannin taso on melko lailla samalla tasolla, voidaan havaita huomattavia parakieleen liittyviä eroavaisuuksia. Saksalaiset käyttävät erittäin paljon täyteääniä osoittaakseen kiinnostusta ja aktiivista kuuntelemista, kun taas suomalaiset ovat vastaavanlaisissa tilanteissa hiljaa, koska he eivät halua häiritä puhujaa. Saksalainen mies puhuu hyvin kantavalla ja möreällä äänellä ja melko hitaasti. Hän luo sitä kautta varman johtajan vaikutelman. Suomalaisella naisella on erittäin korkea ja hiljainen ääni ja hän puhuu suhteellisen nopeasti. Tämä näyttäytyy saksalaisen miehen silmissä epävarmuutena ja kokemattomuutena ja herättää tämän suojeluvaistoa. Tämä taas vaikuttaa miehen kinesiikkaan, jota kuvailen seuraavaksi.

Kinesiikka

Kinesiikka viittaa viestinnän visuaalisiin muotoihin ja siihen lasketaan katseet, ilmeet, eleet, asennot ja liikkeet. Koska katseen avulla pystytään säätelemään vuorovaikutusta, tarkkailla ympäristöä ja osoittaa myös tunteita, juuri tällä viestinnällisellä elementillä on suurta vaikutusta koko neuvottelun kulkuun. Saksalaisen toimitusjohtajan ja kansainvälisten asioiden johtajan esitellessä oman yrityksen toimintaa, suomalaisten katseet kohdistuvat esitettävään asiaan. Näin on myös, kun suomalaiset edustajat kertovat oman yrityksensä toiminnasta. Kummassakin yrityskulttuurissa on onneksi kokouskäytänteenä se, ettei tuijoteta omaa läppäriä tai räplätä omaa puhelinta silloin, kun toinen on esittämässä. Katse kertoo kiinnostuksesta, ja tässä tilanteessa on korrektia ja kohteliasta keskittyä esitykseen (näin ei valitettavasti toimita kaikissa kokouksissa).

Saksassa tämän säännön rikkominen on itse asiassa vielä isompi virhe kuin Suomessa, jossa suhtauduttaisiin ”rikolliseen” mahdollisesti vain tuimalla katseella tai valitettaisiin jälkikäteen tämän toiminnasta kolmannelle osapuolelle. Saksassa taas puututtaisiin sopimattomaan toimintaan sanomalla se heti kokouksessa ääneen niin, että kyseistä henkilöä vähän nolottaisi eikä hän toistaisi käytöstään sen jälkeen enää uudestaan (kutsun tätä julkiseksi kasvattamiseksi, jota esiintyy Saksassa paljon).

55-vuotias saksalainen toimitusjohtaja aiheuttaa suomalaiselle 33-vuotiaalle toimitusjohtajallemme epämukavat oltavat kuitenkin aivan eri syystä. Saksalainen katsoo häntä usein, pitkään, hymyillen ja välillä kulmakarvoja nostaen. Hän tarkoittaa sitä kohteliaisuutena ja rauhoittavana eleenä, koska naisen parakieli viittaa hänen mielestään selvästi epävarmuuteen. Suomalainen nainen ei ole tottunut tämänkaltaiseen suoraan palautteeseen ja on yhtä aikaa imarreltu ja hämillään. Hän tulkitsee miehen käytöstä flirttailuna. Tästä seuraa, ettei hän oikein pysty keskittymään kokouksen sisältöön. Hän jopa punastuu hieman ja alkaa poistaa puserostaan näkymättömiä pölyhiukkasia.

Saksalaisille tulee kokouksen aikana hieman epävarma olo johtuen eri asiasta. Suomalaisten ilmeiden käyttö poikkeaa saksalaisten käytänteistä niin paljon, että tällä viestintäelementillä on paljon vaikutuksia koko tilanteeseen. Ongelman ydin on se, että suomalaiset edustajat käyttävät kokouksen aikana ilmeitä paljon säästeliäämmin kuin saksalaiset. Kun saksalainen toimitusjohtaja kertoo, miten yrityksen liikevaihto pari vuotta sitten hieman yllättäen nousi, hän olisi odottanut yllättyneitä, ihailevia ja iloisia ilmeitä. Sen sijaan suomalaisten ilmeet pysyivät neutraaleina. Markkinointipäällikön tapauksessa se johtuu siitä, ettei hän yksinkertaisesti käytä ilmeitä yhtä voimakkaasti kuin saksalaiset, koska se ei ole Suomessa tapana. Hän olisi tutkijoiden Sarah Trenholmin ja Arthur Jensenin (1992) mukaan ilmetyypiltään ”pidättäjä” eli henkilö, joka näyttää tunteitaan todella vähän. 33-vuotias naispuolinen johtaja halusi välttää kaiken katsekontaktin ja reagoinnin aikaisemmin tapahtuneen tuijotuksen takia ja käyttää sen takia lievää kestohymyä. Hän on tässä tilanteessa ns. ”jähmettyjä” eli hän näyttää samaa ilmettä koko ajan, vaikka se ei kertoisikaan hänen oikeista tunteistaan mitään.

Saksalaisista toinen on ”paljastaja”: 45-vuotiaan saksalaisnaisen ilmeet ovat kuin avoin kirja ja hän tuntuu tästä syystä suomalaisten mielestä hyvin miellyttävältä, rohkealta, helposti lähestyttävältä ja sydämelliseltä, jopa hieman tuliselta. 55-vuotias saksalainen mies kuuluu ”miksaajien” kategoriaan, koska hän käyttää samassa tilanteessa yhtä aikaa monta tunnetta ilmaisevaa ilmettä ja on sen takia vaikealukuinen, mystinen tapaus. Suomalaiset kokevat saksalaisten ilmeiden käyttöä hieman hyökkäävänä, vaikka he eivät välttämättä edes osaisi itse sanoa, mistä tämä vaikutelma syntyy. Hyökkäävä, jyräävä kokonaiskuva syntyy tässä tapauksessa ilmeiden lisäksi myös suhteellisen nopeiden liikkeiden ja Suomessa ”omistamista” tarkoittavien asentojen käytön takia. Suomalaiset käyttävät kokouksen aikana paljon rauhallisempia liikkeitä, joita taas saksalaiset tulkitsevat hitautena, varovaisuutena ja pidättäytyneisyytenä.

Haptiikka

Kokouksen jälkeen miehet kättelevät toisiaan ja naiset halaavat toisiaan, koska he ovat jo tavanneet aikaisemmin ja tuntevat toisensa ennestään. Saksalainen toimitusjohtaja yrittää halata suomalaista naista. Saksalaisen miehen ainoana tarkoituksena on viestiä välittämistä, mutta suomalainen nainen ymmärtää sitä sukupuolisena kiinnostuksena, perääntyy vaistomaisesti ja ojentaa kättään.

Proksemiikka

Edellä mainittu tilanne ja suomalaisen naisen käytös liittyy myös proksemiikkaan, jolla tarkoitetaan ihmisten tilankäyttöä. Agnieszka Sorokowskan ym. (2017, 9) tutkimuksen mukaan saksalaisten henkilökohtaisen tilan tarve on tuntemattomien kanssa 90 cm, tuttavien kanssa 65 cm ja läheisten kanssa n. 40 cm. Henrik Høgh-Olesenin (2008) tutkimus osoittaa, että suomalaisten tilan tarve on huomattavasti suurempi kuin saksalaisten. Tästä syystä ei ainoastaan kosketus, vaan myös omalle henkilökohtaiselle reviirille ”tunkeutuminen” voi esimerkkiskenaariossamme tuntua suomalaisen naisen näkökulmasta vaikealta.

Fyysinen olemus

Kuten muillakin nonverbaalisilla keinoilla, ihminen vaikuttaa viestintään myös kehollaan ja pukeutumisellaan. Samalla muut ihmiset tekevät vastapuolen kehosta ja pukeutumisesta tulkintoja. Tärkein fyysisen olemukseen liittyvä asia, johon itse kukin pystyy vaikuttamaan, on vaatetus ja tyyli. Kyseistä neuvottelutilannetta varten kaikki ovat pukeutuneet siististi, mikä tuo kokoukseen vaikutelman kunnioituksesta ja kokouksen tärkeydestä. Lisäksi se vaikuttaa myös myönteisesti osapuolten vakuuttavuuteen. Miehillä on siististi leikatut hiukset ja he käyttävät pukuja ja kravatteja. Suomalainen nainen käyttää Marimekon unikkokuviollista mekkoa, jolla hän haluaa ilmaista sekä kotimaansa arvostamista, näyttää saksalaisille vieraille suomalaista muotoilua ja tuoda kokoukseen jotain erityistä.

Lopuksi

Kuten yllä olevasta esimerkistä käy ilmi, kommunikointitilanteen aikana tapahtuu hyvin monta eri asiaa. Missä tahansa kohtaamisessa on tärkeintä se, että ymmärrämme ja tulemme ymmärretyiksi. Se vaatii avarakatseisuutta, joustavuutta, kiinnostusta erilaisuutta kohtaan ja tietämystä siitä, että oma tapa kommunikoida ei ole maailmassa se ainoa oikea vaan että on tuhansia muita tapoja ilmaista asiansa.

Lähteet

Banks, James A. 2006. Cultural Diversity and Education. Foundations, Curriculum, and Teaching. Boston: Pearson Education, Inc.

Høgh-Olesen, Henrik 2008. Human Spatial Behaviour: The Spacing of People, Objects and Animals in Six Cross-Cultural Samples. Teoksessa Thomas E. Lawson & Pascal Boyer (toim.) Journal of Cognition and Culture 8 (3-4). Leiden: Brill Academic Publishers, 245-280.

Sorokowska, Agnieszka & al. 2017. Preferred Interpersonal Distances: A Global Comparison. Teoksessa Deborah L. Bes (toim.) Journal of Cross-Cultural Psychology 48 (4). Los Angeles: Sage, 577-592.

Trenholm, Sarah & Jensen, Arthur 1992. Interpersonal communication. Belmont: Wadsworth.